Suomeksi
Luomme polkuja kohti reiluja, kestäviä ja iloisia yhteiskuntia
Me olemme Demos Helsinki - itsenäinen, globaali ajatushautomo.
Työskentelemme maailmanlaajuisesti, joten suurin osa sisällöistämme on englanniksi.
Lue meistä lisää englanninkielisiltä verkkosivuiltamme!
Meistä
Demos Helsinki on kansainvälisesti toimiva, voittoa tavoittelematon ajatushautomo. Teemme tutkimusta, vahvistamme valmiuksia oikeudenmukaisiin siirtymiin ja kehitämme ratkaisuja aikamme kriittisiin kysymyksiin yhdessä kumppaniemme kanssa.
Kaiken toimintamme keskiössä on yhteiskunnallinen muutos.
Uskomme, että muutos voi tapahtua vain yhdessä. Jo 20 vuoden ajan olemme tehneet yhteistyötä esimerkiksi julkisten hallintojen, järjestöjen, yliopistojen, yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa paikallisesti ja kansainvälisesti yhteiskunnallisten muutosten johtamiseksi.
Muista ajatushautomoista poiketen, teemme työtä pääasiassa hankerahoitteisesti ja olemme täysin riippumaton toimija. Monialainen yhteisömme koostuu noin 70 uteliaasta asiantuntijasta.
Tietoa, toimintaa ja vaikuttavuutta
Autamme organisaatioita kestävän ja reilun yhteiskunnallisen muutoksen edistämisessä. Osaamisemme painottuu erityisesti yhteiskehittämiseen, ennakointiin ja kokeiluihin, joita sovellamme eri toimialoille.
Luomme työkaluja, rakennamme siltoja toimijoiden välille ja kehitämme uusia ratkaisuja niin yksittäisissä työpajoissa kuin monivuotisissa tutkimushankkeissakin.
Tehdessäsi yhteistyötä kanssamme voit olla varma, että yhdessä etsimämme lähestymistapa perustuu aikamme olennaisimpiin kysymyksiin, asiantuntijoidemme käytännön kokemukseen sekä ajankohtaisimpaan tutkimustietoon.
Lähestymme aikamme haasteita
temaattisten painopisteiden kautta.
Lue lisää englanninkielisiltä sivuiltamme!
Tutkimustyömme
Lähestymistapamme
Muutoksen, siirtymän ja transformaation käsitteet ovat tutkimustoimintamme ytimessä. Tutkimustiimimme tekee uusia avauksia akateemiseen keskusteluun, edistää vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, kehittää menetelmällisiä innovaatioita soveltavaan tutkimukseen sekä tuo muutoksia käytäntöön. Lisäksi meiltä löytyy vahvaa asiantuntijuutta tutkimushankkeiden yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta.
Tavoitteemme
Tutkimustyömme tavoitteena on löytää mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen muutokseen. Uskomme, että tutkimuksen avulla voimme haastaa haitallisia normeja, tuoda esiin tarpeettomia yhteiskunnallisia rakenteita, paljastaa päätöksenteon sudenkuoppia ja ennen kaikkea laajentaa käsitystämme siitä, mikä on mahdollista.
Menetelmämme
Yhdistämme työssämme uusimman tutkimustiedon käytännön sovelluksiin. Monialaisen tutkimustiimimme työ painottuu viiteen eri teema-alueeseen: reilun siirtymän oikeudenmukaisuus-kysymyksiin, kaupunkien ja alueiden ilmastosiirtymiin, teknologian yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, transformatiivisen hallinnon malleihin sekä demokratian muuttuviin suuntiin ja käytäntöihin. Hyödynnämme etenkin laadullisia menetelmiä ja tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja.
Kokemuksemme
Olemme jo vuosia panostaneet tutkimustyömme laajuuteen ja vaikuttavuuteen, ja artikkeleitamme julkaistaan vertaisarvioiduissa journaaleissa. Meillä on laajaa kokemusta sekä paikallisista että kansainvälisistä tutkimusprojekteista. Olemme esimerkiksi osallistuneet useisiin Strategisen tutkimuksen neuvoston sekä Horisontti Euroopan rahoittamiin yhteishankkeisiin.
Julkaisujamme
Tutustu suomenkielisin julkaisuihimme ja viimeisimpiin uutisiimme.
Koska työskentelemme pääosin kansainvälisesti, löydät enemmän projektejamme, julkaisujamme ja muita sisältöjämme englannikielisiltä sivuiltamme.
Yhteistyökumppanimme
Edistämme yhteiskunnallista muutosta kumppaneidemme kanssa maailmanlaajuisesti.
Asiantuntijamme
yhteystiedot
Ota yhteyttä!
Demos Helsinki
+358 40 557 2730
Mechelininkatu 3d
00100 Helsinki
Google, Nesta ja SAK elinikäisen oppimisen ja digitaitojen asialla
1.12.2019
Työn murros koskee koko Eurooppaa. Vaatimukset työssä muuttuvat kiihtyvällä tahdilla. Uutta pitäisi oppia mahdollisimman nopeasti ja koko ajan pitäisi olla valmiina muutokseen. Tämä ei koske pelkästään työelämää, vaan myös arjessa tarvitaan yhä enemmän digitaitoja. Demos Helsinki valikoitui Google.org:n, innovaatiosäätiö Nestan ja SAK:n FutureFit -hankkeen kumppaniksi.
→ Jatka lukemista
Committed – energiamurrosta vauhdittavien yritysten yhteisö
1.12.2019
Demos Helsingillä on jo 15 vuoden kokemus muutosta ajavien yhteisöjen luomisesta, yhteistyömallien kehittämisestä sekä sektorien välisestä yhteiskehittämisestä. Demos Helsingillä on Committed-yhteisössä tärkeä rooli mukana olevien yritysten yhteistyön suunnittelussa ja fasilitoinnissa sekä energiasektorin murroksen yhdistämisessä laajempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen.
→ Jatka lukemista
Joutsenmerkki: kestävän arjen suunnannäyttäjä
22.11.2019
30-vuotias Joutsenmerkki on Suomen ja Pohjoismaiden tunnetuin ympäristömerkki. Kolmessa vuosikymmennessä ympäristöongelmat eivät ole poistuneet, vaan entisestään monimutkaistuneet. Demos Helsinki auttoi Joutsenmerkkiä ymmärtämään vaikuttavuuttaan tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Työn pohjalta syntyi Joutsenmerkin vaikuttavuusjulkaisu yhteistyössä Kaskas Median kanssa.
→ Jatka lukemista
Vaikuttava Erasmus+
22.11.2019
Opetushallituksen ja ajatushautomo Demos Helsingin keväällä 2019 toteuttaman hankkeen tavoitteena oli luoda pohja Suomen Erasmus+- ohjelman oman vaikuttavuusmallin rakentamiseksi.
→ Jatka lukemista
Helsingin yliopisto: uuden sukupolven tohtorikoulutus
22.11.2019
Demos Helsinki kehitti 2019 aikana Helsingin yliopiston kanssa uuden sukupolven tohtorikoulutusta. Löysimme taustatutkimuksen ja työpajojen pohjalta tapoja, joilla tohtorikoulutus voi tukea paremmin tohtorikoulutettavien moninaisia urapolkuja, osaamisen ja taitojen tunnistamista sekä vahvempaa yhteisöllisyyttä.
→ Jatka lukemista
Nuorten on saatava äänensä kuuluviin muuallakin kuin lakossa eduskuntatalon portailla
5.11.2019
Nuorten ‘kuulemisella’ ja nuorten kanssa ‘tekemisellä’ on ero, muistutti Demos Helsingin Sofia Rahikainen ministerien järjestämässä tilaisuudessa.
→ Jatka lukemista