Kannattaako vaaleissa äänestää? Onko politiikalla oikeasti vaikutusta yhteiskunnan suuntaan? Kykenevätkö poliitikot auttamaan ratkaisujen syntymistä yhteiskunnan polttavimpiin ongelmiin? Useimmat meistä ovat joskus pohtineet näitä peruskysymyksiä, ehkä ainakin ensimmäistä kertaa äänestämään mennessään. Hyväksyttävät, oikeat vastauksetkin ovat tuttuja: Vaikka yksittäisen ihmisen äänestäminen tai äänestämättä jättäminen ei asioita juuri muuta, ja vaikka politiikan suunta…
Kannattaako vaaleissa äänestää? Onko politiikalla oikeasti vaikutusta yhteiskunnan suuntaan? Kykenevätkö poliitikot auttamaan ratkaisujen syntymistä yhteiskunnan polttavimpiin ongelmiin? Useimmat meistä ovat joskus pohtineet näitä peruskysymyksiä, ehkä ainakin ensimmäistä kertaa äänestämään mennessään. Hyväksyttävät, oikeat vastauksetkin ovat tuttuja: Vaikka yksittäisen ihmisen äänestäminen tai äänestämättä jättäminen ei asioita juuri muuta, ja vaikka politiikan suunta muuttuu useimmiten hitaasti, on edustuksellinen demokratia vähintäänkin järjestelmistä vähiten huono yhteisten asioiden hoitamiseen. Mutta sen toimintakykyisenä pysyminen edellyttää sitä, että kannattajat ovat poliittisesti aktiivisia: äänestävät ja osallistuvat puolueiden toimintaan.
Jonkun pitää aina joskus sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita. Sen jälkeen muidenkin on pakko katsoa asiaa tarkemmin ja arvioida, mitä he oikeasti edessään näkevät. Ehkä politiikka ei toimikaan, ehkä ei kannatakaan äänestää. Nyt, lokakuussa 2013 oli sopiva hetki esittää “keisarilla ei ole vaatteita” -väite edustuksellisesta demokratiasta. Sen esitti brittiläinen koomikko Russell Brand, ensin New Statesman -lehteen kirjoittamassaan esseessä ja sen jälkeen BBC:n Newsnight-ohjelmassa. Viime päivien aikana Russell Brandin provokatiivisia väitteitä edustuksellisen tilasta on kommentoitu mm. The Guardianin, Huffington Postin ja The Independentin sivuilla.
Lyhykäisyydessään Russell Brand väittää, että nykyinen poliittinen järjestelmä ei toimi. Politiikka ei näytä tuovan ratkaisua ilmastonmuutokseen ja muihin globaaleihin ympäristöongelmiin eikä se ole pystynyt estämään periytyvää syrjäytymistä ja radikaalia eriarvoistumista, ei globaalisti eikä edes länsimaisissa yhteiskunnissa. Tuloksena on apatian ilmapiiri, joka karkoittaa ihmiset yhä kauemmaksi politiikasta ja “poliittisesta luokasta”. Siksi Brandin mukaan on turha äänestää – hän ei itse ole äänestänyt koskaan (koska hän on omien sanojensa mukaan lähtöisin taustasta, jossa apatia on ollut jo kauan vallalla).
Newsnight-ohjelmassa tähtitoimittaja Jeremy Paxman tiukkasi Russell Brandlta vaihtoehtoa nykyiselle poliittiselle järjestelmälle. Brand kieltäytyi vastaamasta: Hänen mukaansa todistuksen taakka on nyt edustuksellisen demokratian puolustajilla. Poliittisen järjestelmän toimimattomuutta ei voi kiistää osoittamalla, että sen kriitikoilla ei ole tässä ja nyt tarjota toimivaa vaihtoehtoa sille. Ongelma säilyy silti.
Russell Brand on koomikko, ei tutkija, poliitikko tai ammattiajattelija. Siitä huolimatta tai juuri siksi hän onnistuu esittämään äärimmäisen painavan väitteen ja siirtämään todistuksen taakan establishmentille. Hän tekee sen, minkä valovoimaiset poliitikot ovat joskus historiassa kyenneet tekemään: määrittelemään uudelleen sen, mikä on tärkeää ja mistä pitäisi keskustella. Brandin vastaukset eivät ole koherentteja tai omaperäisiä. Hänen tärkein kontribuutionsa on se, että hän ei hyväksy vastausta “sellaista demokratia nyt on”.
Näinä viikkoina puolueet Suomessa ja ympäri Euroopan käynnistävät kampanjoitaan kohti ensi kevään Europarlamenttivaaleja. Ensimmäisten ehdokkaiden nimiä julkistetaan. Puoluejohtajat esittelevät puheissaan vaaliohjelmiensa tavoitteita. Samaan aikaan taustalla puoluetoimistot ja puoluehallitukset miettivät vimmatusti, miten luoda draivia ja erottautumistekijöitä vaaleissa, joita enemmistö äänioikeutetuista enemmän tai vähemmän vieroksuu. Entäpä jos näissä pöydissä käytettäisiin kymmenen minuuttia siihen, että katsottaisiin Russell Brandin keskustelu Jeremy Paxmanin kanssa ja pohdittaisiin, miten Brandin haasteisiin pitäisi nyt vastata ja kuinka tehdä politiikasta taas relevanttia? Syntyisikö jotain uutta, vai olisiko vastaus edelleenkin “sellaista demokratia nyt on”?