Demos Helsinki on perustettu edistämään yhteiskunnallista muutosta. Meitä työntekijöitä ajaa eteenpäin halu kehittää ratkaisuja ihmiskunnan tulevaisuuden suuriin haasteisiin. Tähän vuosikertomukseen on koottu katsaus tavoista, joilla teemme yhteiskunnallista muutosta. Mukana ovat myös saavutukset, joista olemme kaikkein ylpeimpiä. Myös vuonna 2015 meille tärkein asia oli se, että saimme aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa….
Demos Helsinki on perustettu edistämään yhteiskunnallista muutosta. Meitä työntekijöitä ajaa eteenpäin halu kehittää ratkaisuja ihmiskunnan tulevaisuuden suuriin haasteisiin.
Tähän vuosikertomukseen on koottu katsaus tavoista, joilla teemme yhteiskunnallista muutosta. Mukana ovat myös saavutukset, joista olemme kaikkein ylpeimpiä.
Myös vuonna 2015 meille tärkein asia oli se, että saimme aikaan positiivista vaikutusta yhteiskunnassa. Demos Helsingin kehitys ja kasvu organisaationa ovat meille vasta toissijainen tavoite. Uskomme kuitenkin, että isompi Demos Helsinki saa aikaan enemmän vaikutuksia kuin pieni.
Vuoden 2015 tuloksia tarkastellessa voi olla varma, että molemmat asiat menivät eteenpäin. Demos Helsinki kasvoi ensimmäistä kertaa yli 20 työntekijän organisaatioksi. Liikevaihto ylitti ensimmäistä kertaa miljoonan euron rajan. Yritysten strategiakonsultointiin erikoistunut tytäryhtiömme Demos Effect kasvoi omin avuin pärjääväksi ja kasvavaksi yhtiöksi. Teimme myös historian ensimmäiset yrityskaupat, kun Avanto Helsinki tiimeineen liittyi osaksi porukkaamme.
Demos Helsinki on ajatushautomo. Olemme taitavia synnyttämään ja kiteyttämään ajatuksia yhteiskunnan muutoksesta. Tämä ei kuitenkaan riitä: ajatukset tai edes niiden synnyttämä ymmärrys eivät yksin saa aikaan muutosta. Siksi tarvitaan välineitä, joilla ymmärrys jalostuu toiminnaksi ja ihmiset saadaan mukaan. Demos Helsingin vuosikertomus 2015 esittelee niitä välineitä, joilla tämä tapahtuu.
Ai niin. Vuonna 2015 Demos Helsinki täytti kymmenen vuotta. Syyskuussa pidetyt synttärijuhlat, joita juhlittiin teemalla #yhdessä, keräsivät lähes tuhat vierasta. Takakannesta löytyy kuvakollaasi juhlista ja viereiseltä sivulta numeerinen yhteenveto kymmenestä vuodestamme. Kuvien ihmisten ilmeet kertovat tärkeimmän: juhlien tunnelma oli erityinen ja on tuskin aivan väärin sanoa, että kymmenvuotiasta Demos Helsinkiä juhlittiin todellakin paikallaolijoiden yhteisenä saavutuksena.
Uskomme, että ratkaisut löytyvät, kun opimme vielä nykyistä paremmin yhdistämään erilaisten ihmisten erilaisia kykyjä — tekemään asioita yhdessä.
Demos Helsingin työntekijät
[pdfviewer width=”676px” height=”940px” beta=”true/false”]https://demoshelsinki.fi/wp-content/uploads/2016/05/Demos_AnnualReport2015_digital4.pdf[/pdfviewer]