Olin torstaina 8.5.2014 antamassa lausunnon eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Suomen ensimmäisestä demokratiapoliittisesta selonteosta. Lähtökohtaisesti on mukava huomata, että demokratian kehittämiseen laitetaan panoksia suomalaisessa yhteiskunnassa sen monilla eri tasoilla. Lausunto selonteosta löytyy kirjallisena tämän blogipostauksen lopusta.
Vastuu demokratiapoliittisen selonteon valmistelusta on ollut oikeusministeriöllä. Selonteon tavoite on vahvistaa demokraattista järjestelmää ja tukea demokratian kehittämistä. Selonteon taustamateriaalina on iso joukko selvityksiä suomalaisen demokratian nykytilasta, jotka pyrkivät taustoittamaan demokraattisen järjestelmän eri ulottuvuuksia ja toisaalta kansalaisten osallistumisen eri tapoja tällä hetkellä.
Selonteossa käsitellään suomalaista demokratiaa ja osallistumista eri näkökulmista. Mukana ovat niin edustuksellinen järjestelmä, suora demokratia, demokratiakasvatus kuin järjestötoimintakin. Vastaavasti selonteossa käsitellään nimensä mukaisesti suomalaista demokratiapolitiikkaa ja toisaalta Suomen kansainvälisiä demokratiasitoumuksia.
Näkökulma, joka Demos Helsingin mielestä jää selonteossa kuitenkaan paitsioon, on demokratian ja yhteiskunnallisen osallistumisen käsitteleminen kaikkein tärkeimmän eli ihmisten – sekä yksilöiden että ryhmien – näkökulmasta.
Demos Helsinki korostaa, että lopulta demokratia ja osallistuminen kehittyy vain kun kysytään miksi. Mistä kaikista eri syistä ihmiset osallistuvat demokraattisen järjestelmään ja sen eri ulottuvuuksiin? Vastauksia voi olla useita ja niiden ymmärtäminen astetta paremmin auttaa myös kehittämään mahdollisuuksia, joiden kautta osallistumista käytännössä tapahtuu.
LAUSUNTO
Demos Helsinki
Juha Leppänen, tutkija, johtaa osaamisdemokratian teema-aluetta8.5.2014
KOMMENTTI EDUSKUNNAN PERUSTUSLAKIVALIOKUNNALLE KOSKIEN DEMOKRATIAPOLIITTISTA SELONTEKOA (VNS 3/2014 vp)
Demos Helsinki kiittää mahdollisuudesta kommentoida demokratiapoliittista selontekoa.
Yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja demokratiaan liittyvä kehitys on viime vuosina osoittanut, että osallistumisen käytäntöjä on rohkeasti uudistettava. Toisaalta on kyettävä aiempaa selkeämmin nimeämään ketkä ovat osallistumisen portinvartijoita politiikan, median ja koulujärjestelmän lisäksi. Tulevaisuudessa tarvitaan sekä ymmärrystä osallistumisen motivaatioista että toimijoita, jotka voivat vahvistaa tätä osallistumismotivaatiota ihmisissä.
Demokratia on monien tutkijoiden mukaan tällä hetkellä jos ei aivan kriisissä, niin ainakin murroksessa. Nykymenolla on vaikea povata sille ruusuisempaa tulevaisuutta kuin menneisyyttä. Murroksen syitä on useita:
- yksilöllistymiskehitys on murtanut suhtautumista yhteiseen päätöksentekoon,
- sosiaalinen media ja digitalisaatio ovat avanneet perinteisten osallistumismuotojen kanssa kilpailevia vaikuttamisreittejä
- politiikassa käsiteltävät yhteiskunnalliset haasteet karkaavat yli kansallisen päätöksentekojärjestelmän rajojen ja ne ovat luonteeltaan kompleksisia ja “viheliäisiä”.
Valtioneuvoston demokratiapoliittisessa selonteossa käsitellään ansiokkaasti suomalaisen demokratian nykytilaa, muutoksia ja ratkaisuehdotuksia. Selonteko on tärkeä ei vain kansallisesta näkökulmasta. Pohjoismaisella yhteiskuntamallilla, joka nojaa kansalaisten kyvykkyyksien ja osallisuuden vahvistamiseen sekä yhteisen todellisuuden luomiseen eri ihmisryhmille, on globaalia kysyntää. Tämän mallin vanhojen vahvuuksien jatkuvuutta ei voi pitää kuitenkaan automaattisesti itsestään selvänä tai kansakuntien luontaisena ominaisuutena. Osallisuus ja demokratia voivat myös uudistusten puuttuessa rapautua.
Selonteossakin viitattiin Nuorisobarometriin (2013). Barometrin keskeinen viesti on, että nuoret eivät osallistu erityisen paljon yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, eikä yhteiskunnan kehittämiseen suhtauduta suurella mielenkiinnolla. Kehitys on huolestuttava. Usein syytökset kohdistuvat osallistujiin: nuoriin ja heidän passiivisuuteensa. Samaan aikaan voidaan kysyä kuinka paljon kiinnitetään huomiota siihen, että osallistumisen tavat ovat mielekkäitä ja mahdollisia. Demokraattinen järjestelmä toimii yhä mekanismeillä, jotka luotiin yli sata vuotta sitten. Samaan aikaan ihmiset ja toimintatavat muualla yhteiskunnassa ovat muuttuneet, mikä näkyy monilla elämänalueilla osallistujien omia motivaatioita tukevina sosiaalisina innovaatioina.
Valtioneuvoston demokratiapoliittinen selonteko on monessa mielessä arvokas dokumentti, joka käsittelee demokraattisen järjestelmän muutoksen eri ulottuvuuksia.Samaan aikaan vähälle käsittelylle jää mahdollisesti kaikkein tärkein ihmisten ja järjestelmän välistä suhdetta koskeva asia: kysymys miksi. Siis kysymys ihmisten motivaatioista eli syistä äänestämiselle tai laajemmin osallistumiselle. Elämme yhä uskossa, että perustavanlaatuiset motivaatiot kuten vaikkapa yhteisten asioiden edistäminen riittäisi nykymaailmassa. Todellisuudessa ihmisten ajankäytöstä ja huomiosta kilpailee moni asia. Siksi halu vaikuttaa ei saa olla ainoa motivaatio joka tuo yhteiskunnallisen osallistumisen pariin. Tarvitaan välineitä ja näkökulmia, joita hyödynnetään jo muilla aloilla. Sellaisia, jotka kiinnittävät huomiota juuri tähän miksi kysymykseen.
Motivaatioita voidaan ymmärtää monenlaisista lähtökohdista. Keskeinen käyttäytymistieteellisessä tutkimuksessa esiintynyt näkökulma korostaa ryhmien ja vertaisten roolia motivaatioiden syntymisessä. Tarvitaankin nykyistä laajempaa ymmärrystä siitä, miten ihmisten motivaatioita ja valintoja voidaan tukea. Näin luodaan aitoja mahdollisuuksia osallistua. Yksi näkökulma tähän on tunnistaa niitä kansalaisten joka tapauksessa kohtaamia ihmisiä, jotka voisivat omalla toiminnallaan olla demokratian elävöittäjiä ja välittäjiä. Tällaisia osallistumisen kannalta portinvartijaroolissa olevia tahoja voivat olla esimerkiksi sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, lupaviranomaiset, isännöitsijät ja vartijat. Kokemus osallisuudesta rakentuu yhteiskunnan monissa eri tilanteissa. Siksi portinvartijamallin avulla voidaan tunnistaa myös niitä toimijoita, jotka ovat osallistumisen kannalta keskeisiä. Sellaisia, joilla on vastuu ja mahdollisuus omalla toiminnallaan tehdä osallistumisesta ja demokratiasta arjessa ja elämässä näkyvä asia, joka huomioi monet eri motivaatiot.
Lähettäjien ja vastaanottajien lisäksi täytyy siis kiinnittää entistä enemmän huomiota myös välittäjiin. Demokratian näkökulmasta tämä ei tarkoita pelkästään mediaa vaan ennen kaikkea niitä monia toimijoita, joilla on rooli siinä, miten arjessa ja elämässä ihmiset osallistuvat erilaisiin yhteiskunnallisiin tilanteisiin. Näin esimerkiksi lastentarhanopettajat ovat merkittävässä roolissa, kun mietitään, keillä on merkitystä lasten ja lapsiperheiden yhteiskunnallisen osallistumisen näkökulmasta. Laajentamalla demokraattisten toimijoiden kategorioita ja rooleja on mahdollista tuoda yhä useampia tuomioita mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja samalla hillitä osallistumisen eriarvioistumiskehitystä. Osallistumisesta tehdään päätöksenteon lisäksi myös palveluita käytettäessä. Tai ainakin näin pitäisi olla. Onkin tärkeää kysyä, ketkä kaikki ovat demokratian portinvartijoita ja miten motivaatiota osallistumiseen voidaan heidän kauttaan rakentaa?
Demos Helsinki ehdottaakin, että selonteossa huomioidaan nykyistä vahvemmin kysymykset siitä
- miksi kansalaiset osallistuvat demokraattiseen järjestelmään eri tavoilla ja
- ketkä voisivat olla välittäjätoimijoita, joiden avulla demokraattinen osallistuminen vahvistuisi nykyistä paremmin.
Näiden näkökulmien huomioiminen onnistuisi esimerkiksi selonteon alalukuna luvussa kaksi.