Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Ihmiset vievät koneiden työt
22.2.2017
Teksti on julkaistu alunperin Johannes Koposen Mediumissa. Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen Demos Helsingin Työ 2040 -julkaisun julkaisupäivän iltana. Olin kirjoittanut puolisen vuotta tulevaisuusraporttia työn tulevaisuudesta. Pää on aika täynnä erilaisia työn määritelmiä. Yksi määritelmä on jäänyt vaivaamaan minua: “Työ on se aktiviteetti, jonka miehet ja naiset suorittavat kohdatakseen sen, mitä työorganisaatio…
→ Jatka lukemista
Voisinko minä järjestää haastekilpailun?
15.2.2017
Haastekilpailun järjestäminen on rohkea päätös sitoutua uusien ratkaisujen etsimiseen. Haastekilpailut voivat esimerkiksi lisätä tietoisuutta ratkaistavasta ongelmasta, lisätä keskustelua ongelmasta, synnyttää uudenlaisia yhteisöjä sekä tuottaa kiinnostavia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja. Kirjoitimme viimeksi siitä, miksi Suomen juhlavuotena järjestettävistä haastekilpailuista kannattaa kiinnostua. Nyt pureudumme kysymyksiin, joita haastekilpailun toteuttajan kannattaa pohtia. Tässä viisi kysymystä sinulle,…
→ Jatka lukemista
Region 2050
9.2.2017
Region 2050 on koko Ruotsin laajuinen ennakointiprosessi, jossa tarkastellaan alueiden merkitystä globaalistuvassa maailmassa. Projekti tuo yhteen kansainvälisiä ennakointieksperttejä, reilun sata alueellisia strategioita valmistelevaa virkamiestä ja Demos Helsingin skenaarioprosessin. Laaja projekti on kaksivuotinen ja johtaa useisiin julkaisuihin, seminaareihin ja työpajoihin.
→ Jatka lukemista
Tulevaisuustyö: Specia
27.1.2017
Mitkä yhteiskunnalliset muutosilmiöt vaikuttavat työntekijöiden tulevaisuuteen? Minkälainen ammattiliiton pitää olla 2030? Entä mitä ammattiliittojen pitää tehdä nyt, jotta työn tulevaisuus on kestävällä pohjalla? Projektissa Demos Helsinki ja Specia tekevät tulevaisuustyön, joka valmistaa Speciaa ja sen jäsenistöä tulevaisuuden haasteisiin. Työpajatyöskentelyssä analysoidaan toimintaympäristön muutoksia sekä työn roolia erilaisissa skenaarioissa. Projektin aikana tuotetaan…
→ Jatka lukemista
Arvonluonnin uusi logiikka haastaa vanhan politiikan
26.1.2017
Globalisaatio ja digitalisaatio etenevät ja muuttavat syvällisellä tavalla yhteiskunnan ja talouden rakenteita ja toimintalogiikkaa. Muutokset ovat murtaneet pitkään vallinneen yhteyden talouskasvun ja hyvinvoinnin välillä. Julkaisimme 13.1.2017 muistion nimeltä Katse ylös kuopasta mahdollisuuksiin – Uuden ajan työ ja toimeentulo osana Sitran ja Demos Helsingin yhteistä Seuraava erä -prosessia. Muistiossa kysytään, voidaanko vanhalla…
→ Jatka lukemista
Hyvä elämä Jampassa
24.1.2017
Millaiset palvelut ja toiminta parantaisivat asukkaiden hyvinvointia? Kuinka kaupunki voisi jatkossakin olla kehittämässä alueen toimintaa ja palveluita asukaslähtöisesti? Hyvä elämä Jampassa -projektissa kehitetään Järvenpäässä sijaitsevaa Jampan aluetta tukemaan asukkaidensa hyvinvointia. Hankkeen aikana tunnistetaan asukaslähtöisesti Jampan alueen kehittämiskohteet sekä muodostetaan Järvenpään kaupungille asukaslähtöisen kehittämisen malli. Malli tarjoaa kaupungille työvälineet kehittää alueen palveluita kokeilevasti…
→ Jatka lukemista