Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Vaikuttavuuskiihdyttämö
22.10.2015
Vaikuttavuuskiihdyttämö on Sitran kolmen kuukauden intensiivinen koulutus- ja mentorointiohjelma vaikuttavuustoimijoille, jotka tuottavat palveluja hyvinvointihaasteiden ratkomiseksi. Ensimmäiseen, lokakuussa 2015 käynnistyneeseen kiihdyttämöön on valittu kymmenen startupia ja yhdistystä, jotka ratkaisevat erityisesti lasten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämiseen, nuorten syrjäytymiseen, ikääntyneiden toimintakyvyn edistämiseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen liittyviä haasteita. Kiihdyttämössä vahvistetaan osallistujien vaikuttavuus- ja ansaintaosaamista,…
→ Jatka lukemista
Kokeilukulttuuri – miten se otetaan käyttöön?
16.10.2015
Kevään 2015 hallitusohjelmassa annettiin merkittävä rooli kokeilujen edistämiselle. Kyseinen painotus ei tullut useimmille yllätyksenä. Ajatus “kokeilukulttuurista” on inspiroinut monia, ja kokeilujen ympärille rakentunut erittäin myönteinen tunnelma. Demos Helsinki julkaisi viime keväänä valtioneuvoston kanslian tilaaman Design for Government -mallin käyttäytymis- ja näyttöpohjaisesta kokeilutoiminnasta. Tämän työn pohjalta Demos Helsingin tutkija Mikko Annala listasi 16.10.2015 eduskunnan…
→ Jatka lukemista
Asuntojen sijaan tulisi suunnitella asumista
15.10.2015
Voiko asuntotuotantoa mullistaa pelkällä ajatusmallin muutoksella? Tuotteen sijaan kannattaa kehittää palvelua, kokemusta – jopa elämistä. Kuvittele kohtuuhintainen perusasunto. Keittiöstä löytyy perusmukavuudet: tiskikone, jääkaappi, hella ja jämäkät tasot leipomiseen. Makuuhuone on pieni, mutta sinne mahtuu silti hyvin sänky. Kaappitilaa on ripoteltu sopivasti ympäri asuntoa ja kylpyhuone on yksinkertainen. Mikään ei ole erityisen…
→ Jatka lukemista
Helsinki Challengen viisi finalistia valittu
5.10.2015
Helsinki Challengen viisi finalistia valittiin viime viikon torstaina 1.10.2015. Vuoden kestävän kiihdytysohjelman loppusuoralle selviytyi Biodiversity now, Helsinki Sleep Factory, Moralities of Intelligent Machines, NEMO ja Safepreg. Lue lisää heidän valinnasta ja ratkaisusta täältä. Biodiversity now kehittää biodiversiteettikatoa ehkäisevää markkinaehtoista kompensaatiojärjestelmää. Järjestelmän erityisyys perustuu siihen, että toimiessaan se ei vaadi ylimääräistä rahoitusta, vaan mekanismi rahoittaa…
→ Jatka lukemista
LIKSA – Liikennekokeilujen sparraus
25.9.2015
Liikenne ja siihen liittyvät palvelut ovat murroksessa. LIKSA eli Liikennekokeilujen sparraus on Demos Helsingin liikenne- ja viestintäministeriölle (LVM) tekemä hanke, jolla tähdätään suomalaisten liikennekokeilujen vaikuttavuuden sekä kokeilevan toimintatavan lisäämiseen ministeriön sisällä. Liikenne- ja viestintäministeriö on jo ottanut edelläkävijäaskeleita Liikennelabra-hankkeellaan, jonka tavoitteena on edistää älyliikenteen palvelumarkkinan syntymistä. Suomessa on myös käynnissä sekä suunnitteilla laaja ja…
→ Jatka lukemista
Työn kustannukset ja tuottavuusloikka
16.9.2015
Olin tänä aamuna keskustelemassa MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman Markkinaraadissa hallituksen päätöksestä leikata palkkoja ja laskea näin työvoimakustannuksia. Keskustelukumppaneinani olivat Kauppalehden Janne Pöysti ja MTV3:n uutisten Timo Haapala. Tässä se, mitä olin suunnitellut vastaavani keskustelussa. Toteutunut keskustelu on nähtävissä sekin. Pääviestini oli se, että hallituksen päätöksellä tavoitellaan julkisen talouden sopeuttamista heikentyneeseen…
→ Jatka lukemista