Digitaidot ovat uusia kansalaistaitoja! Lähes miljoonalla suomalaisella on heikot digitaidot! Nämä otsikot osoittavat, että digitaalinen inklusiivisuus puhututtaa Suomessa. Demos Helsinki syvensi Helsingin kaupungin Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa ymmärrystä siitä, mitä digisyrjäytymisen ehkäisy ja helppo pääsy digipalveluihin tarkoittavat.
Yhdenvertaisuuteen liittyvä sanasto on osittain limittäisiä ja julkisessa keskustelussa eri käsitteitä käytetään joskus synonyymeina. Helsingin kaupungin Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kanssa tehdyssä hankkeessa syntyneessä julkaisussa on tehty jaottelu digitaaliseen yhdenvertaisuuteen liittyvien käsitteiden saavutettavuus, inklusiivisuus ja osallisuus välillä.
Saavutettavuus määritellään digitaalisten palveluiden esteettömyydeksi: minimitasoksi, joka tekee verkkosivusta tai palvelusta käytettävän kaikille verkon käyttäjille. Julkisia toimijoita velvoitetaan direktiivillä huomioimaan saavutettavuus ja arvioimaan sitä WCAG-standardin (Web Content Accessibility Guidelines) avulla.
Inklusiivisuus eli mukaanotto tai eriarvoistavien rakenteiden muuttaminen, taas vaatii lisäksi tietoisia toimia. Uusia digitalisaation edistämishankkeita pohdittaessa täytyisi aina miettiä, miten varmistetaan, että käyttäjät todella löytävät saavutettavan palvelun tai välineen. Digitaalinen inklusiivisuus on todellisen mukanaolon, ei vain esteiden puuttumisen tarkastelua. Kuten yksi hankkeen työpajaosallistujista summasi: “Inklusiivisuus on myös arvokysymys. Että mitä lähetään kehittämään ja mitä ei.”
Osallisuus taas on tunne kuuluvuudesta ja vaikuttamisen mahdollisuudesta. Sen toteutuminen edellyttää mahdollisimman monelle edellyttää saavutettavuutta ja inklusiivisuutta ja sen takaaminen vaatii yhteisöltä tai organisaatioilta sitoutumista ja työtä, mutta hyödyttää myös sitä itseään, kun suurempi joukko kokee voivansa toimia yhteiseksi hyväksi. Tähän digitalisaatio antaa uusia välineitä, kuten osallistuvan budjetoinnin alusta.
Ikääntyvien ryhmä ei ole ainut, joka uhkaa jäädä ulos
Julkaisun pääviesti on, että digitalisaatio on huikea mahdollisuus inklusiivisuudelle ja osallisuudelle. Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluilla on erityinen rooli mahdollisuuksien edistäjänä. Kaikki palvelut eivät vaadi vahvaa tunnistautumista, kirjastot ovat tärkeä paikka digitaitojen vertaisoppimiselle ja kulttuurielämyksiä voidaan viedä nyt jopa kotiin asti.
Samalla digitalisaatio luo haasteita yhdenvertaiselle mukana ololle. Yhteiskunnallinen inklusiivisuus pitää sisällään myös heidät, jotka eivät koskaan tule käyttämään digitaalisia palveluita ja välineitä edes perusasioiden hoitamiseen. Viime vuonna hieman yli puolet 75–89-vuotiaista ei ollut koskaan käyttänyt internetiä (Suomen virallinen tilasto 2018).
”Inklusiivisuus on myös arvokysymys – mitä lähetään kehittämään ja mitä ei.”
Tämän päivän ikääntyvät eivät ole ainut ryhmä, joka uhkaa jäädä ulos digitalisaation tarjoamista mahdollisuuksista, vaan ihmiset ja ryhmät liikkuvat digitaalisten palveluiden käyttäjäryhmän ytimestä digitaalisen syrjäytymisen vaaraan elämänsä aikana. Siksi saavutettavuuteen ja inklusiivisuuteen sitoutuminen hyödyttää meitä kaikkia. Teknologia kehittyy jatkuvasti ja kaupungin palveluiden täytyy seurata tätä kehitystä. Samalla täytyy pohtia, kuinka taataan, että mahdollisimman moni pääsee nauttimaan digitalisaation tuomista mahdollisuuksista.
Projektissa haastateltiin kevään ja syksyn 2019 aikana 14 järjestöjen ja kaupungin yhdenvertaisuuden ja palveluiden suunnittelun asiantuntijaa sekä viittä erilaisiin digipalveluiden käyttäjäryhmiin kuuluvaa helsinkiläistä. Lisäksi järjestettiin kaksi asiantuntijatyöpajaa, jossa kartoittettiin haasteita ja kehitettiin ideoita yhdessä eteenpäin.
Lisätietoja: Johannes Anttila, johannes.anttila@demoshelsinki.fi, +358 44 535 1152