Sote-uudistus on yksi Suomen historian suurimmista uudistuksista. Uudistus on luonteeltaan erittäin poliittinen, mutta monet siihen liittyvät osat voisi tehdä paremmin tieteellisen tiedon kiinteämmällä tuella. Miksi näin ei tehdä? Ongelma on yleinen: Tieteellistä tietoa tarvitaan enemmän ja kiireellisemmin kuin koskaan, ja sitä myös tuotetaan enemmän kuin koskaan. Tieteellisen tiedon määrän lisääminen…
Sote-uudistus on yksi Suomen historian suurimmista uudistuksista. Uudistus on luonteeltaan erittäin poliittinen, mutta monet siihen liittyvät osat voisi tehdä paremmin tieteellisen tiedon kiinteämmällä tuella. Miksi näin ei tehdä?
Ongelma on yleinen: Tieteellistä tietoa tarvitaan enemmän ja kiireellisemmin kuin koskaan, ja sitä myös tuotetaan enemmän kuin koskaan. Tieteellisen tiedon määrän lisääminen ei kuitenkaan johda siihen, että tietoa käytettäisiin päätöksenteossa enemmän, tai että se vaikuttaisi tiedon hyödyntäjien toimintaan. Miten tiedon hyödyntämistä voitaisiin parantaa?
1. Tieteellisen tiedon kysyntä ja tarjonta saatava kohtaamaan
Tiedeyhteisön kannusteet ohjaavat tutkijoita edelleen tuottamaan kaikkea muuta kuin kiireellisesti tarvittavaa tietoa. Tietoa on paljon tarjolla siitä, mikä on ongelman mitattava luonne, mutta ratkaisuvaihtoehtoja arvioiva tieto puuttuu.
Tiedon tarjonta ja kysyntä eivät siis kohtaa. Onneksi ratkaisujakin löytyy. Tieteellisessä yhteisössä pitäisi entistä vahvemmin kannustaa tutkijoita tuottamaan tietoa yhä monialaisemmissa tiimeissä – myös muiden kuin akateemisten kumppanien kanssa. Käytännössä tämä voi tarkoittaa, että yliopistoissa kokeillaan uusia, vuorovaikutusta edistäviä kannusteita akateemisella uralla etenemisessä.
Myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa voidaan ottaa roimia harppauksia tiedon paremmassa hyödyntämisessä. Lainvalmistelun aikatauluja sekä poliittisen päätöksenteon kiireellisyyttä korostavaa kulttuuria voidaan kehittää niin, että tietoon perehtyvä päätöksenteko mahdollistetaan nykyistä paremmin päätöksenteon rakenteissa ja aikatauluissa. Muidenkin kuin taloudellisten vaikutusten arviointia tulisi kehittää roimin harppauksin.
2. Tieteen ja politiikan perustavalla tavalla erilaisia toimintalogiikoita on ymmärrettävä paremmin molemmissa leireissä
Päättäjä ei tule koskaan ajattelemaan tieteellisestä näytöstä samalla tavalla kuin tutkija. Tutkijan taas on hahmotettava, että politiikka on täynnä kompromisseja. Avain onnistuneempaan vuorovaikutukseen ja siten tiedon parempaan käyttöön on se, että tutkijat hahmottaisivat paremmin päätöksenteon “todellisuutta” ja sitä, miten prosessi toimii ja ei toimi.
Vaikka päätöksentekoon vaikuttavat tieteellisen tiedon ohella muutkin seikat, on perusteltua väittää, että tiedeyhteisön katsantokannat on otettava painavasti huomioon päätöksenteossa. Tieteellinen tieto on erityinen tiedon laji ja paras arvauksemme maailmasta, johon tehtävät päätökset vaikuttavat.
Tutkijoiden ja päättäjien yhteistyö ja vuorovaikutus on välttämätöntä, jotta eri ryhmät ymmärtävät nykyistä paremmin toistensa tapaa käsittää ja toimia maailmassa.
3. Kokeilut ovat hyvä tapa löytää ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin
Yhteiskunnalliset ongelmat ja haasteet ovat usein luonteeltaan kompleksisia. Kompleksisille ongelmille ei ole yhtä “rationaalista insinööriratkaisua”, vaan ne ovat määritelmällisesti niin monimutkaisia, että jokainen ratkaisu kattaa ongelmasta vain osan. Paras väline tällaisten haasteiden ymmärtämiseen on yhteiskunnallinen kokeilu. Kokeilujen avulla on mahdollista testata ideoita, ja nähdä mikä toimii tai ei toimi.
Hyvin toteutetut kokeilut tuottavat relevanttia tietoa päätöksentekoon ja niiden avulla voidaan arvioida politiikkatoimien vaikuttavuutta. Esimerkiksi taiteen saavutettavuuden parantamisen kärkihankkeessa tutkitaan kokeiluja käyttäen, miten taide- ja kulttuuritoimintaa voisi juurruttaa osaksi sotepalveluja. Kokeilujen ansiosta toimivia taideratkaisuja on löytynyt ja samalla on tunnistettu oppimisen paikkoja.
Demos Helsinki ymmärtää kokeilut sekä tiedon (evidenssin) tuottamisen että yhdessä oppimisen prosessina, eräänlaisena demokraattisena innovaationa. Demoksen prosessissa kokeilut tehdään yhdessä loppukäyttäjien, eli kansalaisten kanssa. Kansalaiset tietävät parhaiten omasta elämästään, jonka takia heidän kanssaan kannattaa määritellä niin kokeilujen tavoitteita kuin niiden seurauksena syntyneitä tuloksia.
4. On laajennettava keskustelua tiedon tuottamisen metodeista tiedon käyttämiseen päätöksenteossa
Tieteellisen tiedon tasoa on usein arvioitu ns. evidenssitasojen jäsennyksellä, joka on tarkoitettu suhteuttamaan eri tavoilla tuotettua tieteellistä tietoa. Siinä korkeimmalla ovat satunnaistetuista kenttäkokeista tehdyt meta-analyysit. Sen jälkeen tulevat itse yksittäiset kokeet, jonka jälkeen tulevat havaintoaineistoihin perustuvat tutkimukset. Viimeisenä ovat asiantuntijoiden mielipiteet.
Jäsennyksellä on paikkansa, mutta iso käyttämätön potentiaali on siinä, että ihmiset hallinnon sisällä oppisivat hyödyntämään tietoa työssään. Joskus alemmankin evidenssitason tieto voisi riittää – tai vähintään olla lopputuloksen kannalta parempi kuin ei tietoa ollenkaan.
Tiedonkäytön parempaa hyödyntämistä on kehitetty muun muassa Demos Helsingin valtionjohdolle järjestämillä Tulevaisuuden Johtajat -kursseilla. Tiedonkäytön lisäksi olemme pohtineet paljon sitä, miten yhteiskunnallisia kokeiluja voisi hyödyntää oman ministeriön työssä.
Tiedonkäytön parantaminen päätöksenteossa ei ole mahdoton tehtävä. Jos olet kiinnostunut yhteiskunnallisten kokeiluiden ja näyttöpohjaisesta päätöksenteon mahdollisuuksista, ota yhteys asiantuntijoihimme Kirsi-Marja Lonkilaan (@kmlonkila) & Lari Hokkaseen (@LariHokkanen).
Lue lisää:
Annala, Mikko et al. (2017) Seuraavaksi menestyvät ne julkishallinnot, jotka jakavat valtaa ihmisille. Demos Helsinki, Governance Innovation White Paper.
Cairney, Paul (2016) The Politics of Evidence-Based Policy Making.
Hokkanen, Lari & Seppänen, Jaakko (2017) Näyttöpohjaisuus ja kokeilut – kohti edistyksellistä politiikkaa.