Koulutusjärjestelmän muutokset tulevaisuudessa – näkemyksiä tulevaisuusselonteon taustaraportista

Kävin alustamassa Talousneuvoston keskusteluja Kesärannassa 18.4.2018 aiheesta Koulutusjärjestelmän muutokset tulevaisuudessa. Tässä tekstissä avaan alustukseni muutamia havaintoja ja laajennan niitä pohdintani perusteella.

Koulutusjärjestelmän tulevaisuus on ajankohtainen teema kolmesta syystä.

1. Osaamistarpeiden ja oppimisen mahdollisuuksien ja kykyjen epäsuhta aiheuttaa luottamuspulaa.
2. Osaamisvajeen takia merkittävät teknologian tuomat tuottavuushyödyt saattavat jäädä ulosmittaamatta.
3. Jatkuvasti pienempi osa oppimisesta tapahtuu julkisen koulutusjärjestelmän piirissä.

Koulutusjärjestelmän pohtiminen on tärkeää juuri nyt siitä syystä, että uudet mahdollisuudet tarvitsevat uusia, merkittäviä aloitteita ja ratkaisuja jotta mahdollisuuksien tarjoamat hyödyt saadaan ulosmitattua.  Monenlaiset mahdollisuudet, kuten teknologialähtöiset tekoäly ja robotisaatio ja ihmisten järjestäytymiseen ja työssä toimimiseen liittyvät mahdollisuudet kuten alustatalous jäävät hyödyntämättä, jos niistä huolehtiminen jätetään vain vanhojen instituutioiden harteille. Erityisen hankalaksi tilanteet tekee se, että nämä “vanhat” koulutusjärjestelmän osat ovat erittäin toimivia, kansainvälisesti kilpailukykyisiä ja yleisesti pidettyjä. Osa uudenlaisista tavoista järjestää koulutus saattavat kuitenkin kannibalisoida näiden olemassaolevien järjestelmien legitimiteettiä ja toimintakykyä.

Yritysmaailma on täynnä esimerkkejä sekä onnistuneista että epäonnistuneista uudistuksista, joissa keskeisessä roolissa on oman toiminnan kannibalisointi. Julkisen sektorin osalta tilanne on hankalampi, sillä esimerkkejä on vähemmän, edunsaajia enemmän ja toiminta ylipäätään moniarvoisempaa. Mahdotonta tällainenkaan uudistaminen ei silti ole.

Osaamistarpeiden ja oppimisen mahdollisuuksien ja kykyjen epäsuhta aiheuttaa luottamuspulaa

Uusi työelämä kaipaa merkittäviä panostuksia osaamisen kehittämiseen: osaamistarpeet lisääntyvät tai vähintään muuttuvat lähes jokainen ammatissa pitkällä aikajänteellä. Samaan aikaan meillä ei tällä hetkellä ole kovin kummoisia rakenteita työuran aikana oppimiseen. Koska osaamistarpeet kasvavat, mutta kasvaviin osaamistarpeisiin ei pystytä vastaamaan, syntyy luottamuspulaa.

Keskeinen haaste ei ole koulutuksen tarjoaminen. Koulutusta ei kenties ole tarjolla riittävästi tai oikeaan asiaan liittyen, mutta pullonkaula on toisaalla. Ensinnäkin väestötasoisesti suomalaisten kyvyt oppimaan oppimisessa ja uteliaassa uutta omaksuvassa toiminnassa eivät ole riittävällä tasolla. Tällaista oppimisen kulttuuria ei voi pakottaa, ja vaikka sen syntymistä osattaisiinkin tukea järkevillä toimenpiteillä, kulttuurin syntyminen vie pitkän aikaa. Toiseksi sekä nykyinen työelämä että nykyinen työttömyys estävät aktiivisesti oppimista: töissä esteen rakentaa kiire ja tulospaineet, joista on hankala päästä eroon; työttömiä taas pyritään lyhytnäköisesti ohjaamaan pois “tuottamattomasta” opintotiestä kohti “tuottavaa” työelämää.

Tämä keskeinen osaamiseen liittyvä, taustaraportissa tunnistettu jännite on tyypillinen tilanne, jossa uudet mahdollisuudet saadaan ulosmitattua vasta kun instituutiot muuttuvat. Mutta millaisia instituutioita osaamiseen liittyen tarvitaan?

Teknologian mahdollisuuksia ei saavuteta osaamisvajeen takia

Valmistelemassani tulevaisuusselonteon taustaraportissa  Juha Honkatukia hahmottelee muutamaa laskennallista skenaariota työn murroksesta. Skenaarioista yksi, nimeltään “teknologiaskenaario”, kuvaa palvelualojen nopeaa automatisoitumista. Keskeinen oppi tästä skenaariosta on se, että teknologinen kehitys voi olla merkittävä kasvun ajuri, mutta tähän kasvuun päästään täysimääräisesti kiinni vain mikäli osaamisvaje saadaan korjattua. Mikäli jotain uutta ei keksitä, tämän skenaarion arvion mukaan menetetään vuoteen 2040 mennessä noin vuoden talouskasvu.

Laskennallinen esimerkkiskenaario, jossa palvelualojen automatisaatio tapahtuu nopeasti ja aiheuttaa merkittävää talouskasvua. Samalla kuitenkin suuri määrä palvelualojen töitä vaihtuu esimerkiksi prosessiautomaation ja logistiikan töiksi, sekä asiantuntijatöiksi. Skenaarion aikajänne on 2018-2040.

Osaamisen kehittäminen on siis arvokas investointi. Hankalaa on kuitenkin se, että osaaminen muuttuu niin nopeasti ettei ole helppoa tietää mille aloille osaajia pitäisi kouluttaa tai uudelleenkouluttaa. Siksi koulutusjärjestelmän pitääkin pystyä tukemaan monimuotoista, pirstaleista ja eri suuntiin kulkevaa oppimista. Onnekkaasti tämä on yhä mahdollisempaa, sillä jatkuvasti pienempi osa oppimisesta tapahtuu julkisen koulutusjärjestelmän piirissä.

Jatkuvasti pienempi osa oppimisesta tapahtuu julkisen koulutusjärjestelmän piirissä

Oppiminen tapahtuu jo nyt pääosin koulutusjärjestelmän rakenteiden ulkopuolella. Toisin sanoen yhä pienempi osa oppimisesta tapahtuu virallisten instituutioiden, kuten koulujen tai yliopistojen, piirissä. Näillä järjestelmillä toki on paikkansa esimerkiksi yhteiskunnan jäseneksi oppimisen ja tutkimuksen saralla, mutta työssä tarvittavan osaamisen tarjoamisessa ne ovat nykymuodossaan toivottoman hitaita ja kömpelöitä.

On helppo kuvitella kansainvälinen alustatalouden suuryritys, joko yksi nykyisistä (1, 2) tai uusi “yksisarvinen”, joka ratkaisee alustamallilla koulutuksen keskeiset ongelmat. Opittavaahan verkko on täynnä, ja keskeinen vielä osin ratkaisematon haaste on opitun standardisointi ja sertifikointi, sekä työssä tarvittavan osaamisen formalisointi opittaviksi kokonaisuuksiksi. Kun nämä haasteet ratkaistaan, voi hyvin olla, että työtä vailla olevan kouluttautujan kannattaakin opiskella pirstaleisesti ja tarpeen mukaan tällaisella alustalla korkeakouluun hakemisen sijaan.

Julkisen sektorin kannalta tämä on ongelmallista: nykyisten oppimisjärjestelmien legitimiteetti murenee. Samalla monet muut hyödyt joita nykyiset koulutusjärjestelmät tuottavat hälvenevät.

Onkin palattava tekstin alussa esittämääni ajatukseen oman toiminnan kannibalisoinnista. Suomi on tällä kertaa edelläkävijä, kun edellisessä suuressa (teollisessa) murroksessa pystyttiin oppimaan jälkijunassa muilta. Me pärjäämme globaalissa kilpailussa vain olemalla muita fiksumpia ja notkeampia: ehkä tulemalla maailman nörteimmäksi opiskelukansaksi. Siksi Suomessa tarvitaankin virallisen ja epävirallisen oppimisen hybridimalleja, jossa epävirallista kouluttautumista rohkaistaan ja tuetaan institutionaalisilla toimenpiteillä, kuten sertifioimalla mistä tahansa hankittua osaamista.

Ei ole mahdotonta kuvitella, että tässä voitaisiin ottaa jopa soihdunkantajan rooli: vähän samaan tapaan kuin Viron e-kansalaisuus, suomalainen koulutussertifikointi standardisoituine, automatisoituine testeineen ja tekoälyavusteisine ammattikohdennuksineen saattaisi olla paitsi kansallisten järjestelmien pelastus, myös kansainvälinen menestystuote.

Kirjoittaja: Johannes Koponen

Seuraa Johannesta Twitterissä. 

Article photo: Aaron Burden