Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Tulevaisuuden urbaaneja palveluita kehitetään Lahdessa – asukkaiden palaute pääosassa
18.3.2015
Lahti muuttuu tulevaisuuden kaupunkiympäristöön suunniteltujen palveluiden testialustaksi huhtikuun alussa. Testattavia palveluita ovat esimerkiksi liikenteen ja tilojen yhteiskäyttöratkaisut, energiaa säästävät älykkään asumisen sovellukset sekä lainaamopalvelut. Testijakso on osa pohjoismaalaista Smart Retro -kiihdytysohjelmaa. Pohjoismaissa on paljon 60- ja 70-luvuilla rakennettuja alueita, joiden uudistaminen on samaan aikaan sekä valtava haaste että mahdollisuus. Ohjelmassa…
→ Jatka lukemista
Mitä Borg ja Vartiainen kertoivat suomalaisille yrityksille?
15.3.2015
Suomen kilpailukykyä pitää parantaa, sanoivat Anders Borg ja Juhana Vartiainen viime viikolla Strategia Suomelle -raportissaan. He ovat oikeassa. Suomalaiset tuotteet eivät ole viime aikoina käyneet kaupaksi kansainvälisillä markkinoilla. Borgin ja Vartiaisen lääke on kustannustason kurissa pitäminen jäädyttämällä palkankorotukset ja pienentämällä julkisen sektorin kuluja. Sillä voitaisiin pärjätä kustannuskilpailussa Suomen pahimmille kilpailijoille,…
→ Jatka lukemista
Sähköavusteisten polkupyörien tiekartta
10.3.2015
Sähköavusteinen pyörä on kestävän liikkumisen innovaatio, jonka käyttö on monissa Euroopan maissa lisääntynyt vauhdilla. Tällä hetkellä sähköpyöriä myydään Suomessa vielä vähän, vain prosentti polkupyörämyynnistä. Kysyntä näyttäisi kuitenkin olevan lievässä kasvussa. Sähköavusteisella pyörällä tehty keskimääräinen matka on ulkomaisten kokemusten mukaan noin 10 km. Kaikista suomalaisten päivittäisistä matkoista kolme neljännestä on nykyisin…
→ Jatka lukemista
Ennakointikyvykkyyksien rakentaminen Tansanian hallinnon suunnittelukomitealle
9.3.2015
Hankkeessa koulutettiin Tansanian ja Zanzibarin suunnittelukomiteoita ja paikallishallintoa. Kolmen päivän työpajassa opetettiin toimintaympäristön kartoittamista, systemaattista tulevaisuudentutkimusta, Delphi-prosessin tekemistä ja skenaarioiden valmistelua. Opetus oli käytännönläheistä, ja työpajan aikana tehtiinkin yhteiskehityksen keinoin skenaariotyö tulevaisuuden työn eri muodoista Tansaniassa vuonna 2040. Hanke keräsi merkittävästi kiitosta hallinnon edustajilta. Prosessin jälkeisen palautekyselyn vastaajista puolet totesi…
→ Jatka lukemista
Espoon Portinvartijat -työpajassa rakennettiin palveluja parempaan kaupunkiin
9.3.2015
Espoon portinvartijat -yhteistyön ensimmäinen työpaja pidettiin perjantaina 6.3.2015 Otaniemen Urban Millissä. Teemoina olivat liikkuminen ja vapaa-aika. Noin 30 henkilön osallistujajoukko koostui Espoon kaupungin työntekijöistä, alueella toimivista yrittäjistä sekä paikallisista asukkaista. Tilaisuuden avasi Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, joka korosti yhteistyön tärkeyttä kaupunkikehityksessä. “Pelkkä ylätason suunnittelu tai visiointi ei riitä. Tarvitaan kaikkien osapuolten panos, jotta uudet ideat…
→ Jatka lukemista
Kuinka päätöksenteko muutetaan reagoivasta ennakoivaksi?
6.3.2015
MAalto-yliopiston Design for Government -kurssi koostuu 25:stä lahjakkaasta ja omistautuneesta opiskelijasta, jotka on jaettu monialaisiin ryhmiin ratkaistakseen Suomen hallituksen asettamia arki-elämän ongelmia. 3.3.2015 järjestetty kurssin aloitusseminaari houkutteli 150 osallistujaa yhdeksästä eri ministeriöstä ja muista instituutioista keskustelemaan, miksi uusia toimintatapoja tarvitaan perinteiseen päätöksentekoon. Opiskelijoiden ratkaisut esitellään toukokuussa Valtioneuvoston kanslialle sekä Maa- ja metsätalousministeriölle. Sitran…
→ Jatka lukemista