Topic
Finnish
Commentary
Tulevaisuuskuvat kestävyysmurroksen läpikäyneestä yhteiskunnasta auttavat meitä kuvittelemaan maailmaa, jossa aikamme suuret negatiiviset kehityskulutut on saatu hallintaan. Mutta millaisia positiivisia tulevaisuuskuvia aiheesta on viime vuosina julkaistu? Demos Helsinki kokosi Suomen kestävyyspaneelin pyynnöstä kirjallisuuskatsauksen ja luonnosteli kolme tulevaisuuskuvan aihiota.
Jos maailman terveydenhuoltosektori olisi maa, olisi se planeetan viidenneksi suurin kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttaja. Suomessakin sosiaali- ja terveydenhuolto (sote) aiheuttaa merkittävän määrän päästöjä ja jätettä, mutta näiden vähentämistä ei meillä ohjata kansallisesti. Blogissa EKO SOTE-hankkeen asiantuntijat esittelevät kansainvälisiä esimerkkejä ekologisesti kestävän soten ohjauksesta. Marinin hallitusohjelman tavoite, että Suomi on hiilineutraali vuoteen…
Ajatushautomo Demos Helsingille on nimitetty tieteellinen neuvonantajaryhmä vahvistamaan Demoksella tehtävän tieteellisen tutkimuksen vaikuttavuutta. Neuvonantajaryhmän jäsenet ovat kestävän muotoilun professori Idil Gaziulusoy Aalto-yliopistosta, sukupuolentutkimuksen professori Anu Koivunen Turun yliopistosta, taloussosiologian ja digitaalisen yhteiskuntatutkimuksen professori Vili Lehdonvirta Oxfordin yliopiston Oxford Internet Institutesta sekä kestävyystieteen professori Christopher Raymond Helsingin yliopistosta. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii…
Hampuri on yhtä aikaa sekä kaupunki että osavaltio, joten kansallista kaupunkipoliittista keskustelua käyvän porukan oli varsin luontevaa lähteä tekemään selkoa nimenomaan Hampurin kaupunkikehityksestä. Lokakuinen kolmipäiväinen matka Hampuriin tarjosi viiden ministeriön, seitsemän kaupungin ja Kuntaliiton edustajille katsauksen kaupungin ja kaupunkiseudun vahvuuksista ja ajankohtaisista haasteista sekä kehittämislinjauksista. Kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän sihteeristön matkaohjelman rakentamisesta…
Olemme liikkumisen tulevaisuuden tienhaarassa. Jotta maapallon lämpötila ei nouse enempää kuin 1,5 celsiusastetta, on liikenteen päästöt saatava vähenemään radikaalisti. Yksityisautoilu vastaa noin 70 prosentin osuutta suomalaisten liikkumisesta ja noin 80:aa prosenttia liikkumisen hiilijalanjäljestä. Autoilu vaikuttaa myös kaupunkiympäristön tilankäyttöön, laatuun ja viihtyisyyteen sekä kaupunkilaisten hyvinvointiin. Suomen kansallinen tavoite on puolittaa…
Kolme suomalaista kaupunkia selvittää yhdessä kaupunkilaisten kanssa, miten elämäntapojen hiilijalanjälki pienenee kestävälle tasolle. Työn tavoitteena on vastata elokuun alussa julkaistun hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n esittämään haasteeseen: suomalaistenkin hiilijalanjälkien täytyy laskea radikaalisti. “Asukkaiden osallistuminen hiilipäästöjen vähentämiseen on ensiarvoisen tärkeää. Lahdessa elämäntapahaasteen ottivat vastaan mm. Apulanta-bändistä tuttu Simo Santapukki sekä perussuomalaisten kansanedustaja,…
Publications
In this Editorial, we tackle perhaps the most urgent issue of our time – the need to orient lives more towards sufficiency. Achieving such a transformation also requires a parallel paradigm shift in science. In this Editorial, we have two guest authors, Teemu Koskimäki and Aleksi Neuvonen, who are members of the SISU Consortium doing research on sufficiency transition in Finland.
Tämä selvitys tarjoaa näköaloja siihen, miten kasvuun liittyvät ajattelumallit ovat muotoutuneet ja vakiintuneet: Mitä on muuttunut vuosikymmenten aikana? Entä miltä tulevaisuus voisi näyttää? Lisäksi suomalainen keskustelu asetetaan osaksi taustalla vaikuttanutta kansainvälistä yhteiskunnallista ja tieteellistä keskustelua sekä kansainvälisen toimintaympäristön muutoksia.
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama REPAIR-tutkimushanke käsittelee algoritmisten järjestelmien murtumia. Hankkeen uudessa julkaisussa Digitaalisen yhteiskunnan korjausoppaassa tarkastellaan kuuden tutkimustapauksen ja kahden toimintamallin avulla murtumien vaikutuksia, niiden korjaustyötä sekä mahdollisuuksia oppia niistä.
Projects
Kansalaisuuden kuilut ja kuplat eli BIBU-konsortio tutkii, kuinka globaalit muutosvoimat muuttavat kansalaisten osallistumista ja politiikan tekoa Suomessa. Globaalit muutosvoimat, talouden rakennemuutos, kaupungistuminen ja muuttoliikkeet haastavat länsimaisia demokratioita. BIBU-konsortio tutkii, kuinka globalisaatio ja yhteiskunnan rakennemuutos muuttavat kansalaisten osallistumista ja politiikan tekoa Suomessa: Mitkä kansalaisryhmät ovat osallistumisen kuiluissa tai kuplissa, joista heidän…
BEMINE-tutkimushanke tuottaa uutta tietoa kaupungistumisesta, ratkaisee kaupunkiseutujen suunnitteluun liittyviä haasteita ja kehittää käytäntöjä edistämään kaupunkiseutujen suunnitteluyhteistyötä. Suomalaista kaupunkiseutujen suunnitteluyhteistyötä haastavat monet ongelmat: Kuntien ja valtion hallinnon eri organisaatiot ovat sektoroituneita ja niiden väliltä puuttuu keinoja, käsitteitä tai toimintatapoja tehdä tuloksekasta yhteistyötä. Kaupunkiseutujen kehittämisestä puuttuu yhteinen ja kokonaisvaltainen kuva nykytilanteesta ja…
Suomessa tehdään paljon erilaisia yhteiskunnallisia kokeiluja. Kokeilujen määrän kasvun taustalla on muun muassa Juha Sipilän hallitusohjelmaan kirjattu kokeilukulttuurin käyttöönoton edistäminen kärkihankkeen avulla. Kokeiluilla voidaan saada ainutlaatuisen tärkeää ja yhteiskuntaa hyödyttävää tietoa päätöksenteon tueksi. Jotta tietoa saataisiin, yhteiskunnallisissa kokeiluissa on oltava mukana aina kansalaisia. Demos Helsinki ja Aalto yliopiston taloustieteiden tutkijat…
People
Sorry, we couldn't find any experts.
Themes
Sorry, we couldn't find any themes.
