Työn kustannukset ja tuottavuusloikka

Olin tänä aamuna keskustelemassa MTV:n Huomenta Suomi -ohjelman Markkinaraadissa hallituksen päätöksestä leikata palkkoja ja laskea näin työvoimakustannuksia. Keskustelukumppaneinani olivat Kauppalehden Janne Pöysti ja MTV3:n uutisten Timo Haapala.

Tässä se, mitä olin suunnitellut vastaavani keskustelussa. Toteutunut keskustelu on nähtävissä sekin.

Pääviestini oli se, että hallituksen päätöksellä tavoitellaan julkisen talouden sopeuttamista heikentyneeseen taloustilanteeseen. Toivottu tuottavuusloikka ja siihen liittyvä viennin vahvistuminen toteutetaan eri keinoin: digitalisaatiolla ja robotisaatiolla.

Samalla automaation seurauksena häviää todennäköisesti paljon työpaikkoja. Poliitikkojen olisi uskallettava käydä keskustelua siitä, miten ihmiset löytävät tulevaisuudessa toimeentulon ja merkityksellistä tekemistä. Vanhoilla tavoilla työpaikkoja ei nimittäin enää synnytetä.

Aiheesta löytyy hyvää taustoitusta myös Antti Kasvion tuoreesta Suurten tunteiden viikko -blogikirjoituksesta.

---

Hallitus haluaa alentaa yksikkötyökustannuksia. Onko tämä relevantti tavoite vai menneisyyden kaikuja?

Tässä on hallituksella kaksi eri tavoitetta, jotka keskustelussa sekoittuvat: nostaa viennin kilpailukykyä ja toisaalta sopeuttaa julkista sektoria.

1. Viennissä yksikkökustannusten lasku voi lyhyellä tähtäimellä auttaa vähän. Pidemmällä tähtäimellä oleellista ovat uudet innovaatiot: yritykset (ja niiden johto) on mokannut uusien tuotteiden kehittämisen eikä meillä Suomessa synny tarpeeksi tuotteita, joita asiakkaat maailmalla haluaisivat. On vaan erikoistuttu ja erikoistuttu mutta ei ole kyetty miettimään sitä, mihin maailma menee ja mitä ihmiset ja yhteiskunnat tarvitsevat. Yritysjohtajien maailma on ollut liikaa teollisen maailman logiikassa.
2. Lopulta hallituksen toimilla tehdään sitä, että sopeutetaan julkista taloutta, vähennetään sen yksikkökustannuksia. Kyllä sitäkin tarvitaan juuri nyt tarvitaan. Mutta se ei ratkaise tätä isompaa ongelmaa eli vientitulojen heikkenemistä.

Eli jos ajatellaan tulevaisuuden työtä, ollaanko lainkaan oikean asian äärellä?

Hallitushan on perännyt 5% tuottavuusloikkaa. Se tapahtuu suuressa mittakaavassa hyödyntämällä digitalisaatiota ja robotiikkaa. Se on kertaluokkaa isompi vaikutus kuin palkkakustannusten laskemisella. Mutta tällä on myös toinen puoli: tuottavuusloikka vähentää työn ja ammattitaitoisen työvoiman tarvetta eli vähentää työpaikkoja.

Tuottavuusloikan keinojen rinnalla pitäisi miettiä sitä, mitä kautta ihmiset tulevaisuudessa saavat toimeentulonsa ja löytävät tapansa kuulua yhteiskuntaan ja kokea merkityksellisyyttä. Nykyisiä ammatteja ja työpaikkoja häviää varmasti, tästä käydään nyt maailmalla talouslehdissä isoa keskustelua. Suomalaiset poliitikot ovat olleet toistaiseksi pelokkaita tämän keskustelun avaamisessa ja luvanneet perinteisillä keinoilla uusia työpaikkoja. Hyvästä syystä, se on pelottava ja tulenarka aihe.

Voi jopa olla niin, että palkkakustannuksia laskelmalla saamme nyt aikaan sen, että yritykset ja julkiset organisaatiot lykkäävät investointejaan digitaalisiin ja robotisoituihin ratkaisuihin – ihmistyön houkuttelevuutta subventoidaan. Lopulta sen kilpailun tulos on kuitenkin selvä.

Mielestäni nyt pitäisi mieluummin lähteä miettimään sitä, miten edistämme uudenlaisen työn muotojen syntymistä ja luomme sen tekemiselle tasavertaiset olosuhteet. Se tarkoittaa käytännössä entistä suurempaa määrää ihmisiä, joilla on yrittäjä- tai freelancemainen työsuhde, monta tulonlähdettä samaan aikaan. Vaikka historiallisesti vanhojen töiden kadotessa on syntynyt uusia, ei se tapahdu itsestään eikä pehmeästi. Voi mennä hyvin vuosikymmeniä siihen, että jollekin rakennemuutosseudulle syntyy uudenlaisen muotoja. Katsokaa vaikka Ranskan, Belgian tai Britannian entisiä teollisuuskaupunkeja, jotka ovat kituuttaneet rakennemuutoksessa 30-50 vuotta.

Onko ay-liikkeen reaktio perusteltu? Onko nykytilanne ay-liikkeelle uuden nousun mahdollisuus vai toivoton yritys?

Tämä on ainakin odotettu reaktio. Mitä muuta työntekijät voisivat nyt tehdä? Tämähän on sen peruslupaus, puolustaa työntekijän etuja. Ay-liike tavallaan myös tarvitsi tällaista. Työtaistelu on tapa näyttää, että johonkin pyritään. Mutta yhä suurempi joukko porukasta on lipunut siitä lupauksesta kauas.

Kyse on myös arvostuksesta. Nyt otetaan eniten niiltä, jotka hakeutuneet kunnon perinteisiin ammatteihin, joita ilman yhteiskunta ei pyörisi. Se tietenkin loukkaa.

On tärkeä muistaa, että merkittävä osa ihmisistä on lipunut jo nyt keskustelussa olevien työn muotojen ulkopuolelle. Tai vaikka olisi osin jopa niissä hommissa, ei enää miellä kuuluvansa siihen järjestelmään: on ehkä osin töissä muuallakin, kouluttautuu jo johonkin muuhun jne. Tai sitten on vaan kadottanut koko ay-liikkeen lupauksen. Tuskin nämä mielenosoitukset ja lakot vetävät perässään näitä ihmisiä. Ei ainakaan yksittäisen kamppailun kautta, pitäisi keksiä jotain muutakin.

Hallitus on valinnut konfrontaation tien ay-liikkeen kanssa. Eikö tosiaan ole muita vaihtoehtoja?

Varmasti olisi ollut muitakin vaihtoehtoja mutta se olisi vaatinut aikaa. Ja tiedämme, mitä tapahtui viime vaalikaudella. Ei oikeastaan mitään. Nyt pyrkimyksenä on sopeuttaa julkista taloutta nopeasti. Tämä toimii siihen. Samalla saadaan tökättyä vanhaa kolmikantaa pois sijoiltaan. Sillä luodaan tilaa viedä läpi muitakin uudistuksia. Siihen tällä hallituspohjalla on mahdollisuudet.

Somessa leviää idea vastamielenosoituksesta? Mistä se kertoo?

1. Siitä, että osa porukasta on kokonaan lipunut kauas siitä, mikä on ay-liikken lupaus ja vanhan työmarkkinapolitiikan ajattelumalli: se ei ole enää ymmärrettävää eikä ajanmukaista näille ihmisille. Joukossa on varmasti paljon alle 30 vuotiaita ihmisiä, jotka törmäsivät sanaan rikkuri eilisissä lööpeissä ensimmäistä kertaa.
2. Hallituspuoleiden viesti akuutista kriisistä on mennyt läpi: valtaosa on sitä mieltä, että jotain pitäisi tehdä velkaantumiselle.

Hallituksen toimet alkavat vaikuttaa hitaasti ja kuristavat ainakin aluksi kysyntää. Syntyykö enemmän vahinkoa kuin hyötyä?

Viime vuodet talous on ollut kotimaisen kysynnän varassa. Ja nyt voi kysyä että voitetaanko näillä päätöksille enemmän kuin se, mitä hävitään kotimaisen kysynnän pienenmisenä, ihmisten huolena.

Uskon, että se tulee näkymään tulevina vaatimuksina siitä, että joidenkin ammattien yleistä palkkatasoa pitää korjata. On varmaan hyvä, että sunnuntai- ja ylityöt ovat normaali asia nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa. Mutta sitten tulee se kysymys, että miksi tietyistä töistä maksettaisiin tulevaisuudessa vähemmän kuin toisista, jos muiden palkkoihin ei kosketa.

Ongelmat ratkaistaan nyt palkansaajien selkänahasta. Samaan aikaan yritykset tekevät hyviä voittoja. Kommenttisi?

Talouden globalisoituminen on johtanut ihan toisenlaiseen kilpailuun, kuin mitä yritykset kohtasivat aiemmin. Sen seurauksena pääomia, tehtaita ja pääkonttoreita on helppo siirrellä maasta toiseen. Meillä Suomessa ei ihan vielä ole keksitty tapaa, jolla Pohjoismainen tasa-arvo ja reiluus työmarkkinoilla voitaisiin toteuttaa myös koko ajan avautuvilla markkinoilla. Ehkä se on sittne seuraava hallitus, joka tähän pääsee tarttumaan.

Suomalaiset yritykset eivät ole investoineet. Se on ongelma todellinen syy. Nyt otetaan tiettyjen ihmisten palkoista kriisitoimena. Pitemmällä aikavälillä pitää miettiä keinoja siihen, miten saamme yrityskentän liikkeelle. Nyt hallitus kohtelee aika kiltisti elinkeinoelämää eikä pakota sitä liikkeelle.

Millainen on skenariosi Suomesta kahden vuoden kuluttua?

Kaksi vuotta on tosi lyhyt aika. Jotain on saatu liikkeelle: osalla on synkempi mutta ehkä realistisempi kuva siitä, että entisenkaltaisia työpaikkoja tai etuisuuksia ei enää synny. Toivottavasti tilalle on tullut uutta ja on päästy fokusoitumaan jo uudenlaiseen elinkeino- ja työpaikkarakenteeseen. Uudenlaiseen työnjakoon, yrittäjämäisempää suhtautumiseen työhön.

Mikä olisi paras tie ulos umpikujasta? Lomarahojen puolitus?

Olisi se ainakin reilumpi tapa. Kaikilta tasaisesti pois palkasta.

Jos halutaan tasapainottaa julkista taloutta niin kiinteistöveroa voisi nostaa.

Jos halutaan buustata yrityskenttää, otetaan työntekijöitä mukaan päätöksentekoon ja omistajiksi, kuten Saksassa ja Ruotissa.

Jos halutaan luoda uusia työpaikkoja, niin sitten soveletaan kokeilukulttuuria työelämän uudistamiseen: miten uusia työpaikkoja voidaan synnyttää. Nyt sunnuntailisien poisto on yksi kokeilu palvelusektorin vauhdittamiseen. Sellsita voidaan tarvita lisää.