Topic
Finnish
Commentary
Kansainvälinen osaaja -tutkimushankkeessa Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Demos Helsinki selvittivät, mistä kansainvälisessä osaamisessa on 2010-luvulla kyse.
Flow-festivaali muuttui resurssiviisaiden tuotteiden ja palveluiden testikentäksi, kun Demos Helsingin vetämä Peloton Club toi startup-tiimit toivat konseptinsa Suvilahteen lauantaina 10.8. Tuhannet festivaalikävijät pääsivät päivän aikana kokeilemaan mm. joukkoistamiseen perustuvaatavarankuljetuspalvelua, uuden sukupolven suihkua ja autojen yhteiskäyttöä radio-ohjattavilla autoilla. Päivä pyörähti käyntiin startup-levyraadilla puheohjelma Lämmössä. Yhdeksän Peloton Clubin tiimiä esitteli konseptejaan raadille, joka koostui festivaaliartisteista…
Energiafiksujen startupien yhteisö Peloton Club on mukana Flow festivaaleilla lauantaina 10.8. Yhteensä 10 tiimiä testaa energiafiksuja tuotteita ja palveluita festivaaliyleisön kanssa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun startup-kulttuuri tuodaan osaksi musiikkifestivaalien ohjelmaa Suomessa. Peloton Clubin startup-yrityksiä yhdistää se, että ne tekevät kestävät elämäntavat helpoiksi ja houkutteliviksi kuluttajille. Palveluiden kehittämistyössä on tärkeää jatkuva vuorovaikutus…
Terveyserojen kaventaminen ja sairauksien ennaltaehkäisy on lähes aina taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävämpi vaihtoehto kuin sairauksien hoitaminen. Hyvinvoivat ihmiset tulevat olemaan keskeinen voimavara tulevaisuuden resurssiniukassa ympäristössä. Juuri nyt tarvitaan uusia sektorirajat ylittäviä terveyden edistämisen toimintamalleja. Terveyspolitiikkaa koskeva puhe ei saa kuitenkaan rajautua vain puheeksi terveyspalveluista. Demos Helsingin tuore Associate-jäsen Juha Mikkonen…
Guggenheim, designhotelli, Tornitalo. Helsingin tunnetuimpia rakennusprojekteja yhdistää mappi Ö. Voisiko kaupunkisuunnittelua tehdä toisin? Voisiko julkinen keskustelu käynnistyä jopa ennen suunnittelun käynnistymistä? Kolme vuotta sitten kuvanveistäjä Martti Aiha soitti ja kertoi saaneensa idean. Helsingin uusi keskusta voisi muodostua Kiasmalta Jätkäsaareen kulkevan ratakuilun ympärille. Keräsimme ison porukan ideaa työstämään. Demos Helsingistä iltoja…
Lahden kaupunki on linjannut strategiassaan Suomen kovimmat päästövähennystavoitteet: päästöt aiotaan puolittaa vuoteen 2025 mennessä vuoden 1990 tasosta. Kaupungilla on vahva tahtotila ympäristökaupungin viemisestä uudelle tasolle. Vahvassa roolissa on uuden ympäristöliiketoiminnan synnyttäminen ja yritysten menestyksen tukeminen. Demos Helsinki kokosi perjantaina yhteen kaupungin ja maakunnan keskeisiä työntekijöitä sekä alueen uusia yrittäjiä luomaan…
Publications
In this Editorial, we tackle perhaps the most urgent issue of our time – the need to orient lives more towards sufficiency. Achieving such a transformation also requires a parallel paradigm shift in science. In this Editorial, we have two guest authors, Teemu Koskimäki and Aleksi Neuvonen, who are members of the SISU Consortium doing research on sufficiency transition in Finland.
Tämä selvitys tarjoaa näköaloja siihen, miten kasvuun liittyvät ajattelumallit ovat muotoutuneet ja vakiintuneet: Mitä on muuttunut vuosikymmenten aikana? Entä miltä tulevaisuus voisi näyttää? Lisäksi suomalainen keskustelu asetetaan osaksi taustalla vaikuttanutta kansainvälistä yhteiskunnallista ja tieteellistä keskustelua sekä kansainvälisen toimintaympäristön muutoksia.
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama REPAIR-tutkimushanke käsittelee algoritmisten järjestelmien murtumia. Hankkeen uudessa julkaisussa Digitaalisen yhteiskunnan korjausoppaassa tarkastellaan kuuden tutkimustapauksen ja kahden toimintamallin avulla murtumien vaikutuksia, niiden korjaustyötä sekä mahdollisuuksia oppia niistä.
Projects
Ilmastokriisin ratkaiseminen riippuu kyvystämme kuvitella parempia tulevaisuuksia. Ilmastotavoitteen mukainen elämä on jo monien ihmisten ulottuvilla. 12 suomalaista pystyivät kuvittelemaan tekevänsä muutoksia, joilla heidän hiilijalanjälkensä pienenevät kestävälle tasolle. Valinnat eivät kuitenkaan ole aina helppoja tai kaikille mahdollisia. Ihmisten toimien lisäksi tarvitaan kestävien vaihtoehtojen tarjonnan lisääntymistä ajavaa ohjausta, jotta 1,5 asteen elämä…
Strategisen kaupunkitutkimuksen URMI- ja BEMINE-hankkeet Kaupungistumisen tulevaisuus on monella tapaa suomalaisen yhteiskunnan kohtalonkysymys. Kaupungistumisen eteneminen ei kuitenkaan ole luonnonlaki, vaan sitä on käsiteltävä monisyisenä ilmiökimppuna, joka vaikuttaa kaupunkien ja alueiden väliseen vuorovaikutukseen ja alueiden elinvoimaisuuteen. Kaupunkiseuduilla ratkaistaan myös suuria kestävän kehityksen haasteita, jolloin huomio kiinnittyy setutuyhteistyöhön. Strateginen kaupunkitutkimus on…
Viimeisen viiden vuoden aikana tekoälyn kehitys on edennyt ennennäkemättömällä vauhdilla. Koneoppimiseen perustuvia algoritmeja pidetään lupaavina koulutuksen, terveydenhuollon, rekrytoinnin, luotonannon ja monen muun palvelun parantajana. Tämä perustuu oppivien tekoälysovellusten mahdollisuuksiin tuottaa tehokkaasti yksilöllisiin elämäntapahtumiin perustuvia palveluita näitä kohdentamalla ja räätälöimällä. Oppivat algoritmit eivät kuitenkaan tuota potentiaalisesti vain yhteiskunnallista hyötyä, vaan samaan…
People
Sorry, we couldn't find any experts.
Themes
Sorry, we couldn't find any themes.
