Suomeksi

Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia

Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.

Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!

Meistä

Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.   

Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.

Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.

_70A5891
_70A6305

Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta

Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.

Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin

Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.

Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!

Tutkimustyömme

Lähestymistapamme

Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta. 

Tavoitteemme

Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista

Menetelmämme

Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.

Kokemuksemme

Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin. 

Julkaisujamme

Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.

Työ 2040 -Skenaarioita työn tulevaisuudesta

Työ 2040 -skenaariojulkaisu nostaa julkiseen keskusteluun työtä muuttavia kehityskulkuja hypertuottavuudesta perustuloon. Työn muutos on oiva suurennuslasi yhteiskunnan muutoksen tutkimiseen, koska työ koskettaa meitä kaikkia. Julkaisun tarkoitus on tuoda esille tärkeimpiä teemoja, jotka muokkaavat työtämme – ja sitä kautta yhteiskuntaamme – ennen vuotta 2040. Julkaisu rakennettiin yhdessä laajan sidosryhmäjoukon kanssa. Skenaariot…


→ Jatka lukemista

Y-lab kehittää kohtuuhintaista kaupunkilaista vuokra-asumista

Kohtuuhintainen asuminen on yhä harvinaisempaa kaupungeissa. Mitä muita keinoja kohtuuhintaisen asumisen ylläpitämiseen ja lisäämiseen on kuin rakentamalla halvemmalla ja halvemmalle alueelle? Kuinka kohtuuhintaisen asumisen ratkaisuja kehitetään kokeillen? Demos Helsinki ja Y-Säätiö jatkavat yhteistyötään vuonna 2017. Vuoden aikana vahvistetaan Y-Säätiön valmiuksia kehittää toimintaansa kokeillen ja asukaslähtöisesti sekä vahvistetaan Y-Säätiön yhteistyötä hyvää…


→ Jatka lukemista

Seuraava erä: mikä on pohjoismaisen mallin tulevaisuus?

Miten takaamme reilun tulevaisuuden kaikille, jos varmaa on vain, että kaikki muuttuu?  Mistä on kyse? Seuraava erä on Sitran ja Demos Helsingin käynnistämä visiotyö, joka tähtää pohjoismaisen mallin uudistamiseen, hyvinvoinnin seuraavaan erään. Elämme keskellä valtavaa murrosta, joka heiluttaa yhteiskunnan perusrakenteita. Pohjoismaiset yhteiskunnat ovat olleet valtava menestys, mutta ajastamme puuttuu visio…


→ Jatka lukemista

Katse ylös kuopasta mahdollisuuksiin – Uuden ajan työ ja toimeentulo

Työ ja sen kautta ansaittu toimeentulo ovat keskeisiä hyvinvointiimme vaikuttavia asioita. Ne ovat tuoneet ihmisten elämään jatkuvuutta ja rakentaneet yhteiskunnallista vakautta. Monet asiat sosiaaliturvasta kaupunkisuunnitteluun ja politiikan puoluejakoon ovat nojanneet pysyvään palkkatyöhön perustuvaan toimeentulomalliin. Nyt tämä rakenne on murroksessa: tuotannon rakenteet muuttuvat, vanhoja ammatteja häviää ja toimeentulon muodot moninaistuvat. Miten…


→ Jatka lukemista

Seuraava Erä etsii pohjoismaisen mallin tulevaisuutta

Pohjoismainen yhteiskuntamalli on ollut valtava menestys. Se ei ole sattumaa, vaan yhteisten, reiluuteen ja yhteistyöhön nojaavien arvojen ja laajalti jaetun yhteisen edistyksellisen vision ansiota. Mutta millaista on edistys yhteiskunnassa, jossa työ muuttuu, kasvu taittuu ja politiikka pirstaloituu? Mihin olemme menossa seuraavaksi? Sitra ja Demos Helsinki tarjoavat tänä vuonna sekä eväitä…


→ Jatka lukemista

Vuoden 2016 neljä (+1) teknologista merkkipaalua

Olin Ylen A-studiossa 21.12.2016 keskustelemassa Risto Linturin kanssa  siitä, ovatko vuoden 2016 teknologiset edistysaskeleet olleet poikkeuksellisen merkittäviä. Homman taustaksi listasin (Facebookissa joukkoistaen) vuoden merkittävimmät merkkipaalut tällä saralla. Yhteiskunnan kannalta vuoden 2016 merkittävimmät teknologiset merkkipaalut olivat: AlphaGo: Google kehittämä tekoäly voitti Go-pelin maailmanmestarin ja muutti käsitystä tietokoneesta: Go-pelejä ei voiteta pelkällä laskentateholla, sen on ajateltu…


→ Jatka lukemista

Yhteistyö­kumppanimme

Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.

Asiantuntijamme

yhteystiedot

Ota yhteyttä!

Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki

_70A5879