Paviljonki muuttaa designin yhdessä tekemiseksi

Parkkipaikalle, Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon puristukseen, avattiin lauantaina 12.5.2012 designpääkaupungin Paviljonki. Koko kesän eli 105 päivää auki oleva paviljonki esittelee ja tarjoaa kokeiltavaksi tekemistä ja ajattelua, joiden ansiosta Helsinki on vuonna 2012 maailman designpääkaupunki. Miksi Demos Helsinki on tässä mukana? Miten Demos Helsinki näkee Paviljongin merkityksen?

Designpääkaupungin Paviljongin sijainti ei tietenkään ole sattumaa. Hankkeen työnimi oli pitkään “Välipala”, joka kuvasi pyrkimystä rakentaa yhdistävä linkki kahden keskeisen muotoiluinstituution, Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon, väliin.

“Välipala” kuvasi tilaa kaupunkirakenteessa mutta myös ajatusta pistäytymispaikasta, jossa kävijät saavat nauttia älyllistä tai esteettistä välipalaa WDC-vuoden tarjonnan muodossa.

“Välipala” on myös mainio metafora sille, mitä designiin ja sen yhteiskunnallisen merkitykseen liittyvässä keskustelussa on vielä kaivattu. Design on tietenkin taidokkaasti muotoiltuja esineitä (joita esitellään Designmuseossa) ja hyvin suunniteltuja ja toimivaa kaupunkia (jota esitellään Arkkitehtuurimuseossa). Mutta design on myös ihmisiä ja yhdessä tekemistä ja ajattelemista. Sitä esittelee “Välipala” eli Designpääkaupungin Paviljonki. Paviljonki on kaunis veistoksellinen rakennus, taidonnäyte modernista puuarkkitehtuurista. Se on hyvällä paikalla keskellä historiallista Helsinkiä sijaitseva kahvila ja oleskelutila. Mutta ennen kaikkea se on paikka jossa tehdään asioita, yhdessä.

Paviljongissa on ohjelmaa kuutena päivänä viikossa ja ohjelman toteuttamisesta vastaa likipitäen tuhat ihmistä yli sadasta eri osoitteesta – järjestöstä, yrityksestä, museosta, festivaaliorganisaatiosta, kunnan virastosta tai yliopistosta. Nämä porukat ja ihmiset – aktivistit – ovat niitä ihmisiä, joiden tekemisten ansiosta Helsinki on erityinen ja innostava paikka elää. Paviljongin tapahtumien takana on ihmisiä, joita ovat innostaneet kierrätyskäsityöt, ruokakulttuuri, elokuvat, kaupunkiviljely, pyöräily tai helsinkiläinen rakennustaide. He ovat ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet, että Helsinki on paikka, jossa heidän intohimonsa kohde voisi olla esillä vielä aiempaa paremmin ja lähteneet siksi tekemään asiastaan näkyvää. Näitä ihmisiä ovat olleet niin Antto Melasniemi Lapinkulta-tanssiaisineen, Helsingin kaupunginkirjasto keskustakirjaston suunnitteluineen, Dodo Minipoliksineen kuin Todellisuuden tutkimuskeskuskin.

Nyt nämä ihmiset ja asiat ovat esillä Paviljongissa. Eivät näyttelyesineinä vaan tekijöinä, kehittämässä jotain ja tuntematonta meidän muiden kaupunkilaisten kanssa.

Me Demos Helsingissä kesästä 2011 alkaen olemme keränneet tätä joukkoa helsinkiläisiä aktivisteja koolle. Olemme tavanneet satoja ihmisiä, pyytäneet heitä kertomaan omista tekemisistään ja intohimon kohteistaan sekä kehottaneet heitä ideoimaan, mitä he haluaisivat tehdä muiden kaupunkilaisten kanssa Designpääkaupungin Paviljongissa kesällä 2012. Näistä tapaamisista on seuloutunut ohjelma, joka jatkuu aina syyskuun puoliväliin.

Ajatushautomo Demos Helsingin toiminnan tavoitteena on yhteiskunta, jossa ihmisillä on taitoja ja halua olla yhdessä ratkaisemassa yhteiskunnan sekä suuria että pieniä haasteita. Tämä tarkoittaa sitä, että sellaisia asioita kuten ilmastonmuutos, nuorten syrjäytyminen tai ikäihmisten yksinäisyys ei jätetä vain asiantuntijoiden ja poliitikkojen ratkaistavaksi. Demos Helsingin ihanneyhteiskunnassa ihmisten erilaiset taidot ja motivaatiot osataan kanavoida yhteisten ongelmien ratkaisemiseen. Näitä ratkaisumalleja olemme kuvanneet mm. kirjoissamme Yksilön ääni ja Metropolin hyvinvointi sekä Tehtävä Suomelle -maabrändiraportissa.

Tätä ajatusta alhaalta-ylös, tavallisten ihmisten taidoista ja motivaatiosta rakentuvasta yhteiskunnasta ja kaupungeista jatkaa myös Designpääkaupungin Paviljongin ohjelma. Sen tapahtumat antavat näytteen siitä, millaista voi parhaimmillaan olla ihmisten yhdessä tekeminen ja miten eri tavoin tulevaisuuden kaupunkia voi unelmoida ja toteuttaa. Kaupunki ei ole kone vaan puutarha, jossa aktiiviset ihmiset ovat puutarhureita. Paviljonki muistuttaa ohjelmallaan siitä, että ilman näitä puutarhureita ja heidän toimintaansa Helsinki tai mikä tahansa kaupunki olisi vain tylsää infrastruktuuria ja kasvotonta byrokratiaa. Demos Helsinki on itsekin mukana toteuttamassa Paviljongin ohjelmaa. Kesäkuun lopulla Demos Helsinki käynnisti Paviljongilla Brittläisen Clear Villagen kanssa Make Helsingin -työpajojen sarjan, joiden tarkoitus on herättää eloon Helsingin alikäytettyjä tiloja. Voit seurata projektin etenemistä Make Helsingin sivuilta.

Paviljonki onkin eräänlainen “Entä jos…”-ajatteluharjoitus: Millaista olisi asua Helsingissä, jos tällaista yhdessä tekemistä olisi vielä paljon enemmän? Toisin sanoen: Designpääkaupungin Paviljonki voimauttaa ihmisiä tekemään yhdessä, ottamaan kaupunkitilaa haltuun ja löytämään Paviljongin kaltaisia toiminnan paikkoja ympäri Helsingin metropolialuetta ja maailman kaupunkeja.

Vaikuttaa hyvältä. Mutta miten tämä oikeastaan liittyy designiin? Miten Demos Helsingin tavoitteet, Paviljonki ja design lopulta löytävät toisensa?

Helsingin Designpääkaupunkivuoden päätavoitteena on ollut saada ihmiset näkemään, että design on paljon laajempi asia kuin se mitä olemme tottuneet kohtaamaan korkealaatuisesti muotoiltuina ja tuotettuina (ja siksi usein kalliimpina) design-tuotteina. Designia on oikeasti kaikkialla ja monessa tapauksessa tämä näkymätön design tekee arjestamme toimivaa ja auttaa ratkaisemaan erilaisissa tilanteissa monen tyyppisiä ongelmia. Designia on kaikkialla kaupungeissa ja niiden järjestelmissä, kodeissa ja työpaikoilla. Viime vuosina palvelumuotoilu on haastanut ajatuksen siitä, että design liittyisi aina materiaalisiin esineisiin.

Demos Helsinki on viime vuosien aikana pyrkinyt mieltämään omaa toimintaansa ns. design-ajattelun kautta. Design-ajattelu on saanut alkunsa muotoilukäytännöistä. Tuotetta – vaikka tuolia – suunnitteleva muotoilija pyrkii työssään hahmottamaan tehtävänsä kokonaisvaltaisesti: ymmärtämään sitä, millä eri tavoilla tuolia käytetään, millaisia ovat siinä istuvat ihmiset, millaisten tilojen sisustamiseen tuolia käytetään, miten tuolin rakentamiseen käytettävä puu käyttäytyy erilaisissa olosuhteissa, mitä rakennusaineet maksavat, millaisia työvälineitä tuolin rakentaja käyttää, miten tuoli pakataan ja kuljetetaan.

Tätä samaa kokonaisvaltaista tai systeemistä ajattelumallia voidaan soveltaa periaatteessa muidenkin ongelmien ratkaisuun. Design-ajattelun kautta etsitään vaihtoehtoja totunnaisille toimintamalleille. Tällöin lähtökohtana on kuvata monipuolisesti ja ilman ennakkokäsityksiä ongelmat, joita ollaan ratkaisemassa. Näin saattaa paljastua asioita, jotka ovat olleet esteenä tehokkaan ratkaisumallin löytämiselle: piilotettuja valtasuhteita, jonkun keskeisen toimijaryhmän tietämättömyyttä, puutteita informaation jakelussa, väärinymmärryksiä tai riittämätöntä resurssointia periaatteessa yksinkertaisten mutta merkittävien osaongelmien ratkaisussa. Kun nämä ongelmat on kunnolla kartoitettu, voidaan koko ongelma nimetä ja määritellä tavallaan uudelleen. Tämän jälkeen edetään kehittämään vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, joiden löytäminen vaatii usein kokeilemista, erehtymistä ja kokeilemista uudelleen – ennen kuin varsinainen ratkaisu on valmis toteutettavaksi.

Design-ajattelussa kyse on prosesseista, jotka usein ovat keskeneräisiä ja epätäydellisiä. Kontrasti on suuri design-tuotteisiin, jotka ovat materiaalisen muodon saaneita ja loppuun asti hiottuja.

Design-ajattelun viime aikoina kasvanut suosio perustuu siihen, että keskeiset yhteiskunnalliset ongelmat on muuttuneet yhä monimutkaisemmiksi. Ilmastonmuutoksen tai elintapasairauksien tapaiset ongelmat eivä ratkea pelkästään rahalla, yksittäisellä teknologialla tai lakimuutoksella. Sen sijaan tarvitaan suuri joukko eri kokoisia osaratkaisuja. Näistä ratkaisuista monet liittyvät siihen, kuinka saada erilaiset yksilöt ja ryhmät muuttamaan toimintaansa. Design-ajattelu tarjoaa menetelmiä ymmärtää erilaisten ihmisryhmien ajattelutapoja ja auttaa etsimään tapoja, joilla ihmiset saadaan motivoitua mukaan ratkaisemaan ongelmaa.

Designpääkaupungin Paviljongin keskeinen tehtävä onkin esitellä design-ajattelu toiminnassa ja tarjota helsinkiläisille mahdollisuuksia kokeilla sitä itse. Design-ajattelu ei ole vain muotoilijoiden yksinoikeus, vaan sitä ovat oppineet hyödyntämään monenlaiset ihmiset – osin toimintaansa designiksi nimeämättä. Paviljongin tapahtumien takana olevia aktivisteja yhdistää sitoutuminen ja kiinnostus ympärillä oleviin erilaisiin asioihin ja halua olla muokkaamassa näitä olosuhteita yhdessä toisten kanssa. Juuri tästä lähtee liikkeelle myös design-ajattelu.

Designpääkaupunkivuoden ansiosta keskustelu designin yhteiskunnallisesta merkityksestä on merkittävästä kasvanut. Designiin on alkanut kohdistua suuria odotuksia, jotka liittyvät sekä elinkeinoihin, politiikkaan että kuluttajan rooliin:

• Design on ratkaisu jälkiteollisen yhteiskunnan talouteen, jossa perustuotteiden hinta laskee ja yritysten pitää löytää tapoja nostaa tuotteidensa jalostusarvoa. Design on yrityksille lupaus siitä, että he voivat saada tuotteistaan paremman hinnan ja voittaa näin kilpailun halpatuotantoa vastaan.
• Design on ratkaisu politiikkaan, jossa rohkeat ja vaikeat päätökset ja ideologiset kamppailut tuntuvat jääneen henkilö- ja imagopolitikoinnin alle. Design on tällaiselle politiikalle lupaus siitä, että ehkä yhteiskunnan ongelmat voidaan siloittaa ilman, että kenenkään tarvitsee tinkiä omista eduistaan tai tarvitsisi käydä vaikeita keskusteluja sellaisista asioista kuin vapaus, tasa-arvo tai vastuu.
• Design on ratkaisu kulutusyhteiskuntaan, jossa kaikilla on jo riittävästi ja vähän liikaakin tavaraa. Design on kuluttajan unelma siitä, että nämä tavarat voisivat olla vähän parempia ja hienompia, ja että ehkä siten tavaroita voisi olla vähän nykyistä vähemmänkin.

Design kuulostaa ratkaisuna monipuoliselta mutta samalla yksinkertaiselta. Todellisuudessa design ei kuitenkaan tarjoa yksinkertaisia ratkaisuja vaan oikeastaan aivan päinvastaista: Design-ajattelu lähtee liikkeelle ongelmien uudelleen määrittelemisestä ja nykyisten toimintatapojen kyseenalaistamisesta, jota seuraa avoin, erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja testaava prosessi. Prosessin kulkua on alussa mahdotonta tarkkaan suunnitella ja rajata, sillä kyse on uuden tutkimisesta, etsimisestä ja luomisesta.

Juuri näihin ominaisuuksiin perustuu design-ajattelun kyky tarjota ratkaisuja yhteiskunnan kompleksisiin, häijyihin ongelmiin. Voi olla, että design näin tulkittuna on monista näkökulmista jopa vaarallista: se murtaa totuttuja tapoja toimia.

Kun ylipormestari tunnustautuu design-ajattelun ystäväksi, on kaupungin virastopäälliköillä ehkä syytä huoleen, sillä edessä voi olla sektorirajojen ja toimenkuvien murtuminen.

Jos kaupunkilaiset alkavat arvostaa hyvää kaupunkidesignia ja sen tarjoamia toreja, puistoja ja julkisia tiloja, on kiinteistövälittäjien ehkä syytä huolestua, sillä kaupunkilaiset eivät ehkä tarvitsekaan suurempia asuntoja.                                                                     Tätä asennetta ja ajattelua Designpääkaupungin Paviljonki levittää ja vahvistaa.