Uudessa Imagessa kirjoitetaan suomalaisista, jotka kutsuvat itseään liberaaleiksi. Kokeile tätä ajatusleikkiä. Vertaa uusliberaaleja taistolaisiin. Molemmat syntyivät murskaamaan suomalaisen yhteiskunnan suuria tabuja. Taistolaiset kyseenalaistivat talvisodan ihmeen. Uusliberaalit kyseenalaistavat hyvinvointivaltion ihmeen. Taistolaiset kertoivat, että suurin ja kaunein löytyy Moskovasta. Uusliberalistit kertovat, että suurin (pääoman tuottavuus) ja kaunein (kilpailu) löytyy Piilaaksosta. Taistolaisia rahoitti ulkopuolinen ja voimakas lobbari, eli Neuvostoliitto. Uusliberalisteja rahoittaa teollisuus (ja sillä rikastuneet yksityishenkilöt). Molemmat ottivat opiskelijaliikkeen muodon.
Tämä kaikki on vielä semioottista samankaltaisuutta ja kolumnistitason nokkeluutta. Syvin ja rappiollisin samankaltaisuus löytyy dogmaattisuudesta. Taistolaisten dogmit tulivat Neuvostoliitosta, uusliberalistien dogmit tulevat sadan vuoden takaisesta Itävallasta ja leviävät uusliberalistisen thinktank-franchisen syndikoimina maailmalle.
Dogmaattisuus on näkemys, jossa asioita ei perustella tosiasioin vaan esitellään teeseinä. Uusliberalistit rakastavat teesejä. ”Valtion tuhoaminen toisi vapaan kilpailun ja vaihdon ihmisten välille” (niinkuin missä esimerkiksi on tapahtunut näin?), ”ihmiset ovat itsekkäitä” (aijaa, tiede kyllä ymmärtää ihmisen erittäin empaattisena ja altruistisena), ”ilmastonmuutos tulisi ratkaista markkinoiden keinoin” (epäilemättä hyvä idea, mutta kuka hinnoittelisi ja myisi ilmakehän?). Ja niin edelleen, dogmi toisensa jälkeen. Kuulija miettii, missä on vapaus?
Dogmaattisuus on paitsi epä-älyllisyyden juhlistamista myös ihan oikeasti vaarallista. Se vaarantaa vapautemme. Taistolaisten mesoaminen pahoitti sotaveteraanien ja muutamien kokoomuspoliitikkojen mielen. Nyt panokset ovat kovemmat.
Ajassamme on paitsi suunnattomia mahdollisuuksia lisätä vapautta, myös ennennäkemättömällä tavalla vapauttamme uhkaavia ilmiöitä. Niin ennennäkemättömällä, että niiden ratkaisuun ei löydy vastaus teeseistä tai dogmeista tai siitä mikä se universaalisti oikea valtion koko onkaan. Elämme historiassa, ajassa, ainutkertaisessa hetkessä, jollaista ei ole ollut aiemmin. Siksi teeseillä ei pääse pitkälle. Emme voi aloittaa alusta ja rakentaa oikealla tavalla toimivaa yhteiskuntaa. Emme voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja siksi on katsottava todellisuutta silmiin.
Otetaan esimerkiksi ilmastonmuutos ja ikääntyvän väestön elämäntapasairaudet. Kaksi historiallisesti täysin uutta ilmiötä, jotka uhkaavat vapauttamme tässä ja nyt. Miten liberalisteiksi itseään kutsuvat niihin suhtautuvat?
Ilmastonmuutos on viiveellä toimiva ilmiö. Päästöjä syntyy nyt ja ilmasto muuttuu tulevaisuudessa niiden ansiosta. Se on siis hieman kuin syöpä, joka tulee vuosikymmenten röyhyttelystä. Siksi sitä on vaikea hinnoitella nyt. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan keulahahmo Matti Apunen kertoo uudessa Imagessa mielikuvituksellista tarinaa siitä, miten markkinat ja teknologia pelastivat Suomen järvet ja Pyynikillä voi nyt uida. Apunen ei tunne teollisuuden historiaa tai haluaa sumuttaa dogminsa pitämiseksi. Paperiteollisuus vastusti vimmatusti lakeja, joilla päästöt kiellettiin, mutta parissa vuodessa – lakien ansiosta – suomalainen insinööri kehitti niin sanotun suljetun kierron. Teknologian, jonka ansiosta suomalainen paperiteollisuus on vieläkin kilpailukykyistä. Nordean johtaja Björn Walhroos pitää Apusen tavoin liberalismin dogmeista. Hän uskoo, että ympäristöongelmia ei ratkaista kielloin vaan asettamalla kaikille luonnon hyödykkeille hinta. Mystistä. Miten päästöille, joiden kustannukset ilmestyvät lompakoillemme kymmenien vuosien päästä voidaan asettaa hinta jo nyt ilman politikointia?
Toinen vapauttamme uhkaava ilmiö tosielämästä on elämäntapasairauksien ja ikääntymisen epäpyhä allianssi. Suomeksi: suurten ikäluokkien pullanmussutus ja liikkuminen vain omalla autolla vie valtiontalouden konkurssiin. Tähän uusliberalistit tarjoavat ratkaisuksi maksullista terveydenhoitoa, joka sitten edistäisi vastuuta ja tätä kautta ennaltaehkäisevyyttä. Tarkastellaan faktoja. Maailman kalleinta terveydenhoitoa on maissa, joissa se on maksullista. Siis kalleinta sekä veronmaksajille että yksityisiä vakuutuksia maksaville. Jos tarkastellaan maita, joissa vanhuksilla ei ole hyvää ilmaista perusterveydenhoitoa, ei sekään näytä merkittävästä vaikuttavan vastuunottoon. Venäjällä on olematon vanhustenhoito ja todella lyhyt eliniän odote (tietoa terveydenhoidon kustannuksista voi ihmetellä täällä ja siitä mikä vaikuttaa terveyteen täällä).
Molemmissa tapauksissa – ilmastonmuutoksen torjunnassa ja elämäntapasairauksien hoidossa – uusliberalisti maalaa realistisen maalin kuten päästöjen hinnoittelun tai tautien ennaltaehkäisyn ja yksilön vastuun lisäämisen. Dogmaattisuus tulee esille kun aletaan puhua keinoista. Maaliin tulee päästä markkinoiden avulla, ilman regulaatiota ja olettaen, että ihmiset ovat itsekkäitä. Eli estää maaliin pääsy vedoten opinkappaleisiinsa. Tätä kutsutaan myös fundamentalismiksi.
Tässä uusliberalisti eroo meistä perinteisistä liberaaleista. Uskomme, että vapautta ei keksitty Itävällassa 1900-luvun alussa vaan sen edistäminen vaatii jokapäiväistä kekseliäisyyttä ja käytännöllisyyttä. Eliittien etuoikeuksista pääsy on prosessi, joka vaatii uusia keinoja olosuhteiden muuttuessa. Siksi minulla ei ole mitään näkemystä esimerkiksi valtion oikeasta koosta. Riippuu varmasti tilanteesta. On ollut aikoja, jolloin valtio oli välttämätön vapauden turvaamiseksi ja ehkä joskus tulee aika, jolloin sitä emme tarvitse. Osaan kuvitella molemmat, mutta käytän mielikuvitustani mieluummin olemassaolevassa maailmassa. Siinäkin vapauksien lisäämiseen ja ajankohtaisen suurten ongelmien ratkaisemiseen, en täydellisen lopputilan kuvitteluun.
No onko uusliberalisteilla sitten toivoa? Ei todellakaan ole. He tulevat häviämään historian kuriositeetiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana. Sitä ennen he tulevat pitämään suurta älämölöä yksilön vapauksien ja markkinoiden vapauden yhtäläisyydestä ja todennäköisesti tällä mesoamisella vähentämään vapauksiemme määrää. Miksikö? Siksi, että suurin osa suomalaisista on liberalisteja. Maamme keskeisiä arvoja on nyt, ja on aina ollut, autonomia. Emme ole kollektivistinen kulttuuri, vaikka korostamme yhdessä tekemisen mahdollisuuksia ja draivia. Teemme asioita yhdessä, jotta voisimme elää riippumattomina, vapaina. Tästä kertovat kaikki suomalaisuuden suuret tarinat. Itsenäistyminen, sodan yhdistämä Suomi, hyvinvointivaltion rakentaminen. Kaikki tehtiin yhdessä, sillä näkemyksellä, että kaikkien panos on tärkeä. Jotta kaikki voisivat elää itsenäistä elämää.
Tämä näkyy arvo- ja asennekyselyissä. Suomalaisista tyypillisesti yli 95% kannattaa hyvinvointivaltiota. Samaan aikaan lähes yhtä korkeisiin lukuihin päästään väittämillä ihmisten omasta vastuusta ja yhdessä tekemisestä ”ihmisten pitäisi ottaa enemmän vastuuta itsestään” sekä ”ihmisten on autettava enemmän toisiaan”, ovat väitteitä, jotka elävät lähes kaikkien suomalaisten mielissä sulassa sovussa. * (Ks Esim kansalaisbarometri 2011, STKL, s. 34, kuvio 10.)
Niinpä se poliittinen liike, joka onnistuu yhdistämään nämä kaksi näkemystä tulee voittamaan ihmisten mielet ja sydämet 2000-luvulla. Tämä liike tulee kirjoittamaan suomalaiseen supernarratiiviin ”yhdessä” uuden luvun, itsenäistymisen, sodan ja hyvinvointivaltion jatkoksi. Taistolaiset oli epämääräinen liike, jonka Helsingin Sanomat nimesi taistolaisiksi vanhemman äärikommunisti Taisto Sinisalon mukaan. Siksi ehdotankin, että kutsumme Apusen ja Walhroos-nuorten aatesuuntaa björniläisyydeksi. Liberalismia se ei ole.
29. Lokakuuta 2012 – Roope Mokka – Kirjoittaja on Demos Helsingin tutkija ja liberaali, joka on perustamassa neljättä yritystään.