Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Tuore IPCC-raportti antaa signaalia myös yrityksille
28.9.2013
Nyt se on sitten selvää: ilmastonmuutoksen taustalla on ihmisten tekeleet. Eilen julkistetussa hallitusten välisen ilmastopaneeli IPCC:n raportissa (ks. yhteenveto) todetaan tämä 95 prosentin varmuudella. Ihmisten toimien seurauksena ilmakehän kasvihuonekaasujen pitoisuudet ovat korkeimmalla tasolla 800 000 vuoteen. Viimeinen vuosikymmen mitattiin kuumimmaksi maapallon historiassa. Selvää on myös, että tilanne paranee vain sillä, millä se…
→ Jatka lukemista
Ympäristökaupunki ei vaadi ihmeitä vaan ihmisiä
20.9.2013
Innokas puheensorina täytti Villa Rauhalan Lahdessa perjantaina 13.9.2013. Alkamassa oli Green City -asukaspaja, johon vapaaehtoiset kaupunkilaiset olivat ilmoittautuneet. Osallistumisen ainoa kriteeri oli kiinnostus ympäristöasioihin ja kaupungin kehittämiseen. Osallistujia pajaan valittiin 20, tulijoita olisi ollut tuplastikin. Päivän aikana ympäristökaupungin visio muuttui asukkaiden käsittelyssä eläväksi: kaupunkiin ideoitiin paikallisrahaa, älykästä yhteisliikennettä, parempia tiemerkintöjä…
→ Jatka lukemista
Jakaminen on uusi omistaminen
12.9.2013
Kuukauden tyhjillään oleva kämppä. Auto, joka seisoo suurimman osan vuorokaudesta. Työkalu, jota käytetään kerran vuodessa. Kerran käytössä ollut iltapuku. Liian kallis purjevene. Turhaa rahanmenoa? Ei, vaan mahdollisuus ryhtyä jakamistalous-yrittäjäksi. Tavaroiden ja palveluiden yhteiskäyttö (collaborative consumption) on parina viime vuotena kasvattanut nopeasti suosiotaan. Nopean nousun mahdollistaa internet. Tavallisten kansalaisten perustamissa jakamistalouspalveluissa…
→ Jatka lukemista
Kansainvälinen osaaja
5.9.2013
Kansainvälinen osaaja -tutkimushankkeessa Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Demos Helsinki selvittivät, mistä kansainvälisessä osaamisessa on 2010-luvulla kyse.
→ Jatka lukemista
Tuhannet ottivat mittaa Peloton Clubin startupeista Flow-festivaaleilla
26.8.2013
Flow-festivaali muuttui resurssiviisaiden tuotteiden ja palveluiden testikentäksi, kun Demos Helsingin vetämä Peloton Club toi startup-tiimit toivat konseptinsa Suvilahteen lauantaina 10.8. Tuhannet festivaalikävijät pääsivät päivän aikana kokeilemaan mm. joukkoistamiseen perustuvaatavarankuljetuspalvelua, uuden sukupolven suihkua ja autojen yhteiskäyttöä radio-ohjattavilla autoilla. Päivä pyörähti käyntiin startup-levyraadilla puheohjelma Lämmössä. Yhdeksän Peloton Clubin tiimiä esitteli konseptejaan raadille, joka koostui festivaaliartisteista…
→ Jatka lukemista
Ryhmien voima
9.8.2013
Uusin käyttäytymismuutostutkimus osoittaa, että arkisilla ryhmillä on meihin valtava vaikutus – etenkin silloin kun pitäisi rikkoa omia rutiineja esimerkiksi kuluttajana. Samaan aikaan suomalainen järjestökenttä rakentuu entistä enemmän elämäntapojen ympärille. Tämä selvitys kertoo millainen tuo kenttä on, millaisia toimijoita yhdistysten sisältä löytyy – ja mitä se tarkoittaa yhteistyötä pohtivan yrityksen kannalta? Kiinnostavaa…
→ Jatka lukemista