Uutiset

Miksi työtä on yhä jäljellä?

03.10.2016

Keksimme jatkuvasti roboteille, sovelluksille ja datalle uusia hyödyntämisen kohteita, koska ne säästävät työaikaa. Synnytämme siis jatkuvasti uusia tapoja vähentää työn tekemistä. Eikö ole kummallista että teknologia ei ole jo poistanut tarvetta suurimmalle osalle työntekijöistä? Miksi työtä on yhä jäljellä? Suomessa pankkiautomaattien määrä kaksinkertaistui vuosien 1990 ja 2000 välillä. Samaan aikaan…

Keksimme jatkuvasti roboteille, sovelluksille ja datalle uusia hyödyntämisen kohteita, koska ne säästävät työaikaa. Synnytämme siis jatkuvasti uusia tapoja vähentää työn tekemistä. Eikö ole kummallista että teknologia ei ole jo poistanut tarvetta suurimmalle osalle työntekijöistä? Miksi työtä on yhä jäljellä?

Suomessa pankkiautomaattien määrä kaksinkertaistui vuosien 1990 ja 2000 välillä. Samaan aikaan pankkihenkilökunnan määrä puolittui. On kuitenkin väärin olettaa, että pankkiautomaatit olivat syy pankkivirkailijoiden määrän vähenemiselle. Koneiden ihmistyötä korvaava osuus yliarvioidaan toistuvasti. Arvioissa ei myöskään oteta huomioon automaation kykyä lisätä tuottavuutta tai palkkoja. Onkin havaittu, että automatisoitavasta tehtävästä riippuen automatisointi joko laskee automatisoidulla prosessilla tehdyn lopputuotteen hintaa, tai nostaa jäljelle jäävästä ihmistyöstä saatavaa palkkaa.

USA:ssa pankkiautomaattien määrä nelinkertaistui vuosien 1995 ja 2010 välillä, mutta toisin kuin Suomessa pankkihenkilökunnan määrä kasvoi. Pankkihenkilökunnan määrä Suomessa on pysynyt suunnilleen samalla tasolla koko 2000-luvun. Näyttää siis siltä, että aiemmin mainitsemani henkilökunnan määrän väheneminen 90-luvulla ei liittynyt lainkaan pankkiautomaatteihin, vaan yleiseen taloustilanteeseen, toiminnan tehostamiseen, ja palvelutason huonontamiseen. Rahanjakelun tilalle olisi tarvittaessa ollut tarjolla uusia ihmistyötä vaativia tehtäviä. Asiakaspalvelua. Myyntiä. Sidosryhmätyötä.

Työtä on yhä jäljellä, koska teknologia korvaa lähes aina tehtäviä, ei työtä. Kun pankkiautomaatti mahdollistaa rahan jakamisen aiempaa tehokkaammin, muut pankkivirkailijan tekemät työsuoritteet tulevat aiempaa tärkeämmiksi. Lisäksi asiakkaat saavat käteistä kätevämmin, ja voivat käyttää aiemmin pankissa viettämänsä ajan toisella tavalla. Tämä tuottaa uusia työpaikkoja jollekin toiselle sektorille.

Mutta pieni osa kehityksestä on erilaista. Sen sijaan että keksintö vain tehostaisi työtehtävien suorittamista, kuten pankkiautomaatti tehostaa pankkivirkailijan rahan jakamista, voi keksintö muuttaa koko alan.

Käteisnostojen määrä on noin puolittunut vuodesta 2000: luottokortit ja digitaaliset valuutat poistavat hiljalleen käteisen. Nyt käteisnostoja tehdään yhtä vähän kuin vuonna 1990. Teknologisen kehityksen seurauksena pankkivirkailijat eivät ole katoamassa. Sen sijaan pankkiautomaatit katoavat!

Maailmassa on valtava määrä korjattavia ongelmia, eli paljon on vielä työtä tehtävänä. Pankkiautomaatit, kassakoneet ja bensapumput ovat jo tehneet tehtävänsä. Näiden laitteiden kohtalo jos mikä paljastaa, että nimenomaan ihmisiä tarvitaan tulevaisuudenkin työelämässä.

Teksti on julkaistu myös Tivin kolumnina numerossa 8/2016.

Lisää aiheesta