Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.


Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.









Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
info@demoshelsinki.fi
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki

Miten Suomi muuttuu 2039 mennessä? Kaupungistumisen asiantuntijat kommentoivat tulevaisuuden skenaarioita
7.2.2019
Suomen kaupungistuminen muuttaa yhteiskuntaamme ja hyvinvointimme jakautumista ennennäkemättömällä tavalla. Ne tahot voittavat, jotka ymmärtävät, miten muutos voi tapahtua. Jotta kaupungistumiseen liittyvä päätöksenteko olisi mahdollisimman tasavertaista ja avointa, sen taustalle tarvitaan tutkittua tietoa.
→ Jatka lukemista
Neljä skenaariota ehkäisevän päihdetyön tulevaisuudesta
23.1.2019
”Neljä skenaariota ehkäisevän päihdetyön tulevaisuudesta -raportti” esittelee mahdollisia näkymiä Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tulevaisuuden toimintaympäristöön.
→ Jatka lukemista
Kansallisteatteri avaa esiripun tulevaisuuteen – pääsymaksuton keskustelusarja pohtii yhteiskunnan, tieteen ja taiteen murrosta
22.1.2019
Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä toteutetaan uusi, pääsymaksuton keskustelusarja tulevaisuuden suurista kysymyksistä kiinnostuneille ihmisille. Neliosainen Seuraava näytös -keskustelusarja käynnistyy sunnuntaina 3. helmikuuta, jolloin kotimaisten ja kansainvälisten asiantuntijoiden johdolla pohditaan työn muutoksia ja merkityksiä tulevaisuudessa. “Elämme keskellä yhteiskunnallisia murroksia, jotka koskettavat jokaisen elämää. Tarvitsemme ihmiselämän keskeisiin kysymyksiin tarttuvaa ja avointa vuoropuhelua. Teatteri on koko historiansa ajan…
→ Jatka lukemista
SUDDEN – Hyvä lääke myös ympäristölle
13.1.2019
Kestävä lääkekehitystä tutkiva ja edistävä SUDDEN lähestyy lääkkeiden aiheuttamaa ympäristökuormaa elinkaariajattelun näkökulmasta. Hankkeessa tuotetaan uusia työkaluja lääketeollisuudelle kestävien lääkeaineiden tunnistamiseen, politiikkasuosituksia sääntelyn kehittämiseksi sekä kiertotalouden ratkaisuja lääkepakkausten kestävyyden parantamiseksi.
→ Jatka lukemista
RATP, Pariisi – maailman neljänneksi suurin julkisen liikenteen toimija katsoo vuoteen 2035
12.1.2019
Kuinka yhtä Euroopan suurimmista julkisen liikenteen verkoista rakennetaan ilmastokysymykset ja liikkumisen murros huomioiden? Demos Helsingin ja RATP:n yhteistyö alkoi Pariisissa vuonna 2018.
→ Jatka lukemista
FIVR-virtuaalitodellisuushubit
10.12.2018
Virtuaalitodellisuuden ja niin sanotun muunnellun todellisuuden sovellukset yleistyvät arjessa. Tämä muutos tuo mukanaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia sekä pienille osaaville alan kehittäjille että suuremmille organisaatioille, joiden alalla voidaan hyötyä teknologian kehityksestä. Finnish Virtual Reality Associationin ja Demos Helsingin yhteishankkeessa yritykset pääsevät kokeilemaan käytännössä millaisia ongelmia lisätyllä todellisuudella voidaan ratkoa. Kaksivuotisen hankkeen aikana…
→ Jatka lukemista