Suomeksi

Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia

Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.

Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!

Meistä

Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.   

Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.

Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.

_70A5891
_70A6305

Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta

Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.

Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin

Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.

Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!

Tutkimustyömme

Lähestymistapamme

Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. 

Tavoitteemme

Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista

Menetelmämme

Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.

Kokemuksemme

Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin. 

Julkaisujamme

Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.

Portinvartijat – eli kuinka tehdä energiansäästöstä mahdollista

Tekijät: Tuuli Kaskinen, Outi Kuittinen, Aleksi Neuvonen, Roope Mokka, Maria Riala Graafinen suunnittelu: Kirmo Kivelä ja Inari Savola Tutkimuksessa tarkastellaan energiankulutusta arjen valintatilanteiden näkökulmasta ja tunnistetaan portinvartijoita eli ammattiryhmiä, palveluja tarjoavia organisaatioita ja vertaisvaikuttajia, jotka ohjaavat kuluttajien energiavalintoja. Demos Helsingin julkaisu, toukokuu 2009.Julkaistu myös Sitran julkaisusarjassa (Sitra 282). ISBN: 978-952-200-086-6…


→ Jatka lukemista

Avoin tieto – juuri nyt toiveikkain näkymä tulevaisuuteen

Vietin juuri kaksi päivää Helsingissä pidetyillä Open Knowledge Festival -tapahtumassa. Paikalla oli viikon aikana noin tuhat ihmistä eri puolilta maailmaa, järjestäjinä 40 organisaatiota, Demos Helsinki myös pienellä panoksella. Näitä ihmisiä ja organisaatioita yhdistää usko siihen, että poistamalla esteet informaation jakamiselta voisimme ratkaista monia yhteiskuntia vaivaavia ongelmia. “Avattavia” asioita ovat niin…


→ Jatka lukemista

Ei kehitystä ilman ilmastoa

Tekijät: Tuuli Kaskinen, Olli Alanen, Aleksi Neuvonen, Pirkka Åman Selvitys esittelee kehitys- ja ilmastopolitiikan risteyskohtia, YK:n ilmastopolitiikkaa ja ilmastonmuutokseen liittyviä peruskäsitteitä erityisesti kehitysyhteistyön tekijöiden käyttöön. Julkaistu Kepan Taustaselvitykset-sarjassa huhtikuussa 2009. ISBN: 978-952-200-086-6, 42 sivua [pdfviewer width=”676px” height=”940px” beta=”true/false”]https://demoshelsinki.fi/wp-content/uploads/2012/11/DemosEiKehityst%C3%A4Ilman.pdf[/pdfviewer]


→ Jatka lukemista

ETSINTÄKUULUTUS: MUOTOILIJA PELASTAMAAN YRJÖNKADUN PUUSAUNA

Julkaistu World Design Capital Helsinki 2012 -sivuston kolumnina 31.8.2012 Helsinkiläisten hermoja koeteltiin jälleen. Tiistaina 28.8. uutiset kertoivat, että Helsingin kaupunki aikoo korvata Yrjönkadun uimahallin puukiukaan sähkökiukaalla. Kantakaupungin luultavasti ainoa puulämmitteisen saunan savu oli kiusannut lähiseudun toimistojen työntekijöitä. Kaupungin ympäristökeskus vaati savu- ja hiukkaspäästöongelman korjaamista. Yrityksistä huolimatta uimahallista vastaava kaupungin liikuntavirasto…


→ Jatka lukemista

Koulu festivaali 2012

Koska me kaikki osaamme jotakin, jota joku toinen haluaa oppia, järjestivät Demos Helsinki ja Helsingin juhlaviikot 24.–26. elokuuta 2012 Koulu-festarin, jossa osaaminen päästettiin irti.


→ Jatka lukemista

Koulu oli menestys! Oppimisen festivaaleilla inspiroiduttiin ja tehtiin yhdessä.

“Tämähän on kuin Ruotsissa”, kuuluu kommentti Lapinlahden sairaalan pihalla. Ihmiset hymyilevät, juttelevat vuolaasti tuntemattomien kanssa ja käyttävät hämmästyttävän paljon puheessaan sellaisia adjektiiveja kuten “mahtava, inspiroiva, vapauttava, hauska”. Käynnissä on Demos Helsingin ja Helsingin juhlaviikkojen Koulu – Toisilta oppimisen festivaali. Lapinlahden vajaakäytössä olevaan sairaalaan löysi viikonlopun 25.-26.8. aikana noin 800 ihmistä….


→ Jatka lukemista

Yhteistyö­kumppanimme

Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.

Asiantuntijamme

yhteystiedot

Ota yhteyttä!

Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki

_70A5879