Teemu Sorsa tarkastelee gradussaan työelämän muutosta ekokylän tapausesimerkin kautta. Sorsa työskenteli kevään projektiassistenttina Demos Helsingin Science in Society -tiimissä. Suomessa 40 prosenttia ja globaalisti noin 80 prosenttia käytössä olevasta energiasta saadaan tällä hetkellä fossiilisista polttoaineista ja turpeesta. Valtava määrä saastuttavaa fossiilista energiantuotantoa on korvattava uusiutuvilla energianlähteillä lähivuosina, jotta ilmaston lämpeneminen…
Teemu Sorsa tarkastelee gradussaan työelämän muutosta ekokylän tapausesimerkin kautta. Sorsa työskenteli kevään projektiassistenttina Demos Helsingin Science in Society -tiimissä.
Suomessa 40 prosenttia ja globaalisti noin 80 prosenttia käytössä olevasta energiasta saadaan tällä hetkellä fossiilisista polttoaineista ja turpeesta. Valtava määrä saastuttavaa fossiilista energiantuotantoa on korvattava uusiutuvilla energianlähteillä lähivuosina, jotta ilmaston lämpeneminen saadaan pidettyä 1,5 asteen rajassa. Suomen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on vuoteen 2030 mennessä vähentää öljyn käyttö puoleen nykyisestä ja lopettaa kivihiilen käyttö kokonaan.
Samanaikaisesti näiden tavoitteiden kanssa energia- ja ilmastostrategian kunnianhimoisimmassakin laskelmassa oletetaan, että Suomen kokonaisenergian kulutus nousee vähintään 8 prosenttia seuraavien 11 vuoden aikana. Fossiilisista luopuminen ja samanaikainen maltillinenkin energian käytön lisääntyminen tarkoittaisi tarvetta massiiviselle uusiutuvan energian tuotannon lisäämiselle. Vaikka myös ydinvoimaa lisättäisiin tuntuvasti, Suomessa tarvittaisiin yli 70 prosentin lisäys nykyiseen uusiutuvan energian tuotantoon.
Ongelmana kuitenkin on, että uusiutuvan energian tuotantolaitosten rakentaminen vaatisi valtavia määriä energiaa, jota ei voida enää ottaa saastuttavista ja uusiutumattomista energianlähteistä. Lisäksi aurinko-, tuuli- ja vesituotannon energiahyötysuhde, eli suhde, jossa energiaa saadaan yhtä tuotantoprosessiin laitettua kilowattituntia kohti, on selkeästi öljyä ja muita fossiilisia polttoaineita huonompi. Fossiilisia polttoaineita on myös ollut saatavilla uusiutuvia selkeästi enemmän, ja esimerkiksi niiden liikuteltavuus on ollut huippuluokkaa.
Yhteinen poliittinen tahtotila tai laajamittaiset infrastruktuuriprojektit kestävään uusiutuvaan energiaan siirtymiseksi eivät vielä riitä.
Tällä hetkellä poliittiset päätökset kestävään uusiutuvaan energiaan siirtymiseksi tuntuvat kaukaisilta esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Venäjän denialismiin ja piittaamattomuuteen perustuvan ympäristöpolitiikan takia. Suomessakin panostukset uusiutuvaan energiaan on kohdennettu toistaiseksi lähinnä metsäbioenergian tuotantoon. Tällä hetkellä Suomen uusiutuvasta energiasta tuotetaan metsäbiomassalla 74 prosenttia, vaikka se on energiahyötysuhteeltaan huonoa ja ympäristövaikutuksiltaan haitallista.
Yhteinen poliittinen tahtotila tai laajamittaiset infrastruktuuriprojektit kestävään uusiutuvaan energiaan siirtymiseksi eivät vielä riitä. Nykyisenkaltaisen kulutuksen ylläpitäminen tai kasvattaminen tulee saastuttamattomalla energialla olemaan äärimmäisen haastavaa energiamurroksen siirtymävaiheessa.
Hybridityö muuttaa arkeamme
Jotkut tutkijat ovat ennakoineet, että kokonaisenergian kulutusta joudutaan jatkuvan kasvattamisen sijaan vähentämään, ja fossiilisia polttoaineita hyödyntäviä toimintoja korvaamaan paikallisesti tehtävällä ja manuaalisella työllä.
10 miljardiin ihmiseen kasvavan globaalin väestön perustarpeiden tyydyttäminen pelkästään paikallisuuteen tai omavaraisuuteen perustuvalla tuotannolla olisi tuskin mahdollista. Suomalaisen BIOS-tutkimusyksikön tutkijat ovatkin ehdottaneet, että tulevaisuudessa työ luultavasti hybridisoituu. Tämä tarkoittaa, että nykyisten tietoon, globaaleihin verkostoihin ja digitaalisiin teknologioihin perustuvien töiden rinnalle syntynee erilaisia paikallisia “käsityötehtäviä.”
Syntyykö digitaalisiin teknologioihin perustuvien töiden rinnalle paikallisia käsityötehtäviä?
Jo nykyään ihmiset saattavat tehdä urallaan monia erilaisia töitä ja toimia samanaikaisesti hyvinkin erilaisten työtehtävien parissa. Tulevaisuudessa kasvava osuus hybridisoituneen työn paletista voi koostua esimerkiksi ruoan tuotannon, ekologisen rakentamisen ja hoivan tehtävistä, kun riippuvuutta fossiilienergiasta ja sen varassa toimivista globaaleista verkostoista joudutaan vähentämään energiamurroksessa.
Ekokylä lähtökohtana jälkifossiilisen työn pohdinnalle
Puhe fyysisen työn lisääntymisestä on ollut marginaalissa tulevaisuuskeskusteluissa. Kun siitä on puhuttu, keskustelu on jäänyt melko yleiselle tasolle. Sosiologian pro gradu -tutkielmassani pyrin tarkentamaan ymmärrystä työn hybridiseen tulevaisuuteen liittyvistä ilmiöistä tutkimalla erästä suomalaista omavaraisuuteen pyrkivää ekokyläyhteisöä.
Tutkimassani ekokylässä harjoitetaan jo nyt eräänlaista perustarpeiden tyydyttämiseen tähtäävää hybridituotantoa, jossa ruokaa tuotetaan paikallisesti, hoivatyö pyritään järjestämään itsenäisesti, kyläläisten elämää koskevia päätöksiä tehdään ruohonjuuritasolla ja riippuvuutta laajoista taloudellisista rakenteista pyritään vähentämään erilaisten vaihtotalouden kokeilujen kautta.
Tarkastelemani ekokylä sijaitsee maaseudulla, jossa noin 30 asukasta jakaa yhteisen naapuruston, järjestää yhdessä juhlia ja talkootöitä sekä päättää asioista yhdessä. Ekologisia pyrkimyksiä ja yhteisiä projekteja lukuunottamatta ekokylä muistuttaa käytännössä tavallista omakotitaloaluetta.
Monet ekokylän asukkaista ovat aktiivisesti mukana erilaisissa yhteisön eteen tehtävissä toimissa, vaikka lähes kaikki asukkaat saavat toimeentulonsa kyläprojektin ulkopuolisista töistä. Ekokyläyhteisön eteen tehtäviin töihin kuuluu muun muassa polkujen ja yhteisten rakennusten rakentamista, juhlien ja myyjäisten järjestämistä sekä maatilan töitä.
Ekokylän työt ovat nykyaikaisia myös kulttuurisella ja kokemuksellisella tasolla.
Ekokylässä tehtäviin töihin nivoutuu perinteisten lisäksi “nykyaikaisia” työn ominaisuuksia. Maanviljelyssä kyläläiset ovat tiiviisti yhteydessä EU:n ja muiden viljelijöiden globaaleihin verkostoihin. Rakentamisen byrokratian kanssa toimimiseen tarvitaan digitaalisten työkalujen hallintaa ja viestintä kylässä sekä kylästä sen ulkopuolelle muistuttaa minkä tahansa modernin organisaation kommunikaatiota.
Ekokylän työt ovat nykyaikaisia myös kulttuurisella ja kokemuksellisella tasolla: työ ja toiminta halutaan kylässäkin kokea “merkitykselliseksi”, se edellyttää itseohjautuvuutta ja keskeistä siinä on “yrittäjämäinen” keskeneräisyyden sietäminen. Kuten nykytyössä yleensä, myös ekokylässä kyläläisten keskinäinen “epävirallinen” sosiaalisuus juhlissa, lenkkipoluilla ja yhteislounailla on toiminnalle keskeistä. Ilman hyvin keskenään toimeen tulevia ihmisiä tulevien projektien luova suunnittelu tai motivoitunut osallistuminen talkootöihin olisi haastavaa.
Tekemisen demokratiaa ja ihannekyläläisyyttä
Analyysini perusteella ekokylän kulttuurissa arvostetaan ihmisten moninaisuuden, itsenäisen tekemisen ja ruohonjuuritason demokratian kaltaisia asioita. Samalla painotetaan fyysistä työtä, ahkeruutta ja aktiivista osallistumista. Ekokylän kulttuurissa ihannekyläläinen on läsnäoleva, luova ja aktiivinen toimija, joka kokee kylän ja sen projektit vahvasti omikseen.
Virallisesti yhteisiä asioita koskevia päätöksiä tehdään kerran kuukaudessa järjestettävässä kyläkokouksessa. Esimerkiksi rakentamista tai tulevia projekteja koskevia asioita on kuitenkin käytännössä niin paljon, että niistä päätetään paljolti jo töiden tekemisen yhteydessä. Gradussa nostin esiin “tekemisen demokratiaksi” nimeämäni ekokylän päätöksenteon järjestämisen tavan, jossa “kuka tahansa” voi osallistua kylän projekteihin, ja saada näin päätäntävaltaa yhteisiin asioihin. Projekteihin ja hankkeisiin osallistumattomat henkilöt antavat “mandaatin” tarpeellisten päätösten tekemiseen niille, jotka projekteissa toimivat.
Elämämme ei ole ekokylämäistymässä, mutta ekokylistä tutut hybridityön piirteet tulevat todennäköisesti osaksi arkeamme.
Ekokylässä on kuitenkin havaittavissa esimerkiksi osaamisen, työ- ja perhetilanteen, kylässä vietetyn ajan ja terveydentilan kaltaisia risteäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat kylässä toimimisen mahdollisuuksiin. Yksinkertaistettuna esimerkiksi ekokylässä projektin alusta asti asunut, rakennustöissä ammattitaitoinen ja lapseton kyläläinen voi osallistua kylässä toimiviin projekteihin suhteellisen esteettömästi, kun taas pieniä lapsia kotona hoitavalle kulttuurialan ammattilaiselle kylän infrastruktuuriprojekteihin osallistuminen voi olla käytettävissä olevan niukan ajan ja ammattitaidon puutteen takia haastavaa.
Periaatteiden tasolla ekokylä on demokraattinen ja tasa-arvoinen. Tutkielmani väite kuitenkin on, että merkittävä osa kylää koskevasta päätösvallasta, yhteisen ekokylän suunnan määrittelyn mahdollisuuksista sekä ”ihannekyläläisyydestä” keskittyy esteettömästi osallistumaan pystyvälle osalle ekokylän asukkaista.
Yhteisöllisyys ja osallisuus – miten ja kenelle?
Yksittäisen ekokyläprojektin toimivuuden arvioiminen ei ole sosiologisesti tai yhteiskunnallisesti kovin mielenkiintoista, ellei tapausesimerkin kautta pohdita laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tutkielmassani ekokylien tarkastelu avaa mahdollisuuksia ainakin kolmen ajankohtaisen ja merkittävän ilmiön pohtimiseen.
Ensinnäkin ekokylä herättää pohtimaan “yhteisöpuhetta”. Minkälaisesta yhteisöstä tai yhteisöllisyydestä tarkkaan ottaen puhutaan, kun korostetaan yhteisöjen ja yhteisöllisyyden merkitystä esimerkiksi syrjäytymisen ja yksinäisyyden ongelmien ratkaisemisessa tai kaupunginosien elävöittämisessä? Sosiologiassa yhteisö on ollut keskeinen tutkimuskohde tieteenalan ensimmäisistä avauksista asti, mutta mitään lopullista ja jaettua ymmärrystä siitä, mitä yhteisöt tai yhteisöllisyys ylipäätään tarkoittavat, ei ole olemassa. Sen sijaan, että puhutaan yhteisöistä yleisesti ratkaisuna sinänsä, tulisi puhua tarkemmin siitä, minkälaista ihmisten välistä yhteistoimintaa tavoitellaan. Miten ja ketä yhteisöllisyyden ajatellaan hyödyttävän?
Ekokylän yhteisöteoreettinen tarkastelu osoittaa, ettei yhteisö sinänsä ratkaise tai aiheuta ongelmia, vaan ihmisten välinen yhteistoiminta on tätä monimutkaisempaa ja tapauskohtaisempaa.
Toiseksi, ekokylän aktiivista toimijuutta korostava kulttuuri muistuttaa esimerkiksi uuden hallitusohjelman otsikossakin esiintyvää osallistumis- ja osallistamisdiskurssia. Ajatuksena osallistumisen puhetavassa on, että ihmisille tulee tarjota aktivoivia ja elämänlaatua parantavia osallistumisen ja päätöksenteon mahdollisuuksia heidän elämiään koskevissa asioissa.
Ekokylän esimerkin valossa on tärkeää kysyä, ketkä ylipäätään voivat osallistua, millä ehdoilla osallistuminen tapahtuu, minkälaiseksi osallistumisen prosessi muodostuu, mihin prosessissa oikeastaan osallistutaan, mitä osallistumisella tavoitellaan ja mitä osallistumalla voidaan saada aikaan.
Tulevaisuusskenaarioilla on merkitystä
Kolmas tutkielman kautta avautuva teema liittyy työn hybridisoitumisen teesiin tulevaisuusskenaariona. Jos ekokylässä esiintyviä työn piirteitä tarkastellaan esimerkkinä joistain yleisemmistä työn tulevaisuuden piirteistä, täytyy miettiä, miten ekokylässä havaitsemiani vallan keskittymisiä, asukkaiden ammattitaidon eriarvoistavaa vaikutusta tai muita yhteisön jäsenten toimintaa hankaloittavia ilmiöitä voisi välttää sekä rakenteellisen yhteiskunnallisella että yhteisöjen toiminnan partikulaarisella tasoilla.
Demos Helsingin perusajatus on, että reilun ja kestävän jälkiteollisen yhteiskunnan rakentamiseksi tarvitaan uudet, päivitetyt institutionaaliset kehykset vanhentuneiden tilalle. Muun muassa koulutuksen ja tulonjaon rakenteet kaipaavat päivittämistä.
Tämä on väistämätöntä. Samalla on tärkeää olla tietoinen skenaarioista, joiden perusteella tulevaisuuden instituutioita ollaan rakentamassa. Esimerkiksi jatkuvan oppimisen järjestelmä tulisi näyttämään varsin erilaiselta riippuen siitä, rakennetaanko sitä laajenevan digitalisaation, automatisaation ja globalisaation tulevaisuusskenaarion vai työn osittaisen paikallistumisen ja käsityömäistymisen hybridiskenaarion perusteella.
Jälkifossiilisen arjen ennakointi ja kuvittelu on tärkeää reilun ja kestävän elämän mahdollisuuksien rakentamisessa.
Jos energiamurroksen todennäköisesti synnyttämä kokonaisenergian saatavuuden notkahdus on tulossa, instituutioita tulisi jo nyt ruveta valmistamaan siihen. Hybridiskenaarion perusteella esimerkiksi koulutusjärjestelmässä voisi painottaa nykyistä enemmän sitä, että ihmisiä koulutettaisiin tekemään tietotyöammattien rinnalla vaikkapa pienviljelyä, paikallista hoivatyötä tai ekologista rakentamista.
Elämämme ei ole ekokylämäistymässä, mutta ekokylistä tutut hybridityön piirteet tulevat todennäköisesti osaksi arkeamme jo lähitulevaisuudessa. Jälkifossiilisen arjen ennakointi ja kuvittelu on tärkeää reilun ja kestävän elämän mahdollisuuksien rakentamisessa.
Teemu Sorsa on sosiologi (YTM), joka on kiinnostunut muun muassa muuttuvan työelämän, ympäristökriisin ja vallan yhteenlinkittymistä. Sorsa toimi kevään 2019 Demos Helsingin Science in Society -tiimissä projektiassistenttina. Sorsan pro gradu -tutkielma “Yhteisen hyväksi? Ekokyläyhteisön jälkifordistinen tuotanto” on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.