Suomeksi

Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia

Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.

Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!

Meistä

Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.   

Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.

Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.

_70A5891
_70A6305

Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta

Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.

Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin

Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.

Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!

Tutkimustyömme

Lähestymistapamme

Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. 

Tavoitteemme

Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista

Menetelmämme

Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.

Kokemuksemme

Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin. 

Julkaisujamme

Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.

Espoon kaupunki ja Demos Helsinki yhdistävät käyttäjälähtöisen suunnittelun kestäviin elämäntapoihin

Millainen on hyvinvoiva kaupunki, jossa ilmastopäästöt on saatu laskuun ohjaamalla asukkaita kestäviin valintoihin? Ketkä ovat avainasemassa kehittämässä tulevaisuuden asumisen, liikkumisen ja syömisen ratkaisuja? Näihin kysymyksiin haetaan tänä keväänä konkreettisia ratkaisuja Espoossa, kun kaupungin yksiköt sekä alueen yritykset ja yhteisöt kokoontuvat saman katon alle innovaatiotyöpajoihin. Demos Helsingin ja Espoon kaupungin vuoden alussa…


→ Jatka lukemista

Kvalitid kiilasi pitch-kilpailun voittoon Smart Retro -innovaatioleirillä

Peloton Smart Retro -leiri päättyi torstaina työttömien nuorten ja kotitalouksien tarpeita yhdistävän Kvalitid-tiimin voittoon. Kvalitidin tarkoituksena on tarjota kohtuuhintaisia naapurustopalveluita ja samalla vähentää nuorisotyöttömyyden aiheuttamia ongelmia. “Kvalitidilla on oikeasti mahdollisuus skaalata palvelunsa maailmanlaajuiseksi. Lisäksi heidän kehityskaarensa oli leirillä huikea”, perusteli viisihenkiseen tuomaristoon kuuluva impact-sijoittaja Shawn Westcott valintaansa. Kunniapalkinnon saivat Yhteismaan…


→ Jatka lukemista

Terveyspolitiikka, onko sitä?

Laaja joukko terveyden alan asiantuntijoita ja kiinnostuneita kokoontui Töölöön Arkadia Bookstoreen seuraamaan Demos Helsingin briefing-sarjan ensimmäisen osan julkaisutilaisuutta. Keskustelijoiden mukaan terveyden tasa-arvon toteutumisen esteenä on nykyisen terveyspolitiikan pirstoutuminen ja keskittyminen lähes yksinomaan terveyspalveluihin.   Demos Helsingin associate Juha Mikkosen kirjoittama Terveyden tasa-arvon tulevaisuus -briefing nostatti monipuolisen keskustelun suomalaisesta terveyspolitiikasta julkaisutilaisuudessa 14.1.2015. Mikkonen käsittelee…


→ Jatka lukemista

Sähköpolkupyöräselvitys

Ovatko sähköpolkupyörät vain yksi uusi vekotin? Vai voidaanko ne jotenkin kytkeä osaksi kestäviä elämäntapoja ja fiksua kaupunkikehitystä? Demos Helsinki, SITO ja Polkupyöräyhdistys tekivät vuoden 2014 syksyllä Liikennevirastolle selvityksen sähköavusteisen pyöräilyn hyödyistä ja sen kasvun tukemisesta Suomessa. Yhteistyön tuloksena syntyi tiekarttajulkaisu, jossa kuvataan sähköavusteisen polkupyöräilyn nykytilaa, markkinapotentiaalia Suomessa ja reittejä, joilla…


→ Jatka lukemista

Terveyden tasa-arvon tulevaisuus

Terveyden tasa-arvon tulevaisuus on ensimmäinen julkaisu Demos Helsingin briefing-sarjassa, joka synnyttää keskustelutilaa tulevaisuuden kannalta tärkeille yhteiskunnallisille teemoille. Sen on kirjoittanut Demos Helsingin Associate Juha Mikkonen. Tämä briefing-paperi on suunnattu niille, jotka kehittävät suomalaista terveyspolitiikkaa. Työn tavoitteena on herättää keskustelua terveyden oikeudenmukaisesta jakautumisesta koko väestössä sekä siitä, mitä tutkimustiedon valossa tiedämme terveyteen yksilö- ja väestötasolla vaikuttavista tekijöistä.


→ Jatka lukemista

Työn tulevaisuus: viisi teemaa suomalaiseen keskusteluun

Keskustelu työn tulevaisuudesta käy kiivaana. Yhdysvaltalainen Data & Society -tutkimuskeskus julkaisi viime syksynä viisi viitekehystä helpottamaan ja syventämään keskustelua. Nämä viisi teemaa ovat tärkeitä myös suomalaisessa keskustelussa työn muuttuvista muodoista ja merkityksistä: 1. Työpaikkavalvonta: Kulkukortit, kellokortit, rekkojen GPS-paikannus… Yhä suurempi osa työstä jättää jälkeensä digitaalisia jälkiä. Tämä mahdollistaa uusia ja entistä laajamittaisempia työpaikkavalvonnan muotoja. Valvonta voi…


→ Jatka lukemista

Yhteistyö­kumppanimme

Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.

Asiantuntijamme

yhteystiedot

Ota yhteyttä!

Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki

_70A5879