Suomeksi

Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia

Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.

Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!

Meistä

Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.   

Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.

Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.

_70A5891
_70A6305

Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta

Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.

Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin

Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.

Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!

Tutkimustyömme

Lähestymistapamme

Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. 

Tavoitteemme

Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista

Menetelmämme

Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.

Kokemuksemme

Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin. 

Julkaisujamme

Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.

Terveyden määrittäjät ovat radikaalissa muutoksessa

Maailmaa uusiksi jylläävät megatrendit muuttavat käsitystämme terveydestä. Demos Helsingin Terveyden tulevaisuudet -tutkimuksessa pohditaan, miten valinnanvapautta lisäämällä voidaan parantaa ihmisten terveyttä ja mitä hyvä valinnanvapaus tarkoittaa. “Hyvästi UKK! Tunti liikuntaa kolmesti viikossa ei enää riitä!” Totesi Demoksen Satu Korhonen Terveyden tulevaisuudet -tutkimusraportin julkistustilaisuudessa, joka järjestettiin hyvinvointi- ja terveysalan kehittäjien Innomarkkinoilla alkuviikosta….


→ Jatka lukemista

Smart Retro -ohjelmaan valittiin 12 lupaavaa yritystä

Demos Helsingin johtamaan Peloton Smart Retro -kiihdytysohjelmaan on valittu 12 yritystä. Valitut yritykset tarjoavat älykkäitä ja kestäviä palveluita kaupunkilaisille. Mukana ovat City Car Club, Ekerne & Gamla Enskede Lådcyklar AB, Fourdeg, Greenely, IAgree, Meido, MoralGuard, Nurmi Clothing, PiggyBaggy, Remarket, Urban Fruit Initiative ja Yhteismaa. Kaikkiaan ohjelmaan haki 62 yritystä eri…


→ Jatka lukemista

Smartupit valtasivat Slushin

Pohjoismaiden suurin kasvuyrittämistapahtuma Slush on meneillään Helsingin Messukeskuksessa. Tulevaisuudessa kasvua ja työpaikkoja luovat Smartupit, kertoo Demos Helsingin Slushissa julkaistava tulevaisuuskatsaus, Smartup Manifesto. Pelialan nostattama startuphuuma on levinnyt muillekin yritystoiminnan aloille. Tämän hetken kuumimpia startuppeja ovat “smartupit”, jotka toimivat virtuaalisen maailman sijaan materiaalisessa maailmassa. Maailman tämän hetken suurimmat startupit – asuntojen…


→ Jatka lukemista

Terveyden tulevaisuudet -pohjaselvitys

Demos Helsingin Terveyden tulevaisuudet 2050 -hankkeen ensimmäinen julkaisu käsittelee suomalaisten terveyttä, valinnanvapautta ja niiden tulevaisuuteen vaikuttavia ilmiöitä. Valinnanvapauden lisääminen on yksi suomalaista terveyspalvelujärjestelmää parhaillaan uudistava ratkaisu. Valinnanvapauden on tarkoitus parantaa palvelujen laatua ja lisätä palveluja käyttävien ihmisten vaikutusvaltaa. Selvityksessä käydään läpi, mitä ihmisten terveyden kannalta hyvä valinnanvapaus vaatii toteutuakseen. Onko…


→ Jatka lukemista

Demos Helsingin White paper uusista kuluttajamarkkinoista

Demos Helsingin tänään julkistettu White paper: Resurssiviisas talous avaa kuluttaja­bisnekselle uusia markkinoita pyrkii vastaamaan valistunutta yritysjohtoa pitkään piinanneeseen kysymykseen: mistä 2000-luvulla syntyy kestäviä tulovirtoja? Aikana, jolloin talouskehitys on haparoivaa, tavaratuotannon hinta painuu alas ja kuluttajien enemmistö saanut perustarpeensa hyvin tyydytettyä, on ratkaisuja etsittävä kokonaan uusista suunnista. White paper esittää, että yksi uusi reitti liiketoiminnan kasvuun löytyy…


→ Jatka lukemista

White paper: Resurssiviisas talous avaa kuluttaja­bisnekselle uusia markkinoita

Demos Helsingin White paper Resurssiviisas talous avaa kuluttaja­ bisnekselle uusia markkinoita auttaa ymmärtämään kuluttajamarkkinoiden muutosta ja tunnistamaan uusia liiketoimintamahdolisuuksia.


→ Jatka lukemista

Yhteistyö­kumppanimme

Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.

Asiantuntijamme

yhteystiedot

Ota yhteyttä!

Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki

_70A5879