Topic

Finnish

Commentary

Antisipaatio -miten ideamme tulevaisuudesta ohjaavat toimintaamme nykypäivässä?

Muistellaan hetki vuoden 2018 presidentinvaaleja. Vaalien alla mediat teettävät runsaasti puolueita koskevia mielipidemittauksia. Gallup-luvut ja tulevaisuutta koskevat uskomukset vaikuttavat osittain siihen, minkälaiseksi henkilökohtainen äänestyspäätöksemme muodostuu. Samalla nykyisyydessä käydyt vaalikeskustelut, puolueiden ja ehdokkaiden kampanjointi sekä lopulta äänestyspäätös yhdessä vaikuttavat gallupien ohella vaalien tulokseen. Vuoden 2018 presidentinvaaleja Suomessa määritti hyvin vahvasti Sauli…

Ilmastonmuutos after work – enää emme voi odottaa

Ilmastonmuutos on yksi aikamme vaikeimpia viheliäisiä ongelmia, jonka torjumiseen taloutemme perinteiset korjauskeinot eivät riitä. Demos Helsinki on perustamisestaan saakka halunnut olla mukana löytämässä ratkaisuja, jotka ehkäisevät ilmastonmuutosta ja auttavat sopeutumaan siihen. Kymmenen vuoden aikana olemme tulleet jo paljon eteenpäin. Ilmastonmuutos yhteiskunnallisena haasteena on ollut isosti esillä, se on pesiytynyt syvemmälle…

Saammeko esitellä: Demos Helsingin uusi toiminnanjohtaja Juha Leppänen

Demos Helsinki -ajatushautomo on valinnut uudeksi toiminnanjohtajakseen Juha Leppäsen. Leppänen on aloittanut Demoksessa vuonna 2011, toiminut pitkään osaamisdemokratian asiantuntijana ja viimeksi Demos Effectin toimitusjohtajana. Leppänen aloitti toiminnanjohtajana 1.1.2018. Demos Helsinki on viimeisen 12 vuoden aikana kasvanut merkittäväksi yhteiskunnallista muutosta tekeväksi ajatushautomoksi. Demos Helsinki ja sen tytäryhtiö Demos Effect työskentelevät sekä…

Seuraavaksi menestyvät ne julkiset hallinnot, jotka jakavat valtaa ihmisille

Hallintokoneistot ympäri maailmaa rämpivät haasteiden keskellä. Demos Helsinki järjesti hallinnon kehittämistyötä tekeville asiantuntijoille keskustelutilaisuuden, jossa käytiin läpi keskeisiä tarpeita ja mahdollisuuksia liittyen julkisen hallinnon uudistumiseen. Samassa yhteydessä keskusteltiin Demoksen uusista kansianvälisistä kumppanuuksista. Ihmislähtöiset kokeilut, keinot asettaa pitkäkantoisia tavoitteita ja kehittää ratkaisuja yhdessä ovat keskeisiä askelia kohti uuden ajan hallintoa. Ihmisten…

Lähiöt – miljoonan suomalaisen koti

Tiesitkö, että suuri osa suomalaisesta asuntokannasta sijoittuu lähiöihin? Lähiöiden rakennus kävi vilkkaimmillaan 1960- ja 70-lukujen aikana, jolloin uusien asuinalueiden rakentamisella vastattiin kaupunkeihin ja erityisesti Helsinkiin suuntaavan muuttoliikkeen tarpeisiin. Nämä kaupungistuvan Suomen asuntopulaa helpottamaan rakennetut kasvukeskusten lähiöt ovat tänä päivänä edelleen koti noin miljoonalle ihmiselle.   Lähiöissä olennaista on asuminen: ne…

Keskustelutilaisuus: Mitä on ihmislähtöinen julkishallinnon toiminta jälkiteollisessa ajassa?

Milloin: 28.11.2017 klo 17:00–19:20 Missä: Demos Helsingin toimisto, Mechelininkatu 3d Ilmoittaudu tästä lomakkeesta! Ympäri maailmaa, valtioiden, alueiden ja kaupunkien hallinnot rämpivät moninaistuvien haasteiden hetteikössä. Kuljemme nopeasti kohti jälkiteollista aikaa, jossa nykyiset toimintamallit eivät enää tuota toivottuja tuloksia. Ongelmiin on tarjolla monia lääkkeitä: innovaatiokeskukset, kansalaisia lähemmäs hallintoa tuovat osallistumismallit ja politiikkatoimien tehostamiseen…

Publications

Towards an inclusive sufficiency narrative

In this Editorial, we tackle perhaps the most urgent issue of our time – the need to orient lives more towards sufficiency. Achieving such a transformation also requires a parallel paradigm shift in science. In this Editorial, we have two guest authors, Teemu Koskimäki and Aleksi Neuvonen, who are members of the SISU Consortium doing research on sufficiency transition in Finland.

Tuomittu kasvamaan? Talouskasvuun liitetyt odotukset menneestä tulevaan

Tämä selvitys tarjoaa näköaloja siihen, miten kasvuun liittyvät ajattelumallit ovat muotoutuneet ja vakiintuneet: Mitä on muuttunut vuosikymmenten aikana? Entä miltä tulevaisuus voisi näyttää? Lisäksi suomalainen keskustelu asetetaan osaksi taustalla vaikuttanutta kansainvälistä yhteiskunnallista ja tieteellistä keskustelua sekä kansainvälisen toimintaympäristön muutoksia.

Digitaalisen yhteiskunnan korjausopas – REPAIR-tutkimushankkeen julkaisu

Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama REPAIR-tutkimushanke käsittelee algoritmisten järjestelmien murtumia. Hankkeen uudessa julkaisussa Digitaalisen yhteiskunnan korjausoppaassa tarkastellaan kuuden tutkimustapauksen ja kahden toimintamallin avulla murtumien vaikutuksia, niiden korjaustyötä sekä mahdollisuuksia oppia niistä.

Projects

1,5 asteen elämää kaupungeissa: 12 tarinaa hiilijalanjälkeä pienentävistä muutoksista

Ilmastokriisin ratkaiseminen riippuu kyvystämme kuvitella parempia tulevaisuuksia. Ilmastotavoitteen mukainen elämä on jo monien ihmisten ulottuvilla. 12 suomalaista pystyivät kuvittelemaan tekevänsä muutoksia, joilla heidän hiilijalanjälkensä pienenevät kestävälle tasolle.  Valinnat eivät kuitenkaan ole aina helppoja tai kaikille mahdollisia. Ihmisten toimien lisäksi tarvitaan kestävien vaihtoehtojen tarjonnan lisääntymistä ajavaa ohjausta, jotta 1,5 asteen elämä…

Kaupungistuminen ja kaupunkiseutujen kestävä kasvu

Strategisen kaupunkitutkimuksen URMI- ja BEMINE-hankkeet    Kaupungistumisen tulevaisuus on monella tapaa suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymys. Kaupungistumisen eteneminen ei kuitenkaan ole luonnonlaki, vaan sitä on käsiteltävä monisyisenä ilmiökimppuna, joka vaikuttaa kaupunkien ja alueiden väliseen vuorovaikutukseen ja alueiden elinvoimaisuuteen. Kaupunkiseuduilla ratkaistaan myös suuria kestävän kehityksen haasteita, jolloin huomio kiinnittyy setutuyhteistyöhön. Strateginen kaupunkitutkimus on…

Tekoälyn vinoumien välttäminen: suomalainen arviointikehikko syrjimättömille tekoälysovelluksille

Viimeisen viiden vuoden aikana tekoälyn kehitys on edennyt ennennäkemättömällä vauhdilla. Koneoppimiseen perustuvia algoritmeja pidetään lupaavina koulutuksen, terveydenhuollon, rekrytoinnin, luotonannon ja monen muun palvelun parantajana. Tämä perustuu oppivien tekoälysovellusten mahdollisuuksiin tuottaa tehokkaasti yksilöllisiin elämäntapahtumiin perustuvia palveluita näitä kohdentamalla ja räätälöimällä. Oppivat algoritmit eivät kuitenkaan tuota potentiaalisesti vain yhteiskunnallista hyötyä, vaan samaan…

People

Sorry, we couldn't find any experts.

Themes

Sorry, we couldn't find any themes.