Olimme Roope Mokan kanssa viime viikon Almedalsveckanilla, Visbyssä järjestettävässä Ruotsin suurimmassa yhteiskunnallisen keskustelun tapahtumassa. Tällä kertaa emme lanseeranneet uutta hanketta (vrt. Internet of No Things -seminaari Almedalenissa vuonna 2015). Sen sijaan keskityimme havainnoimaan keskustelua Pohjoismaisen mallin tulevaisuudesta. Tavoitteenamme oli löytää aineksia Kestävän hyvinvoinnin visio -työhön, jota teemme yhteistyössä Sitran kanssa.
Vierailut Almedalenissa ovat myös osa Demos Helsingin kehitystä pohjoismaiseksi ajatushautomoksi. Jos Pohjoismaita katsoo vähän etäämmältä, ovat ne lopulta verrattain homogeeninen ryhmä yhteiskuntia, jotka ovat edelleen organisoituneet verrattain samalla tavalla. Kun asiaa tarkastelee muutaman vuosikymmenen tulevaisuushorisontilla, yksi tulevaisuuskuva on se, että Pohjoismaista tulee vielä nykyistä enemmän yksi kokonaisuus. Se olisi edelleen alue, jossa ihmisten hyvinvointi on korkealla tasolla ja luottamus toisin ihmisiin ja instituutioihin vahvaa.
Näitä yhteisen tulevaisuuden aineksia olimme etsimässä. Samalla tarttui mukaan myös joukko asioita, joissa Ruotsi eroaa Suomesta. Tämä kolmen kohdan lista antaa hyvän vertailupohjan vaikkapa Suomi Areenalle, vastaavalle suomalaiselle tapahtumalle, joka pidetään Porissa 10.-14.7.
- Digitalisaatio oli Almedalenin 2016 ehdoton ykkösteema. Almedalenin viralliseen ohjelmaan listatuista 3824 tapahtumasta lähes joka kymmenes käsitteli tavalla tai toisella digitalisaatiota. Suhtautuminen digitaaliseen murrokseen on aidon innostunut: Teknologiaa ei ajatella itsetarkoituksena eikä digitalisaatiossa ole kyse pelkästään bisnespotentiaalista. Sen sijaan ruotsalaisia kiinnostaa se, mitä digitalisaatiolla saadaan aikaan ja mitkä asiat se panee muutokseen. Ja mahdollisuuksiahan on paljon: digitalisaatio voi auttaa vähentämään kaupunkien ilmastopäästöjä, parantaa ihmisten osallistumismahdollisuuksia päätöksentekoon ja nostamaan koulujen oppimistuloksia. Näistä kaikista puhuttiin Almedalenissa. Mutta ennen kaikkea digitalisaatio muuttaa tapamme tehdä töitä. Digitalisaatio hävittää paljon perinteisiä ammatteja eivätkä uudet työpaikat enää synny pysyviksi työsuhteiksi suurissa organisaatiossa. Samalla yhä useampi työntekijä haluaa työltään digitalisaation mahdollistamaa vapautta ja yrittäjämäisyyttä. Tämän seurauksena pohjoismainen malli, joka on nojannut korkeaan työllisyyteen ja laajaan sosiaaliturvaan, on muutosten edessä. Silti sen voimaan uskotaan: Pohjoismainen malli on mukautumiskykyisempi ja tarjoaa ihmisille muutostilanteessa paremmat mahdollisuudet tarttua uuteen kuin vaikkapa anglosaksinen tai keski-eurooppalainen malli. Uber-kuskin sosiaaliturva ja toimeentulo ovat ruotsalaisesta näkökulmasta ratkaistavissa olevia asioita, eivätkä symboli hyvinvointimallimme rapautumiselle.
- Integraatio on kaikkien asia. Maahanmuuttajien integraatiosta on tullut lyhyessä ajassa ruotsalaisten mielestä tärkein yhteiskunnallinen kysymys, ohi koulutuksen ja terveydenhoidon. Tämä ilmenee Göteborgin yliopiston ruotsalaisilla vuosittain toteuttamasta laajasta SOM-kyselystä, jossa 54% vastaajista nimesi maahanmuuton ja integraation yhteiskunnallisesti tärkeäksi teemaksi. Syy tälle on selvä: Ruotsiin tuli vuonna 2015 yli 160 000 turvapaikanhakijaa. Tämä heijastui myös Almedalenin ohjelmaan: Maahanmuuttajien integraatiosta puhuttiin erittäin monessa yhteydessä. Miten saada asuntorakentaminen vauhtiin ja turvapaikanhakijoille riittävästi asuntoja? Miten huolehtia maahanmuuttajalasten oikeuksista kouluissa, nuorisotyössä ja lastensuojelussa? Olisiko lääkäreiden syytä tarjota ilmaiseksi hoitoa paperittomille maahanmuuttajille? Millaisia startupeja maahanmuuton ympärille syntyy? Voidaanko jakamistalouden avulla saada turvapaikanhakijoille töitä ja asuntoja? Maahanmuutto ei ole Ruotsissa pelkästään maahanmuuttoviranomaisten ja ihmisoikeusjärjestöjen asia. Se koskettaa kaikkia ja mobilisoi uutta toimintaa eri puolilla yhteiskuntaa.
- Kaiken pitää olla kestävää. Ruotsalainen yhteiskunnallinen retoriikka on muuttunut parin viime vuoden aikana. Kestävyydestä (hållbarhet) on tullut sana, jolla kuvataan yhteiskunnan yleisimmän mahdollisen arvopohjan mukaista yhteistä hyvää. Suomessa puhutaan samaan tapaan ”hyvinvoinnista” ja viitataan sekä ihmisten hyvinvointiin että yhteiskunnan taloudellisen perustan hyvinvointiin. ”Kestävä” sisältää nämä samat asiat mutta kytkee siihen myös ekologiset reunaehdot: ilmastovaikutusten vähäisyyden ja luonnonresurssien fiksun käytön. Kestävyys on myös sitä mitä se sananmukaisesti tarkoittaa, pitkäkestoisuutta ja orientaatiota kohti tulevaisuutta. Sana ”hållbar” esiintyi joka viidennessä eli yli 800 Almedalenin tilaisuuden kuvauksessa. Vastaavasti sanaa ”hyvinvointi” ei Almedalenin tilaisuuksien otsikoissa tai organisaatioiden roll-upeissa juuri enää esiintynyt. Mistä tämä kertoo? Ainakin siitä, että ekologinen kestävyys ei ole enää Ruotsissa erikoisteema, jota seuraavat vain alan omat asiantuntijat. Jo vuosia sekä Ruotsissa että Suomessa on hoettu, että globaalissa taloudessa tärkeimmät bisnesmahdollisuudet liittyvät ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen. Almedalenin keskusteluteemojen perusteella voisi päätellä, että Ruotsissa näiden mahdollisuuksien äärellä pyörii jo varsin suuri joukko ihmisiä, luultavasti myös paljon rahaa.
Digitaalisuus, integraatio ja kestävyys. Kannattaa seurata, miten niistä puhutaan alkavalla viikolla Suomi Areenassa. Mitä sanotaan digitalisaation synnyttämästä uudesta työstä? Ketkä puhuvat integraatiosta ja mihin liittyen? Keille tulevaisuus on kysymys kestävistä ratkaisuista, ketkä käyttävät hyvinvointia yhä iskusananaan?