Kuntien hiilineutraaliustavoitteet seisovat tai kaatuvat infrastruktuurin päästövaikutusten mukana

Kesän kuntavaalit käydään poikkeuksellisissa merkeissä pandemian keskellä. Vaalikeskustelua hallitsevat tavallistakin enemmän kuntatalouden näkymät ja kuntapalvelut. Kun politiikassa keskitytään taistelemaan siitä, kuka saa ja kenelle annetaan, pari tärkeää näkökulmaa saattaa jäädä helposti huomiotta, yhtenä niistä rakennettuun ympäristöön ja infrastruktuuriin liittyvät kysymykset.

Kuntapäättäjien vastuulla on paitsi kunnan talousarvion menorivit myös se, miten kunnan elinvoimaa rakennetaan. Etenkin suuret infrastruktuurihankkeet näyttäytyvät kuntapäättäjille usein välttämättöminä rahareikinä, joita voidaan parhaassakin tapauksessa vain lykätä. Edelle kiilaavat helposti erilaiset kiistatta tärkeät rakennushankkeet, kuten kirjastot tai koulut, jotka äänestäjienkin on helppo hahmottaa. Infrastruktuuri taas täyttää tehtävänsä juuri silloin, kun siihen ei jouduta kiinnittämään juurikaan huomiota.

Erilaiset infrahankkeet ovat kuitenkin keskeisessä osassa kasvun luomisessa, oli kyse sitten uusien raiteiden rakentamisesta, energiaverkon uudistamisesta tai valokuitukaapeleiden vetämisestä. Kaupunkirakenteen kehittäminen taas edellyttää täydennysrakentamista, jolloin olemassa olevaa infrastruktuuria voidaan hyödyntää tehokkaammin.

Ilmastokriisi ei ole mennyt tauolle odottamaan koronakriisin päättymistä. Päinvastoin meillä on käytännössä vuosikymmen aikaa laskea päästömme kestävälle tasolle, ja kiire kasvaa vuosi vuodelta. Suomi on linjannut olevansa hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja monet kunnat jo tätä aiemmin. Hiilineutraaliustavoitteet seisovat tai kaatuvat infrastruktuurin päästövaikutusten mukana.

Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa keskeisessä osassa on nykyisen infrastruktuurin hyödyntäminen ja kunnossapito, uuden rakentaminen ja vanhan korvaaminen tai poistaminen käytöstä. Hiilipiikkiä, eli rakennusmateriaaleista, rakentamisesta ja purkamisesta aiheutuvia korkeampia päästöjä elinkaaren alussa ja lopussa, tulee madaltaa.

Samalla hiilipiikki tulee suhteuttaa siihen, minkälaisia päästöjä leikkaavia vaikutuksia infrahankkeilla on koko elinkaaren ja heijastusvaikutusten valossa. Esimerkiksi raiteiden rakentaminen aiheuttaa kyllä päästöjä, mutta samalla se voi pienentää liikenteen päästöjä pitkällä aikavälillä sekä mahdollistaa vähähiilisen yhdyskuntarakenteen kehittämisen.

Olisi kuntien etu, että toimiva ja kestävä infrastruktuuri nostettaisiin vahvasti esille niin vaalikeskusteluissa kuin kuntastrategioita sorvattaessa. Kunnat ovat valtion ohella keskeisiä vallankäyttäjiä siinä, missä ja miten Suomessa infrastruktuuria rakennetaan ja ylläpidetään, ja minkälainen hiilijalanjälki tästä syntyy.

Mitä kuntapäättäjien tulisi huomioida tulevalla valtuustokaudella infrastruktuurin näkökulmasta?

1. Kunnissa on pidettävä huoli riittävistä investoinneista paitsi uuteen myös olemassa olevaan infrastruktuuriin. Tämä rakentaa kasvua, elinvoimaa ja toimivaa kaupunkiympäristöä.
2. Infrastruktuurihankkeiden hiilijalanjälkeä tulee pienentää koko elinkaaren osalta esimerkiksi hankintakriteereitä uudistamalla, yhteistyössä valtion ja muiden kuntien kanssa.
3. Kun infrastruktuurihankkeiden hiilipäästöjä arvioidaan, tulee kiinnittää huomiota paitsi hankkeista suoraan aiheutuviin päästöihin myös hankkeiden positiivisiin ja negatiivisiin heijastusvaikutuksiin.

On tärkeää, että kuntapäättäjille on tarjolla paitsi parasta mahdollista tietoa myös näkemystä siitä, miten kestävällä pohjalla kunnan infrastruktuurirakentaminen on, ja miten tästä perustasta valetaan entistä kestävämpi.

Kimmo Kurunmäki, johtaja, yhdyskunta ja infra, RAKLI

Henrik Suikkanen, Lead, Urban Transformations, Demos Helsinki

 

Feature Image: K8 / Unsplash