Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Kohti pitkäjänteistä hallintoa – Tulevaisuustietoisuudesta toimintaan
12.12.2024
Kuinka Suomi voi vahvistaa valmiuksia hallinnon pitkäjänteisyyteen ja varmistaa, että myös tulevat sukupolvet otetaan huomioon päätöksenteossa? Tässä julkaisussa nostamme esiin tapoja edistää ennakoivaa hallintoa perustuen tärkeiden sidosryhmien näkemyksiin. Poliittista päätöksentekoa on kuvattu luonteeltaan lyhytjänteiseksi, eikä tulevilla sukupolvilla ole edustusta poliittisessa järjestelmässämme. Tämä näkyy myös kohtaamissamme pitkän aikavälin ongelmissa, kuten ilmastokriisissä…
→ Jatka lukemista
Vihreä siirtymä ei tapahdu vaan se tehdään – Suuntia ja työkaluja vihreän osaamisen kehittämiseen organisaatioissa
25.11.2024
Millaisia taitoja vihreä siirtymä todella vaatii? Vihreän osaamisen tutka avaa vihreiden taitojen merkityksen uudesta näkökulmasta ja tarjoaa työkalut niiden integroimiseksi osaksi organisaation strategiaa. Julkaisu auttaa kehittämään muutosvalmiuksia, tunnistamaan nykyisiä vahvuuksia ja tarjoaa helppokäyttöisiä työkaluja, joiden avulla organisaatiot voivat jäsentää monimutkaiselta tuntuvan siirtymän käytännössä toteutettaviksi askeliksi.
→ Jatka lukemista
Oivalluksia ja ratkaisuehdotuksia – Kooste kolmen haastekimpputyön tuloksista Kestävä kaupunki -ohjelmassa vuosina 2022-2023
21.12.2023
Ratkaisukavalkadi on nyt koossa! Kolmen eri haastekimpun parissa tehty kehittämistyö on valmiina laajempaan levitykseen. Julkaisumme Oivalluksia ja ratkaisuehdotuksia tarjoaa kestävän kaupunkikehityksen ratkaisuja niin kaupunkisuunnittelun, kaupunkivihreän ja kaupunkilaisten hyvinvoinnin parissa toimiville. Toivomme myös, että vasta aihion asteella olevia ratkaisuja kehitetään eteenpäin. Annetaan hyvän kiertää! Haastekimppujen teemoja oli kolme: kestävyystavoitteet huomioiva kaupunkisuunnittelu,…
→ Jatka lukemista
Yhteiskunnallisten yritysten sosiaaliset innovaatiot
21.6.2023
Monimenetelmällinen ja myös kansainvälistä vertailua sisältävä tutkimushankkeemme tuottaa uraauurtavaa ymmärrystä yhteiskunnallisten yritysten sosiaalisten innovaatioiden nykytilasta ja vaikuttavuudesta sekä ottaa kantaa toimintaympäristön kehittämistarpeisiin politiikkasuositusten muodossa. Yhteiskunnallisten yritysten sosiaaliset innovaatiot edistävät määriteltyjä yhteiskunnallisia tavoitteita ja niitä leimaa läheisyys kansalaisyhteiskuntaan sekä loppukäyttäjälähtöisyys. Ne voivat täydentää perinteisen julkisen ja yksityisen sektorin sekä kansalaisjärjestöjen palveluja….
→ Jatka lukemista
Suuntaava missiovetoinen tutkimus- ja innovaatiopolitiikka
21.6.2023
Viimeaikaisten kriisien myötä Suomessa ja Euroopassa uudistetaan innovaatiopolitiikkaa. Esimerkiksi Suomessa parlamentaarinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) työryhmä on esittänyt kansallisten T&K-panostusten nostoa 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta asteittain vuoteen 2030 mennessä ja peräänkuuluttanut TKI-toiminnan strategista suuntaamista aikamme suurten haasteiden ratkaisemiseksi. Tämän hankkeen tehtävänä on ollut selvittää, miten tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa suuntaamalla voidaan…
→ Jatka lukemista
Ilmastonmuutoksen kokonaistaloudelliset vaikutukset julkiseen talouteen
21.6.2023
Tässä hankkeessa luotiin kokonaiskuva ilmastonmuutoksen ja sen hillinnän vaikutuksista julkisen talouden kestävyyteen ja riskeihin. Kirjallisuuden ja makrotaloudellisten kokonaistasapainomallien avulla tarkasteltiin globaaleja vaikutuksia ja Suomeen kohdistuvia suoria ja heijastevaikutuksia. Samalla arvioitiin mallintamisen haasteita ja parhaita menetelmiä. Kirjallisuus osoittaa, että ilmastonmuutoksen, ja siihen varautumisen ja sopeutumisen vaikutuksista julkiseen talouteen on vielä vähän…
→ Jatka lukemista