Neljä yritystä ratkaista alustatalouden ongelmia

Amazon, Etsy, Facebook, Google, Uber, Wolt ja muut digitaalisen alustatalouden yritykset muuttavat työn, toimeentulon ja hyvinvointivaltion tulevaisuutta nopeasti. Siksi alustatalouden yhteiskunnallisista vaikutuksista, kuten työntekijöiden oikeuksista ja siitä, kuka omistaa datan on keskusteltava nyt.   Alustatalouden ratkaisut poistavat välikäsiä, lisäävät tehokkuutta ja helpottavat elämäämme monella tapaa. Lisäksi ne mahdollistavat monet jakamistalouden…

Read More

Viisi teesiä tulevaisuuden työstä Työ 2040 -skenaarioraportin perusteella

Työn tulevaisuudesta puhutaan tällä hetkellä erittäin paljon. Mediassa kiertävät tutut tarinat. Esimerkiksi pohditaan työn loppua ja ajoittain myös työstä vapautumista, siis sitä, että mitä yhteiskunnassa seuraa työtehtävien vähentymisen myötä (esim. The Atlantic elokuussa 2015). Toisaalta mietitään sitä, millä tavalla teknologia tuhoaa työtä (esim. MIT Tech Review kesäkuussa 2013). Selvästi kehitys…

Read More

Rutiinityötä ei kannata suojella, vaan oppimista

Työn muutokseen liittyy valtavasti epävarmuutta ja sitäkin enemmän mahdollisuuksia muuttaa arvonluontia. Emme vielä tiedä, mitkä kaikki ihmisten ja koneiden kyvyt saamme käyttöön tai kenen käyttöön ne saadaan. Teknologia ei itsessään päätä, miten meidän käy. Marriot-hotelliketjussa työskentelee reilusti yli sata tuhatta työntekijää, jotka tuottavat ketjulle noin 35 miljardin markkina-arvon. Lähes samanarvoinen…

Read More

Jako ajattelijoihin ja suorittajiin käy kalliiksi työelämässä

1800-luvulla insinööri keksi opin työn tehostamiseen. Sen jälkeen sama pyörä on keksitty uudestaan ja uudestaan. Tulevaisuuden organisaatio ei voi perustua yli sata vuotta vanhaan jakoon, jossa toiset ajattelevat ja toiset suorittavat. Sir Ken Robinsonin on tunnettu etenkin yhdestä TED-puheesta. Siinä hän kysyy, miksi koulu on sellainen kuin se on. Koska…

Read More

Ihmiset vievät koneiden työt

Teksti on julkaistu alunperin Johannes Koposen Mediumissa. Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen Demos Helsingin Työ 2040 -julkaisun julkaisupäivän iltana. Olin kirjoittanut puolisen vuotta tulevaisuusraporttia työn tulevaisuudesta. Pää on aika täynnä erilaisia työn määritelmiä. Yksi määritelmä on jäänyt vaivaamaan minua: “Työ on se aktiviteetti, jonka miehet ja naiset suorittavat kohdatakseen sen, mitä työorganisaatio…

Read More

Voisinko minä järjestää haastekilpailun?

Haastekilpailun järjestäminen on rohkea päätös sitoutua uusien ratkaisujen etsimiseen. Haastekilpailut voivat esimerkiksi lisätä tietoisuutta ratkaistavasta ongelmasta, lisätä keskustelua ongelmasta, synnyttää uudenlaisia yhteisöjä sekä tuottaa kiinnostavia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja. Kirjoitimme viimeksi siitä, miksi Suomen juhlavuotena järjestettävistä haastekilpailuista kannattaa kiinnostua. Nyt pureudumme kysymyksiin, joita haastekilpailun toteuttajan kannattaa pohtia. Tässä viisi kysymystä sinulle,…

Read More

Tulevaisuustyö: Specia

Mitkä yhteiskunnalliset muutosilmiöt vaikuttavat työntekijöiden tulevaisuuteen? Minkälainen ammattiliiton pitää olla 2030? Entä mitä ammattiliittojen pitää tehdä nyt, jotta työn tulevaisuus on kestävällä pohjalla? Projektissa Demos Helsinki ja Specia tekevät tulevaisuustyön, joka valmistaa Speciaa ja sen jäsenistöä tulevaisuuden haasteisiin. Työpajatyöskentelyssä analysoidaan toimintaympäristön muutoksia sekä työn roolia erilaisissa skenaarioissa. Projektin aikana tuotetaan…

Read More

Urban entrepreneurship is ultimately about creating happiness

Kuva: Erkki Mervaala

Would you like to become an urban entrepreneur? Below you can find some features of successful ‘urbanpreneurs’ in a new generation smart city, as they have been coined by Boyd Cohen. According to Cohen, urbanpreneurs can prosper if they rethink the ultimate goal of their businesses. According to Boyd Cohen,…

Read More

Arvonluonnin uusi logiikka haastaa vanhan politiikan

Globalisaatio ja digitalisaatio etenevät ja muuttavat syvällisellä tavalla yhteiskunnan ja talouden rakenteita ja toimintalogiikkaa. Muutokset ovat murtaneet pitkään vallinneen yhteyden talouskasvun ja hyvinvoinnin välillä. Julkaisimme 13.1.2017 muistion nimeltä Katse ylös kuopasta mahdollisuuksiin – Uuden ajan työ ja toimeentulo osana Sitran ja Demos Helsingin yhteistä Seuraava erä -prosessia. Muistiossa kysytään, voidaanko vanhalla…

Read More

Hyvä elämä Jampassa

  Millaiset palvelut ja toiminta parantaisivat asukkaiden hyvinvointia? Kuinka kaupunki voisi jatkossakin olla kehittämässä alueen toimintaa ja palveluita asukaslähtöisesti? Hyvä elämä Jampassa -projektissa kehitetään Järvenpäässä sijaitsevaa Jampan aluetta tukemaan asukkaidensa hyvinvointia. Hankkeen aikana tunnistetaan asukaslähtöisesti Jampan alueen kehittämiskohteet sekä muodostetaan Järvenpään kaupungille asukaslähtöisen kehittämisen malli. Malli tarjoaa kaupungille työvälineet kehittää alueen palveluita kokeilevasti…

Read More

Y-lab kehittää kohtuuhintaista kaupunkilaista vuokra-asumista

Kohtuuhintainen asuminen on yhä harvinaisempaa kaupungeissa. Mitä muita keinoja kohtuuhintaisen asumisen ylläpitämiseen ja lisäämiseen on kuin rakentamalla halvemmalla ja halvemmalle alueelle? Kuinka kohtuuhintaisen asumisen ratkaisuja kehitetään kokeillen? Demos Helsinki ja Y-Säätiö jatkavat yhteistyötään vuonna 2017. Vuoden aikana vahvistetaan Y-Säätiön valmiuksia kehittää toimintaansa kokeillen ja asukaslähtöisesti sekä vahvistetaan Y-Säätiön yhteistyötä hyvää…

Read More