Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Perille asti
1.12.2018
Pääkaupunkiseudulla useat alueet ja matkailukohteet ovat vaikeasti saavutettavissa muutoin kuin yksityisautoilla. Saavutettavuuteen liittyvät haasteet voivat estää yrityksiä kehittämästä ja kasvattamasta liiketoimintaansa. Perille asti -hankkeen tavoitteena on parantaa asukkaiden ja kansainvälisten vieraiden liikkumista pääkaupunkiseudulla täydentäen nykyistä liikennejärjestelmää. Tavoitteena on löytää markkinalähtöisesti uusia, älykkäitä liikkumisen ratkaisuja ja palveluja matkailutoimialan yritysten hyödynnettäväksi osana…
→ Jatka lukemista
Kaupungistumisen käännekohdat: Skenaarioita Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta 2039
29.11.2018
Suomen kaupungistuminen muuttaa yhteiskuntaamme ja hyvinvointimme jakautumista ennennäkemättömällä tavalla. Miltä kaupunkien Suomi näyttää vuonna 2039? Kaupungistuminen on kehityskulkujen kimppu. Kaupunkikehitystä hahmotetaankin usein tuotostensa kautta – tiiviinä rakentamisena, väestökeskittyminä tai seudullisena muuttovoittona. Muutosprosessien ymmärtäminen on ilmiasujen tarkastelun rinnalla kuitenkin välttämätöntä, mikäli kaupungistumiseen halutaan vaikuttaa. Pyrimme tällä julkaisulla osaltamme helpottamaan keskustelua kehityskuluista…
→ Jatka lukemista
Google Suomi & SAK -taustaselvitys: Jatkuvasta oppimisesta totta – kolme ratkaistavaa haastetta
13.11.2018
Jatkuvasta oppimisesta puhuvat nyt kaikki. Taustalla on kasvanut ymmärrys siitä, että digitaalisten teknologioiden ja automatisaation nopea kehitys, globalisoituva talous ja väestörakenteen muutokset muuttavat perinteisiä, lineaarisia ja vakaita työuria, ammatteja sekä ennen kaikkea työssä vaadittavaa osaamista. Osaamistarpeiden yksityiskohtainen ennakointi on vaikeaa – ehkä jopa mahdotonta – koska uudet teknologiat, jotka poistavat…
→ Jatka lukemista
Polku 2030 – hanke, jonka suositukset päätyivät hallitusohjelmaan
12.11.2018
Demos Helsinki, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutti HELSUS toteuttivat syksyllä 2018 alkaneen Polku 2030 -hankkeen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaan kuuluneen hankkeen tehtävänä oli tehdä arviointi Suomen kestävän kehityksen politiikasta. Suositukset julkaistiin helmikuussa 2019 eduskuntavaalien alla, ja ne päätyivät uuteen hallitusohjelmaan.
→ Jatka lukemista
Demos Helsinkiä ajaa halu nopeaan globaaliin muutokseen – tarvitsemme sinut mukaan
23.10.2018
Elämme outoa aikaa. Maailma on monella tapaa parempi paikka kuin ennen. Olemme vauraampia kuin koskaan, YK:n vuosituhattavoitteista on onnistuttu esimerkiksi köyhyyden puolittamisessa ja valtaosassa maailman maita tytöt käyvät peruskoulua yhtä paljon kuin pojat. Aurinkoenergiasta on yhtäkkiä tullut kilpailukykyistä ja kahdella miljardilla ihmisellä on taskussaan laite, jolla he voivat olla yhteydessä…
→ Jatka lukemista
Tulevaisuuden työkaluja työllistymiseen
21.10.2018
Me-Säätiö ja Demos Helsinki solmivat kumppanuuden kehittääkseen ratkaisuja työelämän murroksen aiheuttamiin haasteisiin. Uusia ratkaisuja kehitetään kokeilujen keinoin, eli nopeilla palautesykleillä, digitalisaatiota ja dataa hyödyntämällä. Yksi työkaluista on Noodi, joka mahdollistaa nuorille rekisteridatapohjaisen ammattipolkusuunnittelun pelillistämisen keinoin. Noodin beta-versio julkaistiin 28.2.2018 Ammattien tulevaisuus -tilaisuudessa. Demos Helsinki tuo kumppanuuteen kokeiluihin sekä yhteiskunnallisen kehityksen…
→ Jatka lukemista