Tapa, jolla tiede ja muu yhteiskunta ovat vuorovaikutuksessa keskenään, muovaa merkittävällä tavalla sitä, mihin suuntaan yhteiskuntamme kehittyy. Kun tutkimusrahoituksessa ymmärretään entistä paremmin tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ei-lineaarinen luonne, tätä vuorovaikutusta voitaisiin parantaa huomattavasti. Tieteen vaikuttavuutta on tärkeää lisätä muuallakin kuin tiedeyhteisön sisällä, jotta voimme ratkaista ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavia haasteita. On selvää,…
Tapa, jolla tiede ja muu yhteiskunta ovat vuorovaikutuksessa keskenään, muovaa merkittävällä tavalla sitä, mihin suuntaan yhteiskuntamme kehittyy. Kun tutkimusrahoituksessa ymmärretään entistä paremmin tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ei-lineaarinen luonne, tätä vuorovaikutusta voitaisiin parantaa huomattavasti.
Tieteen vaikuttavuutta on tärkeää lisätä muuallakin kuin tiedeyhteisön sisällä, jotta voimme ratkaista ihmiskunnan olemassaoloa uhkaavia haasteita. On selvää, ettei vaikuttavuutta voi mitata tutkimushankkeen Twitter-seuraajien tai Hesarin Vieraskynä-artikkelien määrällä. Kuitenkin juuri näitä asioita raportoidaan, koska niitä on helppoa mitata.
Tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus syntyy usein tiedeyhteisön moninaisesta vuorovaikutuksesta muun yhteiskunnan toimijoiden kanssa. Usein keskustelu juuttuu tarpeeseen kasvattaa tutkijoiden kyvykkyyksiä viestinnässä, vuorovaikutuksessa ja yhteiskehittämisessä. Tosiasiassa myös muiden kuin tutkijoiden tulee muuttaa toimintatapojaan: tutkimusinstituutioilta tarvitaan parempia tukipalveluja ja kannustimia vuorovaikutuksen lisäämiseksi. Tarvitaan asiantuntevampaa työtä ja tekijöitä tieteen ja päätöksenteon yhdyspinnalla. Tarvitaan tieteellisen tiedon systemaattisempaa hyödyntämistä päätöksenteossa.
Näiden lisäksi tutkimusrahoituksessa tarvitaan uutta ajattelua siitä, miten vaikuttavuutta seurataan, osoitetaan ja arvioidaan. Tällä vuosikymmenellä keskustelu tutkimuksen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta on edennyt vaikuttavuusindikaattorien kehittämisestä enemmän laadullisiin menetelmiin. Puhutaan vaikuttavuuden poluista ja vaikuttavuustarinoista. Tämä on oikea suunta. Mihin keskustelu siirtyy jatkossa?
Nykyiset rakenteet kannustavat turvautumaan “varmoihin nakkeihin”
Aiheesta tekee entistä ajankohtaisemman juuri julkaistu EU-komission ehdotus Euroopan unionin uudesta tutkimus- ja innovointiohjelmasta. Horizon Europe -nimeä kantavan ohjelman sisältö ja paljon puhutut missiot täsmentynevät valmistelutyön jatkuessa. Varmaa kuitenkin on, etteivät vaateet yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta tule vähentymään tulevalla rahoituskaudella. League of European Research Universities (LERU) ehdottaa kannanotossaan, että Horisontti-rahoituksessa siirryttäisiin jatkossa pois hakemusvaiheen odotetun yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnista arvioimaan toteutunutta vaikuttavuutta. Samalla tulisi myöntää, että vaikuttavuus (impact) on asia, jota tutkimushankkeen tasolla on lähes mahdotonta osoittaa. Yksittäisen tutkimushankkeen tasolla voidaan seurata lähinnä vain todennäköisimpien ja lyhyen aikavälin tuotoksia (output) ja vaikutuksia (outcome). Isojen yhteiskunnallisten muutosten osoittaminen on mahdollista vain ohjelmatasolla, ja usein vasta vuosien päästä ohjelman jo päätyttyä.
Nykyisin hankkeiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioiminen hakemusvaiheessa aiheuttaa sen, että hakemuksia rahoituspaineissa tehtailevilla hakijoilla on suuri houkutus ylikorostaa hankkeen odotettua vaikuttavuutta. Toisaalta vaikuttavuuden arvioiminen hankkeen aikana ja heti sen jälkeen saa rahoituksen saajat varovaisiksi: kannattaa tavoitella vain sellaista vaikuttavuutta, jonka uskoo todella saavuttavansa ja jonka voi osoittaa.
Tosiasiassa tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on monimutkainen, monipuolinen, ei-lineaarinen ja usein hyvin hidas prosessi, jossa yksittäisen tutkimushankkeen rooli on rajallinen ja jota on vaikea ennustaa. LERUn mukaan tutkimushankkeiden onnistumista ei tulisi arvioida sen mukaan, ovatko ne saavuttaneet yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoitteensa. Tutkimushankkeen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tavoite, kuten vaikkapa päätöksentekoon vaikuttaminen lainsäädännön muutoksena, vaatii monien muiden pelaajien osallistumista ja yhteistyötä. Tämän lisäksi tarvitaan onnea, oikeaa ajoitusta ja monia muita asioita, joihin tutkimushanke yksin ei voi vaikuttaa.
Luultavasti vuorovaikutus tutkimuksen ja muun yhteiskunnan välillä paranee, kun siirrytään seuraamaan toteutunutta vaikuttavuutta. Horisontti-rahoituksen kaltaisen tutkimusrahoituksen tämänhetkiset rakenteet kannustavat hakijoita turvautumaan vaikuttavuuden “varmoihin nakkeihin”, joille on helppo kehittää mittareita ja jotka voidaan todentaa.
Tosiasiassa tutkimusrahoituksen tulisi kannustaa odotusarvoltaan isompiin vaikutuksiin, vaikka niiden toteutuminen olisi epävarmaa tai vaikka yksittäisen tutkimushankkeen merkitys suuremman muutoksen kannalta olisi vaikea osoittaa. Tarve löytää ratkaisuja maailman suuriin ongelmiin puoltaa tällaista lähestymistapaa.
Haluatko keskustella lisää tutkimuksella vaikuttamisesta ja tutkimushankkeiden vuorovaikutuksesta? Ota yhteyttä Kirsi-Marja Lonkilaan. Seuraa myös Twitterissä: @kmlonkila
ps. Kiitokset tekstiä pohjustaneesta työstä Joonas Ottmanille.