Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Tietoyhteiskunta-akatemia 2008
30.12.2009
Demos Helsinki toimitti raportin tietoyhteiskunta-akatemia –seminaarista eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan pyynnöstä. Tämän lisäksi Demos Helsinki kirjoitti artikkelikokoelman ja kiteytyksen tietoyhteiskunnan seuraavista vaiheista.
→ Jatka lukemista
Sopimuskone
30.12.2009
Tekemättömiä töitä on jatkuvasti enemmän, kuten on myös aikaa, osaamista ja varallisuutta. Kyse on siis vain siitä miten ne saadaan liikkeelle ja lisääntymään, eli vapautettua suurista ja jähmeistä rakenteista. Sopimuskone on idea palvelusta, jonka avulla työn hiljainen myynti tulee mahdolliseksi, itsensä työllistämisen riskit laskevat ja verot on helppo maksaa pienestäkin…
→ Jatka lukemista
Hyvän työn manifesti
20.12.2009
Tekijät: Roope Mokka, Aleksi Neuvonen, Maria Riala, Simo Vassinen, Olli Alanen, Tuuli Kaskinen, Pirkka Åman Työ- ja elinkeinoministeriö halusi nostaa esiin uusia ajatuksia siitä, mitä hyvä työ ja työelämä ovat eri sukupolville. Ministeriö kutsui ajatushautomo Demos Helsingin toteuttamaan ajatusten keräämisen ja jalostamisen toimintaehdotuksiksi. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu, huhtikuu 2009. [pdfviewer…
→ Jatka lukemista
Hyvän työn manifesti
19.11.2009
Hyvän työ manifesti toi julkiseen keskusteluun uuden aiheen: työn mielekyyden. 1990-luvulta lähtien työn mielekkyys on laskenut vaikka johtaminen on parantunut. Työn perinteisiä laatutekijöitä (työajat, turvallisuus, tasa-arvo, johtaminen) säätämällä ei enää voikaan vaikuttaa työn mielekkyyteen. Suomalaiset sukupolvi toisensa jälkeen haluavat tehdä sisällöllisesti mielekkäämpää työtä. Tämä on suuri haaste ja vielä suurempi voimavara…
→ Jatka lukemista
Ilmastoasenteiden muutos ja muuttajat
20.9.2009
Tekijät: Outi Kuittinen, Aleksi Neuvonen, Roope Mokka, Maria Riala, Riku Siivonen Julkaisu kokoaa yhteen suomalaisten asenteet ilmastonmuutokseen ja esittelee toimenpidekartan, joka näyttää suunnan kohti vähäpäästöistä Suomea. Julkaistu Valtioneuvoston kanslian julkaisusarjassa (9/2008) syyskuussa 2008. ISBN: 978-952-5631-69-2, 53 sivua [pdfviewer width=”676px” height=”940px” beta=”true/false”]https://demoshelsinki.fi/wp-content/uploads/2012/11/Ilmastoasenteiden_Muutos_ja_Muuttujat.pdf[/pdfviewer]
→ Jatka lukemista
Helsingin seutu 2050
20.7.2009
Tekijät: Aleksi Neuvonen ja Roope Mokka yhdessä NOW for Architecture and Urbanismin, WSP Finlandin ja Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa. Helsingin seutu 2050 oli 14 kunnan yhteinen kehittämishanke, joka syntyi Greater Helsinki Vision 2050 -ideakilpailun pohjalta. Näkökulmia seutuvisioon esittelee kilpailussa ja hankkeessa syntyneet ideat. Julkaistu Helsingin kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen…
→ Jatka lukemista