Uuden aloittaminen on meille ihmisille tuskallisen vaikeaa. Määräaikaisuuden salliminen on tehokas keino sysätä pysyvä muutos liikkeelle – on sitten kyse hammashygieniasta tai ilmastonmuutoksesta. Mutta ilman selkeää suuntaa kokeilukulttuuri on vain toinen nimi hosumiselle ja viherpesulle.
Uusi on houkuttelevaa ja pelottavaa. Uudella meille markkinoidaan jatkuvasti asioita. Uusi maku. Uusi tyyli. Uusi Oulu.
Mutta samaan aikaan uusi pelottaa. Me tilaamme tutussa ravintolassa saman annoksen kuin ennenkin, koska haluamme säästää itsemme pettymykseltä.
Uutta edellyttää myös vähähiilinen tulevaisuus. Nykyisten elämäntapojen himmaaminen tai tehostaminen ei riitä. Meidän on pystyttävä korvaamaan energiaintensiiviä ja korkeapäästöisiä elämäntapoja kestävämmillä. Kyse ei ole mistään vähemmästä kuin uudesta tavasta elää.
Stanfordin yliopiston BJ Fogg on käyttäytymismuutoksen globaaleja guruja. Fogg painottaa aloittamisen tärkeyttä. Hänen mukaansa merkittävä muutos tapahtuu vain kolmella tavalla: valaistumisen kautta, toimintaympäristön muutoksella tai pienillä, vähitellen kasvavilla askeleilla.
Kahden ensimmäisen ajattelemme toimivan. Olemme lukeneet useaan kertaan sen naistenlehtijutun, jossa päähenkilö heräsi yhtenä aamuna ja päätti muuttaa elämänsä. Tai kuinka iskelmätähti lopetti juomisen, kun löysi Jeesuksen. Tähän vetoaa myös suuri osa ympäristökampanjoinnista. Siis heräämiseen. Että jos vain ajattelisimme toisin, maailma olisi parempi.
Vähemmistöt valuvat kaupunkeihin ja lapsiperheet niistä pois juuri toimintaympäristön vaihdosta tavoitellen. Halutaan lupa hengittää vapaammin tai toteuttaa unelmat. Aina ympäristön muutos ei ole itse aiheutettua. Se on sitä, kun uutisissa muuri murtu ja ihmiset heräävät uuteen maailmaan.
Näiden sinänsä houkuttelevien reittien ongelma on sama. Niitä tapahtuu liian harvoin.
Lisäksi ne usein uskovat meistä enemmän kuin mihin arkipäivässämme pystymme. Ne olettavat meidän tekevän päätöksemme harkitusti ja arvojemme mukaisesta. Ne sivuuttavat sen, kun hetken hurmassa ostamme kilon brasilialaista naudanlihaa, kun se on tarjouksessa vaikka tiedämme sen ympäristövaikutukset. Tai laitamme metallipurkit sekajätteeseen, kun keräysastialle on liian pitkä matka. Tai kuinka olemme järkeilleet puolen vuoden ajan perusteita uuden asunnon ostolle, mutta ne häviävät, kun astumme unelma-asunnon ovesta sisään ensimmäistä kertaa. Merkittävä osa päätöksistämme tapahtuu kiireessä, laiskana tai hetken huumassa.
Lisäksi järkeilyyn perustava käyttäytymismuutospuhe helposti irrottaa meidät yhteisöstä ja olettaa meidän toimivan yksin. Meidän ajatellaan olevan rohkeampia kuin yleensä olemme.
Kolmas strategia, pienet askeleet, on tuttu ympäristöviestinnästä. Se on kuitenkin tuomittu jokseenkin tehottomaksi. Väite yleensä on, että ei maapallo kuulkaa yhdellä kangaskassilla pelastu.
Ja se on ihan totta. Pienillä askeleilla ei yksin ole mitään väliä.
Pienet askeleet onkin ymmärretty väärin. Ne ovat vain huonon omatunnon paikkailua, jos ne eivät johda lopulta suurempaan muutokseen.
Ajatellaan vaikka maistiaisia kaupoissa. Sielläkään tyhjentynyt maistiaislautanen ei ole menestyksen merkki. Kokeiluilla ja maistiaisilla pitää saavuttaa jotain isompaa. Maistamisesta ei ole mitään hyötyä, jos se ei johda ostopäätökseen. Sama pätee ilmastonmuutokseen. Kokeiluilla eivät mannerjäät jää sulamatta.
Kokeilut merkitsevät, kun ne ovat katalyyttejä. Parhaimmillaan ne sallivat meidän totutella uuteen. Sekä tutkimuksen ja kokemuksen mukaan harva meistä on valmis isoihin harppauksiin kerralla. Siksi, jos sinne uusiin elämäntapoihin halutaan päästä, ensin pitää aloittaa jostain.
Tehokas tapa on kytkeä pienten ja kestävien käyttäytymismallien kytkemistä nykyisiin rutiineihin. Foggin klassikkoesimerkki – joka kuulostaa ensin hiukan kornilta – on hammaslangan käytön aloittaminen puhdistamalla aluksi yksi hampaanväli jokaisen hampaidenharjauksen yhteydessä. Usein se tarkoittaa lupaa aloittaa asioita määräaikaisesti. Lupa luopua saa muutoksen käyntiin ja helposti hivuttaa määräaikaiset projektit pysyviksi elämäntavoiksi.
Pienten askeleiden voiman merkittävän muutoksen katalyyttinä olemme havainneet viimeisen vuoden aikana työssämme Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiön kanssa. Hoas on 17 000 asukkaan ja yli 6 000 asunnon konglomeraatti, joka ei käänny hetkessä. Kokeilemalla asioita yhdessä talossa kerrallaan ja antamalla itsellemme luvan luopua huonosta, olemme saaneet pään auki. Hoas-laboratoriossa olemme esimerkiksi todistaneet yhden rakennuksen mittakaavassa, että opiskelijat toteuttavat upeita uudistuksia ja että opiskelijoiden joukosta valitut taloisännät muuttavat hetkessä koko talon sosiaalisen normiston.
Hoasille kokeilut ja niiden saama huomio ovat kasvattaneet uskoa vaihtoehtoja kohtaan. Kokeilujen avulla toisenlainen tulevaisuus ei ole vain idea, vaan jonkun jo olemassaolevan asian isompi versio. Tulevaisuuden Hoas on kokeilujen jälkeen lähempänä asukasta ja ympäristövaikutuksiltaan kestävämpi. Hoasilla on kokeilujen ja pienten tekojen avulla ymmärretty, että vähähiilinen tulevaisuus on enemmän tätä hyvää, jota me jo osaamme.