Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Tech for Society: teknologia kestävän ja reilun yhteiskunnan rakentajana
12.2.2018
Demos Helsinki auttaa julkishallintoa ja yrityksiä laajentamaan käsitystä teknologisesta murroksesta. Olemme tehneet merkittäviä tutkimus- ja kehittämishankkeita teknologian yhteiskunnallisen ja liiketoiminnallisen vaikuttavuuden ympärillä, muun muassa Tekesin rahoittamassa Naked Approach -hankkeessa ja valtiovarainministeriön Tavoite 2025 -hankkeessa.
→ Jatka lukemista
Antisipaatio -miten ideamme tulevaisuudesta ohjaavat toimintaamme nykypäivässä?
8.2.2018
Muistellaan hetki vuoden 2018 presidentinvaaleja. Vaalien alla mediat teettävät runsaasti puolueita koskevia mielipidemittauksia. Gallup-luvut ja tulevaisuutta koskevat uskomukset vaikuttavat osittain siihen, minkälaiseksi henkilökohtainen äänestyspäätöksemme muodostuu. Samalla nykyisyydessä käydyt vaalikeskustelut, puolueiden ja ehdokkaiden kampanjointi sekä lopulta äänestyspäätös yhdessä vaikuttavat gallupien ohella vaalien tulokseen. Vuoden 2018 presidentinvaaleja Suomessa määritti hyvin vahvasti Sauli…
→ Jatka lukemista
Ilmastonmuutos after work – enää emme voi odottaa
6.2.2018
Ilmastonmuutos on yksi aikamme vaikeimpia viheliäisiä ongelmia, jonka torjumiseen taloutemme perinteiset korjauskeinot eivät riitä. Demos Helsinki on perustamisestaan saakka halunnut olla mukana löytämässä ratkaisuja, jotka ehkäisevät ilmastonmuutosta ja auttavat sopeutumaan siihen. Kymmenen vuoden aikana olemme tulleet jo paljon eteenpäin. Ilmastonmuutos yhteiskunnallisena haasteena on ollut isosti esillä, se on pesiytynyt syvemmälle…
→ Jatka lukemista
100 fiksua kuluttajatekoa
26.1.2018
Kuluttajien henkilökohtaisilla arjen valinnoilla ja teoilla on merkittävä vaikutus kasvihuonekaasupäästöihin ja luonnonvarojen kulutukseen. Kartoittaakseen kestäviä keinoja hyvään elämään sekä mahdollisuuksia tällaisten kuluttajaratkaisujen markkinoiden laajentumiseksi, Demos Helsinki, Sitra ja D-mat toteuttivat vuonna 2017 100 fiksua kuluttajatekoa -selvityksen. Selvityksessä on tunnistettu ja esitelty 100 sellaista jo olemassa olevaa kuluttajatekoa, joiden oletetaan kannustavan…
→ Jatka lukemista
Avain2030
26.1.2018
YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 astui voimaan 1.1.2016. Toimintaohjelman ytimenä ovat 17 yhteisesti hyväksyttyä tavoitetta ja niiden 169 alatavoitetta. Tavoitteiden tarkoitus on poistaa äärimmäinen köyhyys ja tavoittaa kestävä kehitys kaikilla osa-alueilla: taloudellisesti, hyvinvoinnin kannalta ja ympäristöllisesti. Demos Helsinki toteutti vuonna 2016 yhdessä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa Avain2030-hankkeen, jossa luotiin kokonaiskuva…
→ Jatka lukemista
The Naked Approach – pohjoismainen näkökulma laitteettomaan maailmaan
25.1.2018
Millaisia mahdollisuuksia ihmisten kyvykkyyksien ja resurssiviisaamman maailman näkökulmasta liittyy digitalisaation seuraavaan askeleeseen? Hyperkytkeytyneessä yhteiskunnassa ihmisten ja asioiden lisääntyneet kontaktit mahdollistavat uusia osallistumisen tapoja ja kyvykkyyksiä sekä ihmisten kokeman hyvinvoinnin lisäämistä luonnon kantokyvyn rajoissa. The Naked Approach on strateginen tutkimusavaus, jossa etsitään ja kehitetään vaihtoehtoista, ihmislähtöistä tapaa toimia digitalisoituneessa yhteiskunnassa. Design-,…
→ Jatka lukemista