Uutiset

Kansainvälistyvä Demos Helsinki lujittaa tutkimustyön ja konsultoinnin alueita – vetäjiksi Roope Ritvos ja Tuuli Kaskinen

08.10.2019

Forum Viriumilla johtajana työskentellyt Roope Ritvos aloittaa 1.10.2019 tutkimustyöstä vastaavana johtajana. Vanhempainvapaalta palannut Tuuli Kaskinen aloitti syksyllä uudessa roolissa konsultatiivisen työn johtajana. –  Ilmastokriisiä ja muita jälkiteollisen yhteiskunnan haasteita ei seuraavan 10 vuoden aikana ratkaista yhdellä sektorilla, vaan kaikkia tarvitaan. Demos Helsingin missio on kestävän ja reilun muutoksen tekeminen. Siksi…

Forum Viriumilla johtajana työskentellyt Roope Ritvos aloittaa 1.10.2019 tutkimustyöstä vastaavana johtajana. Vanhempainvapaalta palannut Tuuli Kaskinen aloitti syksyllä uudessa roolissa konsultatiivisen työn johtajana.

–  Ilmastokriisiä ja muita jälkiteollisen yhteiskunnan haasteita ei seuraavan 10 vuoden aikana ratkaista yhdellä sektorilla, vaan kaikkia tarvitaan. Demos Helsingin missio on kestävän ja reilun muutoksen tekeminen. Siksi vahvistamme sekä konsultointia että tutkimustyötä. Yhteiskuntamme täytyy pian näyttää täysin erilaiselta kuin tänään, Demos Helsingin toiminnanjohtaja Juha Leppänen sanoo. 

Demos Helsinki on työskennellyt konsultoinnin ja tutkimushankkeiden parissa pitkään sekä Suomessa että kansainvälisesti. Uusilla nimityksellä tavoitellaan työn vaikuttavuuden kasvattamista.  

Vuonna 2018 viidennes konsultatiivisesta työstä tehtiin Suomen ulkopuolella, lähes 20 maassa. Kansainvälisiä kumppaneita ovat mm. maailman viidenneksi suurin julkisen liikenteen toimittaja RATP sekä Ranskan julkinen hallinto, jota Demos Helsinki konsultoi innovaatioista ja kokeiluista. Suomessa Demos Helsinki on mukana esimerkiksi Googlen, Nestan ja SAK:n digitaitojen koulutusohjelman käynnistämisessä.

Tutkimustoiminnassa Demos Helsinki on ollut mukana esimerkiksi Suomessa Strategisen tutkimuksen neuvoston tutkimushankkeissa sekä kansainvälisissä EU:n puiteohjelmista rahoitetuissa hankkeissa. 

Esimerkiksi BIBU-hankkeessa tutkitaan, kuinka globaalit muutosvoimat muuttavat kansalaisten osallistumista ja politiikan tekoa Suomessa. Pian käynnistyvässä TOKEN-hankkeessa taas tutkitaan lohkoketjuteknologioiden vaikutusta julkisen sektorin palvelutuotantoon useassa eurooppalaisessa maassa.

“Kaikki haluavat nyt tietää, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa”

Roope Ritvos siirtyi Demos Helsingille Forum Virium Helsingistä, missä hän työskenteli hankevalmistelusta vastaavana johtajana. Ritvos on aiemmin käynnistänyt useita keskeisiä Helsingin kaupungin tutkimus- ja innovaatiohankkeita sekä vastannut eurooppalaisen tutkimusrahoituksen kotiuttamisesta menestyksekkäästi. Tätä ennen hän on työskennellyt mm. Culminatum Innovationissa ohjelmajohtajana, Taideteollisessa korkeakoulussa sekä erilaisissa startup-yrityksissä. 

– Demos Helsingin pitkäjänteinen työ yhteiskunnallisen muutoksen parissa on huomattu maailmalla. Jotta kiihtyvää muutosta voidaan syvällisesti ymmärtää, tarvitaan entistä vahvempaa yhteistyötä tiedeyhteisön kanssa. Lähden erittäin motivoituneena viemään tutkimustoiminnan osa-aluetta eteenpäin yhdessä laajan kumppaniverkoston kanssa, Roope sanoo.  

Tuuli Kaskinen aloitti konsultatiivisen työn johtajana elokuun alussa. Lisäksi hän toimii Turun yliopiston ja rakennusliike Firan hallituksissa. 

– Demos Helsinki on tehnyt vaikuttavaa yhteistyötä tulevaisuutta muuttavien hallintojen, kaupunkien, yliopistojen ja yritysten kanssa jo yli 10 vuotta. Uudet kansainväliset kumppanuudet osoittavat, että työmme on globaalisti relevanttia. Kaikki haluavat tietää, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa. Siksi tutkimuspuolen vahvistaminen on tärkeää myös konsultatiivisen työn asiakkaillemme, sanoo Kaskinen. 

Minkä neuvon pidemmän aikaa Demos Helsingillä työskennellyt Tuuli antaisi Roopen ensimmäisille viikoille?

– Meitä demoslaisia on nykyään 50. Se on mahtava joukko huippuosaamista yhteiskunnallisen transformaation tekemisessä. Varaa aikaa siihen tutustumiseen!

Lisätietoja: 

Tuuli Kaskinen, konsultatiivisen työn johtaja, tuuli.kaskinen@demoshelsinki.fi
Roope Ritvos, tutkimustyön johtaja, roope.ritvos@demoshelsinki.fi
Juha Leppänen, toiminnanjohtaja, juha.leppanen@demoshelsinki.fi 

Lisää aiheesta