Suomeksi

Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia

Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.

Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!

Meistä

Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.   

Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.

Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.

_70A5891
_70A6305

Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta

Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.

Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin

Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.

Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!

Tutkimustyömme

Lähestymistapamme

Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. 

Tavoitteemme

Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista

Menetelmämme

Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.

Kokemuksemme

Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin. 

Julkaisujamme

Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.

Low2No – Luo vihreät markkinat itse

Tarvitsemme lisää kestäviä jokapäiväisen kulutuksen tuotteita. Tarvitsemme enemmän käyttäytymisen muutokseen pohjautuvia tuotteita ja palveluita. Suurimmalle osalle yrityksistä kestävän kulutuksen luominen on erittäin hankalaa. Tämän päivän eko-yritykset tuottavat ennen kaikkea kömpelöitä ja kalliita ekoversioita valtavirran tuotteista. Todellinen menestys kuitenkin vaatii kuluttajakäyttäytymisen muutosta sekä uusien markkinoiden luomista uusia tuotteita ja palveluita kehittämällä,…


→ Jatka lukemista

Toisilta oppimisen festareilla Koulussa kokeillaan osaamisen jakamista

Demos Helsinki tekee tämän kuun lopussa uuden kokeilun: Koulu-festivaalin. Miksi oikein järjestämme demoslaisten tarkasti fasilitoiman työpajan sijaan puitteet tuntemattomille ihmisille opettaa toinen toisilleen itse päättämistään aiheista? Suomalainen yhteiskunta on satsannut väestön koulutukseen valtavasti resursseja. Paljon jo silloin, kun Suomi oli Euroopan köyhimpiä maita, vielä enemmän nyt kun Suomi on kohonnut…


→ Jatka lukemista

SPREAD jatkuu

SPREAD “scenarios on sustainable lifestyles 2050” jatkuu iFuture hankkeella. Mitä opimme?  Mitä motivoi ihmisiä muutokseen? Mikä merkitys elämänvaiheella on yksilön hiilijalanjälkeen? Tutkimme näitä teemoja kansainvälisten työpajojen kautta.


→ Jatka lukemista

Miksi haluat iPhonen?

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa tulivat neljä vuotta sitten outoon päätelmään. Tarvitsen iPhonen. Meistä alkoi tuntua siltä, että voisimme kaikki ilmaista yksilöllisyyttäämme samalla tavalla. Ostamalla iPhonen. Sosiaalipsykologisen tutkimuksen mukaan vertaisten esimerkki on ehdottamasti voimakkain käyttäytymiseemme vaikuttava yksittäinen tekijä. Tästä syystä me Demos Helsingissä tutkimme miten samankaltaisen ilmiön saisi “pelastamaan maailman ilmastonmuutokselta…


→ Jatka lukemista

Klima X Youth Summit Heurekassa – Demos kehittää kouluja

Heurekassa pidetään 6.9.2012 kokous, jossa yläkouluikäiset nuoret kehittävät houkuttelevia ratkaisuja ilmastohaasteisiin. Kävin tänään suunnittelemassa konferenssia ja vaikuttaapa innostavalta. 100 nuorta 25 koulusta ympäri Suomen kokoontuu miettimään, mitkä asiat omassa koulussa ja omassa elämässä liittyvät energia- ja ilmastoasioihin.  


→ Jatka lukemista

Tee-se-itse Koulu valtaa Lapinlahden sairaalan 24.-25.8.

Lapinlahden historiallisen sairaalarakennuksen ottaa haltuunsa yhdeksi viikonlopuksi tee-se-itse Koulu. Festivaaliviikonlopun aikana voit oppia opettamaan ja oppia toisilta hyvän elämän taitoja. Kokeellisessa tapahtumassa esiintyjiä ovat tavalliset mutta taitavat ihmiset. Ilmoittaudu mukaan www.kouluschool.org Mitä jos kaikki tuntemasi ihmiset tulisivat samaan paikkaan opettamaan jotain, mitä he osaavat? Yksi opettaisi piirtämistä, toinen korttelijuhlien järjestämistä, kolmas…


→ Jatka lukemista

Yhteistyö­kumppanimme

Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.

Asiantuntijamme

yhteystiedot

Ota yhteyttä!

Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki

_70A5879