Demos Helsinki järjesti SuomiAreenassa 17.7. brunssin aiheesta Kestävän kasvun investoinnit ja hiilikupla. Keskustelijoina olivat Nordean vastuusijoittamisen asiantuntija Antti Savilaakso, Danske Bankin varallisuudenhoidon johtaja Susanna Miekk-oja, Demos Helsingin tutkija Maria Ritola, Greenstream networkin investointijohtaja Aleksi Lumijärvi ja Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto.
Suomiareena keräsi viime viikolla kymmeniä tuhansia poliitikkoja, järjestöaktiiveja ja muita suomalaisia vaikuttajia Porin auringon alle. Demos Helsinki oli ohjelmistossa vahvasti mukana teemalla kestävä kasvu. Aihetta perattiin satapäisen yleisön kanssa rahoitusnäkökulmasta Demoksen järjestämällä Kestävän kasvun investoinnit ja hiilikupla -brunssilla. Hiilikuplasta on käyty vilkasta keskustalua kansainvälisillä areenoilla sen jälkeen, kun brittiläinen tutkimusorganisaatio Carbon Tracker Initiative julkaisi Unburnable carbon -raporttinsa muutama vuosi sitten. Suomessa aiheesta ei juurikaan ole puhuttu.
Tilaisuuden aluksi Demos Helsingin Maria Ritola kertasi, mihin hiilikuplalaskelmat perustuvat. Jos joltakulta jäi Carbon Tracker Initiativen raportti tai Bill McKibbenin artikkeli aikanaan lukematta, voi perusasiat ottaa nopeasti haltuun kolmen luvun kautta:
- 2°C
- 2795 gigatonnia hiilidioksidia
- 565 gigatonnia hiilidioksidia
Luvuista ensimmäinen, 2°C, on raja, johon valtiot ovat kansainvälisisissä ilmastoneuvotteluissa sitoutuneet pysäyttämään ilmaston lämpenemisen. 2795 gigatonnia hiilidioksidia pääsee ilmakehään, mikäli kaikki tähän mennessä löydetyt fossiilivarannot otetaan käyttöön. Ongelmana on, että ilmaston lämpenemisen pysäyttäminen kahteen asteeseen tarkoittaa päästöjen rajoittamista maksimissaan 565 hiilidioksidigigatonniin. Näin ollen valtaosa, eli 80 prosenttia löydetyistä maapallon hiili-, öljy- ja kaasuvaroista jää siis käyttämättä, jos ilmaston lämpötilan nousu halutaan rajoittaa maksimissaan kahteen asteeseen.
Lähtökohdat hiilikuplan syntymiselle ovat kasassa. Hiilikuplassa on kyse fossiilisia polttoaineita tuottavien ja jalostavien yritysten osakkeiden yliarvostuksesta suhteessa siihen, miten niiden markkinat kehittyvät, mikäli esimerkiksi ilmastoneuvotteluissa edistytään ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä rajoitetaan nykyisestä asetettujen tavoitteiden mukaisella tavalla. Hiilikuplan vaikutuksista kärsivät fossiilisia polttoaineita tuottavat ja jalostavat yritykset, mutta myös niihin sijoittaneet yritykset. Vaikutukset tuntuvat paitsi makrotaloudessa myös kotitalouksien varallisuudessa. Esimerkiksi EU:ssa toimivien eläkarahastojen kaikesta omaisuudesta viisi prosenttia on kiinni fossiiliosakkeissa. Kuntien Eläkevakuutuksen eli Kevan sijoitukset ovat EU:n eläkerahastoista viidenneksi hiili-intensiivisimmät.
Ritola vertasi hiilikuplaa vuoden 2007 asuntokuplaan: asuntokuplan arvioidut alaskirjaukset vaihtelevat 6-14 triljoonan dollarin välillä, kun taas hiilikuplan puhkeamisesta on arvioitu koituvan 28 triljoonan dollarin menetykset. Osa sijoittajista on siis valmiita lyömään vetoa triljoonista, että ilmastoneuvotteluissa ei tulla etenemään.
Tilaisuutta juontanut Demos Helsingin toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen heitti pallon Nordean vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Antti Savilaaksolle, sekä Danske Bankin varallisuudenhoidon johtaja Susanna Miekk-ojalle: miten suomalaisten sijoittajien pitäisi toimia hiilikuplan aiheuttamien riskien minimoinnissa?
Savilaakso muistutti, että sijoittajille riski ja epävarmuus ovat eri asioita – siinä missä riskiä pystyy mallintamaan ja hinnoittelemaan, epävarmuudelle ei hintalappua pystytä antamaan. Ilmastonmuutoksessa on epävarmuuden lisäksi myös yllättävän paljon riskejä, jotka pystytään jo ottamaan huomioon. Savilaakso kertoi Michael Bloombergin, Henry Paulsonin ja Thomas Steyerin johtamasta raportista, joka ennustaa amerikkalaisten tarvitsevan 95 gigawattia lisäenergiaa tulevina vuosina ilmastoinnin hoitamiseen ilmastonmuutoksen takia. Yhdysvalloissa tulee myös jäämään infrastruktuuria 500 miljardin edestä tulevaisuudessa veden alle. Nämä summat ovat suoraan pois niistä säästöistä, joita tuleville sukupolville nyt keräämme.
Savilaakso totesi, että hiilikuplasta ensimmäiseksi tiedottaneen Carbon Tracker Initiativen raportti kääntää ilmastonmuutoksen epävarmuutta riskeiksi, jotka sijoittaja voi ottaa huomioon. Mutta miten markkinat reagoivat tähän 2011 julkaistuun hiilikuplaraporttiin? Osakekurssit eivät mitenkään. Isot yritykset eivät usko, että lähitulevaisuudessa tullaan ottamaan käyttöön globaali järjestelmä hiilen käytön rajoittamiseksi. Savilaakson mielestä pelottavin pointti on, että jos Yhdysvalloissa jää ilmastonmuutoksen takia 500 miljardin edestä infraa veden alle, sijoittavat öljy-yhtiöt samaan aikaan saman verran uuden öljyn etsimiseen.
Savilaakso myös arvioi sijoittajien työkalupakkia hiilikuplan riskien minimoimiseksi ja totesi tiettyjen sijoitusten poissulkemisen olevan äärimmäisen tylppä työkalu sijoittajalle. Ensimmäiseksi on mietittävä, millä perusteella poissuljettavat sijoituskohteet valitaan. Jokainen sijoittaja pystyy poissulkemaan 5 prosenttia sijoituksista, mutta kun puhutaan hiiliosakkeiden divestmenteistä, on poissuljettavia yrityksiä yht’äkkiä tuhansia. Poissuljennan ja sijoittamatta jättämisen sijaan sijoittajan tulisi houkutella öljy-yhtiöt sijoittamaan 500 miljardiansa johonkin muuhun kuin uusien fossiiivarantojen paikantamiseen, esimerkiksi uusiutuviin energiamuotoihin.
Danske Bankin Susanna Miekk-oja muistutti, ettemme voi hylätä hiiltä, jollei meillä ole jotain hiilen tilalle. Miekk-oja osoitti kaavoista selkeän trendin: uusiutuvan energian hinta laskenut ja osuus globaalissa energiapaletissa kasvanut. Käynnissä on voimakas murros. Esimerkiksi Intian pääministeri on luvannut, että ne alueet, joilla ei tällä hetkellä ole sähköä, tullaan tulevaisuudessa varustamaan aurinkoenergialla. Miekk-ojan viesti siis on, että suomalaisellekin sijoittajalle on paljon mahdollisuuksia uusiutuvissa energiamuodoissa.
Savilaakson tavoin Miekk-oja pani merkille, että on helppo puhua pelkästään negaatioiden kautta – että ei saisi sijoittaa tähän ja tähän yritykseen. Poissuljennan sijaan on mietittävä miten nämä yritykset voivat muuttaa toimintaansa. Miekk-oja uskoo, että ne yritykset, jotka pystyvät nopeiten löytämään korvaavia ratkaisuja, ovat voittajia: ”Tässä tarvitaan poikkitieteellisyyttä. Ihmisten pitää löytää ratkaisuja, ja ratkaisut löytyvät kokonaan uusista lähtökohdista, myös koulutuksen suhteen. Vähähiilinen yhteiskunta on jo täällä. Sen mahdollisuuksiin pitää vain osata tarttua.”
Puheenvuorojen jälkeen aiheesta käytiin paneelikeskustelu, jossa olivat mukana Ritolan, Savilaakson ja Miekk-ojan lisäksi Greenstream networkin investointijohtaja Aleksi Lumijärvi, sekä Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Antti Suvanto.
Aleksi Lumijärvi totesi vaikuttavuussijoittamisen nousseen viime vuosina yhdeksi ratkaisuksi hiilikuplaan ja moniin muihin globaalin tason ongelmiin. Vaikuttavuussijoituksilla tavoitellaan tuoton lisäksi esimerkiksi yhteiskunnallista tai ympäristöllistä vaikutusta. Tätä vaikutusta monitoroidaan samoin kuin taloudellista tuottoa.
Lumijärvi myös komppasi Miekk-ojan pohdintaa sijoittajan mahdollisuuksista. Vielä on epäselvää, mihin sijoittajan oikeastaan pitäisi rahansa laittaa. Mitä se cleantech oikeastaan on? Keskeiseksi kysymykseksi nousee, miten rakennetaan järjestelmää, jossa sijoittajan kannattaa investoida ilmastoystävällisiin hankkeisiin. Lumijärvi myös painotti, ettei pidä keskittyä siihen, että hiiliosakkeista on päästävä eroon. “Markkinat toteuttavat sitä, mikä on toteutuskelpoista. Sijoittajien näkökulmasta on toistaiseksi ihan hyvä veto sijoittaa öljy-yhtiöihin, koska markkinoiden muutos vähähiilisiksi on hidasta. Valtioiden pitäisikin olla kehityksessä mukana. Valtioiden ja yksityisten toimijoiden yhteistyötä tarvitaan vaikuttavien sijoitusten kannattaviksi tekemiseen.”
Suomen Pankin Antti Suvanto arvioi transition vaiheita kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. Mikäli päästötavoitteisiin ja -rajoitusten toteutumiseen uskotaan tulevaisuudessa, voi käydä niin, että yrityksille tulee kiire käyttää fossiilivarojaan nyt, kun se on vielä mahdollista. Näin ollen matkalla päästöjen rajoittamiseen päästetäänkin enemmän.
Yleisöstä Timo Huhtisaari North European Oil Tradelta painotti, että keskustelun taustalla on ongelma regulaation puutteesta. Euroopassa on paljon osaamista, mutta siihen ei investoida, koska ei ole regulaatiota ohjaamassa investointeja. Greenpeacen Kaisa Kososen mielestä se, mitä tapahtuu kansallisella tasolla on sijoittajan näkökulmasta kansainvälisiä neuvotteluja relevantimpaa. Siksi hiilikuplakysymyksessä ei kannata tuijottaa ainoastaan kansainvälisten ilmastoneuvottelujen kehitystä. Kiinnostavia asioita tapahtuu esimerkiksi Kiinassa, jonka kysynnän heilahtelut vaikuttavat suoraan öljyä ja kivihiiltä tuottavien yritysten arvostukseen.
Kaskinen heittää vielä viimeisen kysymyksen: mitä nyt pitäisi siis tehdä?
Miekk-ojan mielestä yritysten pitäisi pidentää aikajännettään. Savilaakso taas sanoi yksilöllä olevan mahdollisuus vaikuttaa: “Tarvitaan kriittinen massa, joka tulee pankkiin ja haluaa sijoittaa ilmastoystävällisiin kohteisiin. Siten pankki huomaa kysynnän.” Lumijärven mukaan tulee ensisijaisesti tukea sitä uutta, joka mahdollistaa hiilen korvaamisen: ”Emme voi jäädä odottamaan globaalia hiiliveroa. Markkinatoimijoiden täytyy kärsivällisesti ja sinnikkäästi yrittää paketoida ilmastoystävällisistä mahdollisuuksista houkuttelevia paketteja.” Ritolan mukaan hiilikuplan riskien ja vaihtoehtoisten sijoituskohteiden tulkkaus rahoitussektorille on tärkeää, jotta löydetään työkaluja vähähiilisen tulevaisuuden rakentamiseen.
Brunssin skumppalasien täyttyessä Demoksen Aleksi Neuvonen tiivisti kuluneen tunnin sanoman. Puhujat olivat yksimielisiä siitä, ettei riitä, että uusiutumattomiin sijoittamista säännellään. Vastauksia on selkeästi tulossa ja negatiivisista kriteereistä siirrytään positiivisiin kriteereihin. Neuvonen kehotti kaikkia rahoitussektorilla työskenteleviä miettimään miten vaikuttavuussijoittamista pystyttäisiin edistämään.
Kirjoittaja on korkeakouluharjoittelija Demos Helsingissä kesällä 2014