Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
info@demoshelsinki.fi
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Huomio nämä, kun työskentelet yhdessä nuorten kanssa
27.9.2016
Kaikki rakastavat nuorten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä: Suomessa nuorten osallistumismahdollisuuksista on säädetty laajasti eri laeissa. Myös esimerkiksi hallituksen kärkihanke keskittyy nuorten ja lasten kuulemiseen. Nuorilla oletetaan olevan uusia ideoita ja raikkaita näkemyksiä. Nuorten osallistumista on laajennettu kouluista ja kuntien nuorisovaltuustoista yhä monipuolisempiin yhteiskehittämisen projekteihin, joita tekevät julkisten organisaatioiden lisäksi nykyisin myös yritykset….
→ Jatka lukemista
Työ 2040: miten työ ja työelämä muuttuvat?
23.9.2016
Työnteon ja aherruksen loppua on povattu läpi teollisen yhteiskunnan historian. Samalla on selvää, että työ on yhteiskunnan perustavanlaatuisia pilareita niin ihmisten toimeentulon kuin yhteiskuntaan kuulumisen kannalta. Viime vuosien keskustelu työstä ja sen tulevaisuudesta onkin keskittynyt erityisesti työn riittävyyteen ja muuttuvaan luonteeseen. Olemmeko vapautumassa työstä vai johtaako työn loppu kurjistuvaan, pirstaloituneeseen…
→ Jatka lukemista
Kaupungistuminen, liikkuvuus ja maahanmuutto – URMI
29.8.2016
Suomi on kaupungistunut myöhemmin kuin useimmat länsimaat, mutta on jo puoli vuosisataa kirinyt muiden etumatkaa kiinni kovaa vauhtia. Vaikka kaupungistumiseen liittyy useita historiallisia jatkumoita ja globaaleja kytkentöjä, joihin on politiikan keinoin vaikea vaikuttaa, on kuitenkin mielekästä pyrkiä ennakoimaan tulevan kehityksen piirteitä ja välttämään epäsuotuisille urille joutumista. URMI-hankkeessa (Urbanisation, Mobilities and…
→ Jatka lukemista
Policy brief: Suomi tähtää kestävän kehityksen mallimaaksi
24.8.2016
Kestävän kehityksen tavoitteet liittyvät tiiviisti toisiinsa. On tärkeää etsiä toimenpiteitä, jotka samanaikaisesti edistävät monien tavoitteiden toteutumista. Ympäristöongelmat ja nykyistä kestävämpi kansantalous
vaativat yhteiskunnalta ripeää uudistumiskykyä ja pitkäjänteistä, yli vaalikausien ulottuvaa päätöksenteon
perspektiiviä. Viimeaikaiset kiertotalouden ja vihreän talouden aloitteet osoittavat, että uudistumishalukkuutta löytyy.
→ Jatka lukemista
Suomella on hyvät edellytykset toteuttaa kestävää kehitystä
24.8.2016
Tässä raportissa esitellään Avain2030-hankkeen keskeiset tulokset. Hankkeen tarkoituksena oli tukea kansallista
kestävän kehityksen työtä rakentamalla analyyttista ja neutraalia tietopohjaa Agenda2030:n toimeenpanoon.
→ Jatka lukemista
SOHJOA-hanke tuo itseohjautuvat robottibussit Helsinkiin
17.8.2016
Usein sanotaan, että robottiteknologia ei ole tulevaisuutta vaan nykypäivää. Nyt tämä pitää todellakin paikkansa myös joukkoliikenteen osalta. Tässä projektissa Demos Helsinki ja Metropolia tutkivat yhdessä robottibussien toimivuutta ja sosiaalista hyväksyttävyyttä: sitä, miltä tuntuu astua robotin sisälle ja antaa sen kuljettaa läpi oikean liikenteen. Projekti on osa laajempaa EU-rahoitteista SOHJOA-hanketta, jossa…
→ Jatka lukemista