Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Uutta imua kestävään kehitykseen
6.10.2017
Suomessa käynnistettiin vuonna 2014 uudenlainen, vapaaehtoisuuteen perustuva tapa kirittää kestävää kehitystä. Sitoumus2050 -prosessissa eri tahot ovat antaneet jo noin 700 sitoumusta kansallisten kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi omassa toiminnassaan. Mukana on kaikenlaisia toimijoita suuryrityksistä pikkufirmoihin, valtionhallinnosta kansalaisjärjestöihin ja laajoista verkostoista yksittäisiin kansalaisiin. Sitoumusprosessissa toimijat määrittelevät itse konkreettiset tavoitteensa, niiden toteutustavan ja toteutuksen mittarit….
→ Jatka lukemista
Marien päivä vuonna 2050
18.9.2017
Marie Schulzman herää yöllä tuttuun huutoon; nelikuinen Vilma itkee taas puhkeavia hampaitaan. Marie nousee sängystä, nostaa Vilman syliinsä ja tarjoaa tutin lohduksi. Vilma itkee tokkuraisena hetken, mutta rauhoittuu pian äidin hellässä syleilyssä. Äiti ja tytär nukahtavat pian uudelleen. Eletään vuotta 2050. Aamulla Marie herää auringonvaloon kaihtimien hitaasti auetessa. Vilma ja…
→ Jatka lukemista
Oppimisen hackathonsarja
11.9.2017
Helsingin koulujen opetussuunnitelmassa oppilaita rohkaistaan keskustelemaan, kysymään ja kyseenalaistamaan. Oppiminen tapahtuu kaikkialla ja teknologia sulautuu osaksi arkea. Kouluissa opiskellaan perinteisten aineiden lisäksi ilmiöitä. Koulut tarvitsevat suunnitelman tavoitteisiin vastaamiseen uusia käytäntöjä. Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa toteutettavassa kolmen hackathonin sarjassa, jossa helsinkiläiset opettajat kehittävät projekteja ilmiöoppimisen, uusien oppimisenympäristöjen ja…
→ Jatka lukemista
Kiertotalouden verkostomaisen toiminnan selvitys Espoon kaupungille
8.9.2017
Kaupungeilla on suuri rooli ilmastonmuutoksen ja kestävyysvajeen hillitsemisessä. Kiertotalousratkaisuilla voidaan lisätä materiaalien hyötykäyttöä ja tuotannon kustannustehokkuutta sekä samalla vähentää kaupungin jätehuollolle ja ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta. Onnistuakseen kiertotalous vaatii vahvoja verkostoja ja alustoja, joissa tuottajat, materia ja kuluttajat kohtaavat toisensa. Espoon kaupunki haluaa edistää asukkaiden, ympäristön ja talouden hyvinvointia olemalla aallonharjalla…
→ Jatka lukemista
Neljä näkökulmaa kaupunkien elävöittämiseen
1.9.2017
Mike Lydon: “Yleiskaava on staattinen ja vanhentunut siitä hetkestä alkaen, kun se on hyväksytty. Paikoille ominaisen hengen luominen antaa sille elämän.’’ Suurimmassa osassa pohjoista pallonpuoliskoa kaupunkeja suunnitellaan hitaan ja jäykän kaavoitusprosessin kautta. Prosessi luo raamit kaupungin kehittämiselle pidemmällä aikajänteellä, mutta se tekee nopeat muutokset ja kaupungin jatkuvan kehittämisen asukkaiden palautteen…
→ Jatka lukemista
Korkeakoulutus 2030: Nämä kansainväliset trendit vaikuttavat Suomen korkeakoulukenttään
17.8.2017
Suomen hallituksen tavoitteena on, että Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Kansainväliset muutosajurit vaikuttavat siihen, mitä tämä uusi on ja miten sitä parhaiten opitaan. Tunnistimme viisi trendiä, joista Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen on otettava kauaskatseinen ote. Isot pyörät pyörivät, ja rahoitus on kriisissä. Koulutusohjelmia yhdistetään,…
→ Jatka lukemista