Yhteisöpalveluissa ja muilla verkkoalustoilla jaetaan yhä suurempia määriä digitaalista sisältöä: valokuvia, videoita, lyhyitä tilaviestejä, pidempiä tekstejä ja linkkejä toisaalla julkaistuihin kirjoituksiin. Enää internetin kautta eivät kuitenkaan liiku pelkät bitit, vaan samankaltaisia palveluita käytetään myös fyysisten esineiden tai vaikkapa asuntojen jakamiseen. Tähän ilmiöön viitataan tyypillisesti nimellä jakamistalous.
Jakamistalouden kantava lupaus on, että uudet tavaroiden ja palveluiden yhteiskäyttöön liittyvät käytännöt mullistavat ajatuksemme omistamisen tarpeellisuudesta ja saattavat toisilleen ennalta tuntemattomiakin ihmisiä toimimaan yhdessä. Jakamistalouteen itsensä lukevien yritysten palvelut koskettavat tyypillisesti arkielämän ydinkysymyksiä, kuten asumista ja liikkumista. Kyse on paitsi kulutusvalinnoista, myös suhteista toisiin ihmisiin ja omaan elinympäristöön.
Palvelusuunnittelun, kaupallisen viestinnän, ideologisesti motivoituneen lobbauksen ja lainsäädännön rinnalla ymmärrys rivikansalaisten käytännöistä ja osallistumisesta on jakamistalouden keskeinen menestystekijä. Koska jakamistalous toteutuu ihmisten arkisissa toimissa ja valinnoissa, on olennaista kysyä, millaista jakamistalouspalveluita käyttävien ihmisten arki on. Miten ihmiset ottavat uudet tavaroiden ja palveluiden yhteiskäyttöön kannustavat palvelut käyttöönsä ja sovittavat ne osaksi omaa elämäänsä? Mitä jakamistalous muuttaa ja mahdollistaa? Ketkä osallistuvat? Kokeeko joku jäävänsä tahtomattaan ulkopuolelle?
Nämä ovat kysymyksiä, joihin vastaamisessa sosiaalitieteet ja kriittinen teknologiantutkimus voivat olla avuksi.
Otetaan esimerkiksi se, miten verkkopalveluja suunnitellessa käyttäjäksi oletetaan tavallisesti yksilö. Usein tämä on aivan perusteltua, sillä arkielämässä on paljon tilanteita, joissa esittäydymme ja toimimme yksilöinä. Varsinkin jakamistalouden kohdalla oletus omin päin toimivasta verkkopalvelun käyttäjästä voi kuitenkin olla ongelmallinen: tilat, tavarat ja arki ovat usein yhteisiä ja jaettuja. Kun tällaisten yhteisten resurssien ”omistajat” ryhtyvät jakamaan niitä lähipiirin ulkopuolelle, tarvitaan niin yhteisymmärrystä kuin yhteistoimintaakin.
Haastattelin verkottunutta vieraanvaraisuutta ja käyttäjätilien yhteiskäyttöä käsittelevää tutkimustani varten Couchsurfing.orgin kautta sohvasurffaajia kodeissaan majoittavia pariskuntia, perheitä ja kämppiksiä. Toteutin tutkimuksen kesällä 2012 Yhdysvalloissa. Tutkimukseen osallistuneissa kotitalouksissa verkottuneen vieraanvaraisuuden tarjoamista koordinoitiin tyypillisesti yhden, yhteisen käyttäjäprofiilin kautta.
Vaikka Couchsurfing.org antaa käyttöliittymässään käyttäjille julkilausutun mahdollisuuden profiloitua monihenkiseksi kotitaloudeksi, palvelun tuki käyttäjätilin yhteiskäytölle on kuitenkin monin tavoin rajoittunutta.
Haastattelujen pohjalta yhteiskäyttöön liittyy kolme päähaastetta:
- Useamman henkilön esitteleminen yhdessä profiilissa: Miten esitellä yhdellä profiilisivulla selkeästi ja kattavasti sekä koti että siellä asuvat ihmiset?
- Vierailuita koskevien neuvottelujen koordinointi: Kuka saa tiedon majoittumispyynnöistä? Kuka päättää kenet kutsutaan? Kuka pitää yhteyttä potentiaalisiin vierailijoihin? Kuka kirjoittaa arviot vierailun jälkeen – ja kenen mielipide niissä ilmaistaan?
- Yhdessä kartutetun maineen reilu hyödyntäminen: Jos profiili ei tunnu aidosti yhteiseltä tai siitä vastaa pääasiassa yksi kotitalouden jäsenistä, kenelle hyvästä majoittamisesta karttuva maine kertyy? Onko kaikilla kotitalouden jäsenillä yhtäläinen tai muutoin reilulta tuntuva mahdollisuus hyödyntää sitä?
Kaikkien kolmen haasteen kohdalla toistuu sama perusongelma: Vaikka sohvasurffaajien vierailuista sovitaan yhdessä ja vieraiden majoittamisesta vastataan yhteisvoimin, kaikki kotitalouden jäsenet eivät useinkaan osallistuneet verkkovuorovaikutukseen yhtä aktiivisesti. Tällainen työnjako voi olla käytännöllinen ja sujuva ratkaisu. Kuitenkin jos retoriikkaa mainetaloudesta on uskominen, verkkopalveluiden välittämästä toiminnasta karttuvat digitaaliset jäljet ovat jatkossa yhä suuremmassa roolissa, kun ihmiset arvioivat ja päättävät kenet majoittaa, ketä auttaa, ja kenen kanssa käydä kauppaa. Silloin verkkopalvelussa olevan profiilin ja sen nimissä kartutetun maineen merkitys tulevien osallistumismahdollisuuksien määrittelijänä korostuu. Lisäksi jos resursseja annetaan käyttöön rahaa vastaan, on ratkaistava myös se, kenen taskuun osallistumalla ansaitut rahat kuuluvat.
Resurssiviisaan jakamistalouden suosion kasvaessa on tärkeää pohtia, millaisia osallisuuden ja oikeudenmukaisuuden rakenteita palvesuunnittelussa tehdyt ratkaisut, esimerkiksi mainemittarit, luovat tai uusintavat. Couchsurfing.org ja verkottunut vieraanvaraisuus on vain yksi esimerkki. Samoja haasteita liittyy muihinkin jakamistalouspalveluihin. Erilaisten vaihtopalveluiden ja markkinapaikkojen kautta voidaan esimerkiksi lainata tai vuokrata yhteisomistuksessa olevia esineitä – tai yhteiskäyttöpalvelun kautta tarjolle laitettu auto voi kuulua yhden henkilön sijaan isommalle perheelle, jonka jäsenien on niinikään koordinoitava yhdessä auton lainaamista.
Jakamistalouden yleistyessä ja arkistuessa käyttäjätilien yhteiskäyttön toimivuus voi edistää oikeudenmukaisten ja reilujen sosiaalisten rakenteiden luomista ja tukemista. Samalla käyttäjätilin jakavien ihmisten yhteispelin tukeminen voi olla jakamistalouteen keskittyvälle verkkopalvelulle kilpailuetu.
Arkisten käytäntöjen ymmärrystä lisäävä tutkimus tukee palvelusuunnittelua, mutta se voi helpottaa myös lainsäädännöllisistä kysymyksistä keskustelemista. Jakamistalouteen liittyy monia verotusta, vastuuta, reilua kilpailua ja toiminnan luvallisuutta koskevia kysymyksiä. Erityisesti Yhdysvalloista löytyy jo joukko ennakkotapauksia. Suomessakin veroviranomaiset ovat herättäneet keskustelua pohtimalla esimerkiksi talkootyön ja aikapankkien pelisääntöjä.
Toivottavaa olisi, että kun huolehditaan jakamistalouteen liittyvän toiminnan saattamisesta lainsäädännön piiriin, tämä tehtäisiin tarkastellen myös sitä, millaisia tarpeita yhteiskunnan asettamien pelisääntöjen päivittämiselle jakamistalouden yleistymisestä mahdollisesti seuraa. On hyvä, jos tässä keskustelussa kuuluu resurssiviisaita palveluita kehittävien yrittäjien ääni, mutta vähintään yhtä olennaista on, ettei ruohonjuuritason osallistujien arkinen kokemus unohdu byrokratian rattaissa.
Airi Lampinen
Kirjoittaja on Demos Helsingin Associate-jäsen, joka on tällä hetkellä vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssä. Hänen väitöskirjansa Interpersonal Boundary Regulation in the Context of Social Network Services tarkastetaan Helsingin yliopistossa 3.1.2014. Lampisen kirjoittama yhteiskäyttöä ja verkottunutta vieraanvaraisuutta käsittelevä artikkeli Account Sharing in the Context of Networked Hospitality Exchange (ennakkoversio pdf-formaatissa) julkaistaan helmikuussa CSCW 2014 -konferenssissa Baltimoressa, Yhdysvalloissa.