Uutiset

Lahdessa, Oulussa ja Tampereella halutaan elää 1,5 asteen ilmastotavoitteen mukaista elämää

30.08.2021

Kolme suomalaista kaupunkia selvittää yhdessä kaupunkilaisten kanssa, miten elämäntapojen hiilijalanjälki pienenee kestävälle tasolle. Työn tavoitteena on vastata elokuun alussa julkaistun hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n esittämään haasteeseen: suomalaistenkin hiilijalanjälkien täytyy laskea radikaalisti.    “Asukkaiden osallistuminen hiilipäästöjen vähentämiseen on ensiarvoisen tärkeää. Lahdessa elämäntapahaasteen ottivat vastaan mm. Apulanta-bändistä tuttu Simo Santapukki sekä perussuomalaisten kansanedustaja,…

Kolme suomalaista kaupunkia selvittää yhdessä kaupunkilaisten kanssa, miten elämäntapojen hiilijalanjälki pienenee kestävälle tasolle. Työn tavoitteena on vastata elokuun alussa julkaistun hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n esittämään haasteeseen: suomalaistenkin hiilijalanjälkien täytyy laskea radikaalisti. 

 

“Asukkaiden osallistuminen hiilipäästöjen vähentämiseen on ensiarvoisen tärkeää. Lahdessa elämäntapahaasteen ottivat vastaan mm. Apulanta-bändistä tuttu Simo Santapukki sekä perussuomalaisten kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Rami Lehto. Kiinnostavaa nähdä, millaisiin tuloksiin pääsemme”, sanoo Lahden ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppi.

 

Mukana työssä on yhteensä kaksitoista esimerkkihenkilöä Lahdesta, Tampereelta ja Oulusta. He luovat itselleen elämäntapojen muutospolut, joiden avulla havainnollistetaan, miltä elämä 1,5 asteen ilmastotavoitteen polulla voisi näyttää. 

 

“Tuomme mukaan neljä oululaista esimerkkihenkilöä, koska tarvitsemme uusia näkökulmia ja työkaluja ilmastotyöhön. Meidät tunnetaan kansainvälisestikin pyöräilykaupunkina, mutta se ei yksin riitä”, kertoo ympäristöjohtaja Leena Tuuri Oulun kaupungilta. “Laskennassa on Oulusta mukana niin teknologian kehitystä seurannut dosentti Ville-Valtteri Visuri kuin kirjailija Jenni Räinä, joka pyrkii elämään mahdollisimman luonnonmukaisesti. Nyt on kiinnostavaa nähdä miten helppoa tai vaikeaa Oulussa on eri lähtökohdista elää kestävästi.”

 

1,5 asteen ilmastotavoitteen saavuttamiseksi keskivertosuomalaisen on pienennettävä hiilijalanjälkeään neljäsosaan nykyisestä. Kaupunkien tekemät muutokset kaukolämmön tuotannossa ja siirtyminen vähähiilisempiin joukkoliikennevälineisiin pienentävät jalanjälkeä ikään kuin automaattisesti.

 

“Tampereen uusi ratikka on juuri otettu käyttöön ja se siivittää kaupunkilaisia uusiin ilmastotekoihin. Nyt mahdollisten tekojen kirjoa selvitetään muun muassa Tamperetalon toimitusjohtajan Paulina Ahokkaan arjen näkökulmasta. Toiveenamme on, että kaupunkina opimme uutta ja saamme kiritettyä ilmastotoimia kohti Tampereen 2030 hiilineutraaliustavoitetta”, kertoo kehityspäällikkö Laura Inha Tampereen kaupungilta. 

 

Koehenkilöiden hiilijalanjälkilaskenta ja kestävien elämäntapojen suunnitelmien tekeminen on parhaillaan käynnissä ja ensimmäisiä tuloksia julkistetaan 9.9.2021, kun Lahdessa järjestetään Lahden ympäristöpääkaupunkivuoden huipennus, Lahti Symposium. 

 

Lisätietoja:

Lahti: Ympäristöneuvontapäällikkö Päivi Sieppi puh. 050 559 4090, paivi.sieppi@lahti.fi

Oulu: Ympäristöjohtaja Leena Tuuri, puh. 044 703 6730, leena.tuuri@ouka.fi

Tampere: Kehityspäällikkö Laura Inha, puh. 040 801 6035, laura.inha@tampere.fi

Kestävä Lahti -säätiö: Ohjelmajohtaja Saara Vauramo, puh. 044 7161585,  saara.vauramo@lahti.fi

Demos Helsinki: Otso Sillanaukee, puh. 050 544 5922, otso.sillanaukee@demoshelsinki.fi

D-mat: Michael Lettenmeier, puh. 040 541 2876, michael@d-mat.fi

 

1,5 asteen ilmastotavoite on kansainvälisen yhteisön asettama tavoite ilmaston maksimilämpenemiselle, jotta vaarallisimmilta ilmastonmuutoksen seurauksilta vältyttäisiin. Suomessa 1,5 asteen tavoitteen mukainen ilmastopolitiikka edellyttää hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Hiilineutraaliuden saavuttamiseksi keskivertosuomalaisen on pienennettävä hiilijalanjälkeään neljäsosaan nykyisestä kymmenestä hiilidioksidiekvivalenttitonnista (10 tCO2e), eli 2,5 tonniin vuodessa vuoteen 2030 mennessä. Tutkimukset osoittavat, että keinot ja teknologiat tähän ovat jo olemassa, ja ne ovat kasvavissa määrin myös ihmisten valittavissa. Tähän haasteeseen tartutaan 1,5 asteen kaupunkilaiset elämäntavat -projektilla, jota toteuttavat yhteistyössä Lahden, Tampereen ja Oulun kaupungit, Kestävä Lahti -säätiö, Sitra, Demos Helsinki ja D-mat. 

 

Lisää aiheesta