Suomeksi

Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia

Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.

Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!

Meistä

Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.   

Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.

Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.

_70A5891
_70A6305

Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta

Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.

Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin

Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.

Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!

Tutkimustyömme

Lähestymistapamme

Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. 

Tavoitteemme

Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista

Menetelmämme

Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.

Kokemuksemme

Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin. 

Julkaisujamme

Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.

Wicked problems + yrittäjyys = toimivampi yhteiskunta

Helsingin yliopiston tavoitteena on nousta maailman 50 parhaan yliopiston joukkoon. Nousun edellytyksenä on hurja määrä korkeatasoista tutkimusta ja akateemisia artikkeleja. Mutta ei vain sitä. Maailman ykkösyliopistot tekevät kiihtyvällä tahdilla opiskelijoistaan paitsi huippututkijoita, myös yrittäjiä ja bisneksen tekijöitä. Me Demos Helsingistä olemme nyt vuoden ajan kehittäneet yliopistolaisen yrittäjyyden malleja yhdessä Helsingin…


→ Jatka lukemista

Muotoiltu huominen

Tekijät: Outi Kuittinen, Tommi Laitio, Juha Leppänen, Maria Ritola, Anna Vanninen, Simo Vassinen, Päivi Bergroth, Kristian Keinänen, Ari Känkänen, Hannu Kähönen, Saara Rautio, Kirsi Väkiparta Kesäkuussa 2012 Valtion muotoilutoimikunta ja ajatushautomo Demos Helsinki kokosivat 120 pohjoismaista muotoilun asiantuntijaa piirtämään päiväksi kuvaa muotoilun suunnasta. Tapahtuman tulokset koottiin Muotoiltu huominen – suomalaisen…


→ Jatka lukemista

Puhuvat seinät – ja 11 muuta ehdotusta viisaaseen asumiseen – HOAS Laboratorio

Tekijät: Tommi Laitio, Roope Mokka, Aleksi Neuvonen, Tuuli Kaskinen, Juha Leppänen, Satu Kivipuro, Pirjo Kotajärvi, Anna Lassus, Liina Länsiluoto, Jari Nupponen, Mika Oksanen, Jaana Rapo, Heikki Valkjärvi, Saara Widenäs HOASin ja ajatushautomo Demos Helsingin puolitoistavuotisessa design-projektissa kehitettiin opiskelija-asumisen yhteisöllisyyttä ja haettiin keinoja vähentää asumisen energiankulutusta. Demos Helsinki muokkasi Hoas-laboratorion vuosien…


→ Jatka lukemista

Kipinöitä! – kehitysvammaiset osaksi lähiyhteisöjä

Kipinöitä! -hankkeen tavoitteena oli tukea kehitysvammaisia ihmisiä toimimaan aktiivisina kansalaisina osana lähiyhteisöään, käyttämään sen palveluita ja antamaan oman panoksensa yhteisönsä eteen. Hankkeessa kehitettiin uusia, innovatiivisia tapoja lisätä kontakteja ja oman panoksen antamista lähiyhteisöissä. Demos Helsinki luotsasi hankkeen monialaista horisonttiryhmää, joka sparrasi hankkeen kokeiluideoita. Talvella 2012-2013 toteutimme työskentelyn tueksi Delfoi-kyselyn, joka…


→ Jatka lukemista

10 teesiä ja 100 lupausta – Manifesti lasten ja nuorten liikkumisesta

Tekijät: Olli Alanen, Sini Hirvonen, Tuuli Kaskinen, Tommi Laitio, Juha Leppänen, Aleksi Neuvonen, Roope Mokka, Maria Ritola, Simo Vassinen Toimittanut: Riku Siivonen Graafinen suunnittelu: Kirmo Kivelä 10 teesiä ja 100 lupausta kertoo mitkä ovat oikeat kysymykset kun mietitään lasten ja nuorten liikkumista ja urheilua seuraavan vuosikymmenen aikana. Fyysisen aktiivisuuden vähentyminen…


→ Jatka lukemista

Parempi diili – Yhteiskunnallisen yrittäjän riemulaulu

Kirjoittajat: Anne Bland, Antti Hautamäki, Matias Helinko, Markku Jussila, Outi Kuittinen, Tommi Laitio, Maija Lassila, Martti Malmivirta, Noora Marttila, Roope Mokka, Simo Vassinen, Kaisa Viitanen Valokuvat: Matias Helinko, Jussi Puikkonen, Marek Sabogal (Viewmasters), Perttu Saksa (Viewmasters), Simo Vassinen Kuvitukset: Rami Niemi, William Koski, Vänskap AD: Pekka Toivonen (Kasino Creative Studio)…


→ Jatka lukemista

Yhteistyö­kumppanimme

Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.

Asiantuntijamme

yhteystiedot

Ota yhteyttä!

Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki

_70A5879