Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Briefing: Liiketoimintaekosysteemin menestystekijät
26.5.2016
Digitalisaatio ei koske vain tietokoneita. Ihmiset ja asiat hyperkytkeytyvät kun halvat, kaikkialla läsnäolevat sensorit yhdistävät virtuaalisen ja fyysisen todellisuuden. Suomalaisen yhteiskunnan ja liiketoiminnan on etsittävä uusia keinoja hyötyäkseen näistä mahdollisuuksista pitäen kuitenkin kiinni perinteisistä suomalaisista arvoista kuten luottamuksesta, tasa-arvosta ja ihmislähtöisyydestä. On keskeistä kuinka suomalaiset startupit ja suuremmat yritykset pystyvät…
→ Jatka lukemista
Demos Helsingin hallitukseen kasvun ja kansainvälistymisen konkareita
12.5.2016
Demos ry:n vuosikokous on kokouksessaan 11.5.2016 valinnut uuden hallituksen. Hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty FM Tuija Talvitie. Hallituksen uutena jäsenenä aloittaa myös MA Bo Harald. Hallituksen toinen uusi jäsen on Demos Helsingin tutkija Mikko Annala. “Demos Helsinki on kasvanut ja kansainvälistynyt. Uuden hallituksen keskeisenä tehtävänä on tukea tätä kehitystä. Vuonna 2015…
→ Jatka lukemista
Tampereen Smart City -strategiatyö
8.5.2016
Kaupungeilla on edessään haasteita: energia kallistuu, korjausvelka kasvaa ja internet mullistaa tavan käydä kauppaa. Resurssiniukkuudesta, kaupan murroksesta ja kaupunkien kasvusta syntyviin ongelmiin täytyy löytää uusia ratkaisuja ja ottaa olemassa olevat tilat tehokkaammin käyttöön. Älykäs kaupunki -konsepti (smart city) on innostanut monia kaupunkeja miettimään tulevaisuuttaan ja profiiliaan älykkäiden ratkaisujen toteuttajana ja…
→ Jatka lukemista
11 Suomen lupaavinta ilmastoratkaisua
2.5.2016
Maailman laajimman ilmastoratkaisujen innovaatiokilpailu ClimateLaunchpadin Suomen osallistujat on nyt valittu. Demos Helsingin, Aalto-yliopiston, Climate-KICin, Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Ympäristöministeriö, Impact Iglu ja Tekesin järjestämään innovaatiokilpailuun valittiin 40:sta hakijasta 10 parasta tiimiä kasvuohjelmaan, joka käynnistyy 3.5.-4.5.5. 2016 järjestettävällä Boot Campilla Otaniemen Energy Garagella. ClimateLaunchpad on Euroopan laajuinen innovaatiokilpailu ilmastonmuutosta ratkoville business-ideoille. Kilpailun…
→ Jatka lukemista
Demos Helsinki vahvistaa kaupunkikehittämisen osaamistaan
21.4.2016
TkT Kaisa Schmidt-Thomé siirtyy Aalto-yliopistosta Suomen ensimmäisen itsenäisen ajatushautomon leipiin. Demos Helsinki jatkaa kasvuaan, kun kaupunkitutkija Kaisa Schmidt-Thomé aloittaa tutkijana ajatushautomossa. Samalla Demos Helsingin työntekijämäärä kasvaa 23:en. “Demos Helsinki edistää ihmislähtöistä ja resurssiviisasta yhteiskuntaa. Kaupunkien kehitys on tässä kokonaisuudessa aivan tärkeimpiä asioita. Kaupungit määrittävät paljolti sitä, miten elämme. Osallistuminen oman…
→ Jatka lukemista
Kokeilukulttuuri on kokeilu, jonka hyödyt mitataan seuraavina vuosina
15.4.2016
Hallitusohjelman kokeilupainotuksen myötä kokeiluja ja kokeilukulttuuria kohtaan on kohdistunut paljon suuriakin odotuksia. Nyt valtioneuvoston kanslian kokeilutoiminto on aloittanut, perustulokokeilun väliselvitys julkaistu ja noin 20 tavoitetta edistetään ministeriöissä kokeilujen keinoin, hyödyntämällä keväällä 2015 Demos Helsingin ja Aalto yliopiston valmistelemaa Design for Government -toimintamallia. Viimeisimpänä Demos Helsinki ja Syke ovat julkaisivat ehdotuksen kokeilurahoitusalustan…
→ Jatka lukemista