Maaliskuu, 2020. Tarvitaan yksi päivä, ja saat pääministeriltä tekstiviestin ulkonaliikkumiskiellosta. Tarvitaan viikko, ja työttömyystilastot räjähtävät ennätyslukemiin. Tarvitaan kuukausi, ja terveydenhuolto on romahtamispisteessä. Tarvitaanko vuosi vai kymmenen siihen, että äärimmäinen epävarmuus väistyy? Aikakäsityksemme on syystäkin sekaisin. Juuri siksi on katsottava 10 vuotta eteenpäin. Poliittiset päättäjät, yhteiskunnalliset instituutiot, yritykset ja työntekijät ovat…
Maaliskuu, 2020.
Tarvitaan yksi päivä, ja saat pääministeriltä tekstiviestin ulkonaliikkumiskiellosta. Tarvitaan viikko, ja työttömyystilastot räjähtävät ennätyslukemiin. Tarvitaan kuukausi, ja terveydenhuolto on romahtamispisteessä. Tarvitaanko vuosi vai kymmenen siihen, että äärimmäinen epävarmuus väistyy?
Aikakäsityksemme on syystäkin sekaisin. Juuri siksi on katsottava 10 vuotta eteenpäin.
Poliittiset päättäjät, yhteiskunnalliset instituutiot, yritykset ja työntekijät ovat päivittäin lukuisten vaikeiden päätösten edessä: rajojen sulkeminen, elvytyspaketit, tukipäätökset, irtisanomiset ja työnteon ja lastenhoidon yhdistäminen.
Vaikeiden ja nopeiden päätösten seurauksia tarkastellessa on välttämätöntä todeta, että saamme kaikki epidemian seurauksista osamme. Vaikutukset jakautuvat kuitenkin hyvin epätasaisesti ihmisten kesken.
Tällä hetkellä lähes kaikki jakavat kokemuksen kotikaranteenista, mutta kaikki eivät ole menettäneet työtään. Yksi on oikeutettu ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, toinen taas ei. Tämä on vasta alkusoittoa. Mitä pidemmälle mennään, voi epätasaisuuden kuilu syventyä entisestään.
Suomessa 90-luvun laman suurin haaste ei ollut se, mitä laman aikana tapahtui, vaan mitä sen jälkeen tapahtui. Kuten ekonomisti Sixten Korkman totesi, on rohkeiden elvytyspäätösten aika, jottei meille kasva uutta “laman lapset” -sukupolvea.
Kriisin keskellä tarvitaan uskoa tulevaisuuteen, jotta ihmiset sitoutuvat jälleenrakentamiseen. Tarvitaan uskoa, solidaarisuutta ja halu muuttaa tulevaisuuden suuntaa. On myös luotava ja rakennettava yhteiskunta, joka kestää paremmin paitsi pandemian, myös muut iskut: ilmastokriisin, internetin häiriötilanteet tai mitkä tahansa uhat. Tulevan viikon ja tulevan kesän lisäksi katse on suunnattava vuoteen 2030.
Emmehän edes halua palata entiseen, vaan siirtyä tulevaan. Seuratkaamme ainakin näitä kolmea kehityssuuntaa.
1. Nyt jos koskaan, taloudellista, sosiaalista ja ekologista kasvua on opittava katsomaan rinnakkain.
Globaalia talousjärjestelmää on haastettu jatkuvasti, mutta vuosi 2019 oli käänteentekevä. Kapitalismia arvosteltiin voimallisesti myös laidalta, joka on perinteisesti uskonut markkinoiden ylivertaiseen kykyyn ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia.
Pandemiakriisin myötä ihmiset ympäri maailmaa tulevat tarkastelemaan yhteiskunnan perustaa uudessa valossa. Paine muuttaa järjestelmää oli jo ennen kriisiä suuri, koska aikamme suurten, epätasa-arvoon ja ilmastonmuutokseen liittyvien globaalien haasteiden ratkominen näytti mahdottomalta puhtaasti nykyisen kaltaisen järjestelmän puitteissa.
Ei kuitenkaan riitä, että muutamme talouden työkaluja ja mittareita. Meidän on avattava keskustelu koko talouden tarkoituksesta ja päämäärästä. Mitä priorisoimme ja mille annamme arvoa?
Nykyinen järjestelmämme perustuu jatkuvalle kasvulle, oli kyse sitten voitoista, palkoista tai verotuloista. Yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa tämä kehitys katkeaa. Samaan aikaan ekologisella jälleenrakennuksella on entistä suurempi kiire, joka ei saa pysähtyä siihen, että talouskasvu pandemian takia seisahtuu. Tämä kriisi on nähtävä mahdollisuutena luoda uusi, kestävämpi taloudellinen tapa toimia.
Uskomme, että hyvinvointipolitiikka ja talouspolitiikka tulevat lähentymään tulevaisuudessa entisestään. Se edellyttää, että BKT:n rinnalle tuodaan muita, vähintään yhtä tärkeinä pidettyjä mittareita, jotka huomioivat niin ihmisen hyvinvoinnin, osallisuuden kuin ympäristön tilan.
Lukusuositus: Economy of Wellbeing
2. Uusi lupaus perinteisen palkkatyön rinnalla toteutuu vihdoinkin.
Jo kauan ennen pandemiakriisiä kysyimme, kuinka turvata tasa-arvo ja hyvän elämän edellytykset aikana, jolloin yhä harvempi on jatkuvan ja kokopäiväisen palkkatyön piirissä.
Pitäisikö ihmisiä yhä kannustaa vakituiseen ja perinteiseen palkkatyöhön, jos se on yhä haastavampaa ja tarjolla olisi muita, mahdollisesti järkevämpiä vaihtoehtoja? Tätä kysyimme Sitran kanssa tehdyssä Next Era -työssä vuonna 2017.
Pandemia on kääntänyt työmarkkinoiden joustavuuden ylösalaisin. Yhdelle etätyö on mahdollista, toiselle ei. Jonkun työtaakka tuplautui, kun lapset siirtyivät oman työpöydän viereen. Hotellisiivoojat, tarjoilijat ja myyjät ovat jääneet auttamatta vaille työtä. Ruokalähetille taas on työtä, mutta esimerkiksi Lontoossa lähetin käteen jää valinta: rikkoako karanteenisääntöjä ansioiden perässä vai jäädäkö kotiin ja olla ansaitsematta penniäkään.
Kriisi on jo vaatinut yksittäisen ihmisen joustavuudelta ja toimeliaisuudelta paljon. Edessä on kuitenkin vielä vaikeampi aika: kun lama iskee, miten pitää kaikki mukana yhteiskunnassa?
Me uskomme, että tähän tarvitaan turvaa (taloudellista), uskoa reiluun yhteiskuntaan (luottamusta) ja mahdollisuutta toteuttaa itseään (toimijuutta). Vakituisen työn rinnalla on annettava uskottava lupaus siitä, että jokaisella on aidosti mahdollisuus osallistua kestävän yhteiskunnan rakentamiseen.
Siksi haluamme puhua vielä universalismista.
Lukusuositus: Pohjoismaisessa mallissa on kyse kyvykkyyksistä, ei hyvinvointipolitiikasta
3. Universalismin uudet muodot muuttuvat mahdottomasta mahdolliseksi.
Lyhyellä aikavälillä päättäjien pöydällä ovat vaikeat tukipäätökset: kuinka paljon, kenelle, kuinka kauan? Sosiaaliturvajärjestelmän on turvattava, etteivät ihmiset jakaudu kahteen kastiin: niihin, jotka ovat oikeutettuja turvaan ja niihin, jotka eivät ole.
Työn ja toimeentulon murros alkoi toki jo ennen pandemiaa: perinteisen palkkatyön rooli on muuttunut ja teknologinen kehitys on jakanut hyötyjä epätasaisesti.
Ekonomisti Mauri Kotamäki totesi, että nyt olisi erinomainen aika siirtyä yleiseen, universaaliin ansioturvaan, joka kohtelisi kaikkia työttömiä yhdenvertaisesti. Haluamme katsoa vielä tästä pidemmälle.
Siksi yksi keskeisimmistä termeistä on universalismi. Sillä kuvataan yhteiskunnan tarjoamia resursseja ja palveluja, joihin meillä jokaisella pitäisi olla oikeus. Kyse ei ole pelkästään tulonjaosta, vaan tavasta tukea yksilöiden itsemääräämisoikeutta ja toimijuutta.
Tulevaisuuden perusturvan muotoja voisivat olla mahdollisuus kohtuuhintaiseen asumiseen tai jatkuvaan oppimiseen. Kolmas, paljon tunnetumpi esimerkki, on perustulo. Kriisitilanne osoittaa sen, miten tärkeää on, että kaikilla ihmisillä pysyy edes jonkinlainen tulovirta ja silti mahdollisuus täydentää tulojaan. Se ei kuitenkaan riitä, jos tilanne jatkuu pitkään. Kaikki edellä mainitut toisivat ihmiselle turvaa tilanteessa, jossa oma toimeliaisuus ei tuota joka kuukausi samoja palkkatuloja.
Nyt, enemmän kuin koskaan, tarvitaan universaali visio tulevaisuudesta, joka luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja uskoa paremmasta huomisesta – meille kaikille.
Lukusuositus: Universalism in the Next Era
Let’s not bounce back.
Let’s bounce to the future.
— roope mokka (@mokka) March 26, 2020
Julkaisemme kirjeitä reilun ja kestävän yhteiskunnan rakentamisesta koronakriisin keskellä. Seuraa Demos Helsinkiä myös Facebookissa, Twitterissä ja LinkedInissa.