Demos Helsinki -ajatushautomo on valinnut uudeksi toiminnanjohtajakseen Juha Leppäsen. Leppänen on aloittanut Demoksessa vuonna 2011, toiminut pitkään osaamisdemokratian asiantuntijana ja viimeksi Demos Effectin toimitusjohtajana. Leppänen aloitti toiminnanjohtajana 1.1.2018. Demos Helsinki on viimeisen 12 vuoden aikana kasvanut merkittäväksi yhteiskunnallista muutosta tekeväksi ajatushautomoksi. Demos Helsinki ja sen tytäryhtiö Demos Effect työskentelevät sekä…
Demos Helsinki -ajatushautomo on valinnut uudeksi toiminnanjohtajakseen Juha Leppäsen.
Leppänen on aloittanut Demoksessa vuonna 2011, toiminut pitkään osaamisdemokratian asiantuntijana ja viimeksi Demos Effectin toimitusjohtajana. Leppänen aloitti toiminnanjohtajana 1.1.2018.
Demos Helsinki on viimeisen 12 vuoden aikana kasvanut merkittäväksi yhteiskunnallista muutosta tekeväksi ajatushautomoksi. Demos Helsinki ja sen tytäryhtiö Demos Effect työskentelevät sekä julkisen sektorin, yritysten että kansalaisjärjestöjen kanssa. Demos Helsingin tavoitteena on rakentaa muutosta kohti kestävämpää ja demokraattisempaa jälkiteollista yhteiskuntaa.
“Juha on samaan aikaan yksi parhaista tuntemistani tulevaisuusajattelijoista ja strateginen organisaation johtaja. Siis oikea ihminen Demos Helsingin johtoon”, sanoo Demos ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuija Talvitie. “Samalla kiitos Tuuli Kaskiselle, joka on hoitanut tätä tehtävää viimeiset 5 vuotta ja rakentanut yhdessä demoslaisten ja sidosryhmien kanssa kokonaan uudenlaista toimintamallia eurooppalaisittainkin merkittävälle ajatushautomolle”.
Kaskinen jättää toiminnanjohtajan tehtävän ja jatkaa Demos Helsingissä neuvonantajan roolissa siirtyessään 5.3.2018 alkaen vuoden kestävälle vanhempainvapaalle.
“Demos Helsinki elää kiinnostavaa vaihetta. Tuomme yhteen erilaisia ihmisiä ja organisaatioita, tarjoamme konsultointipalveluita ja luomme uudenlaisia ajattelu- ja toimintamalleja. Tässä on onnistuttu hyvin suomalaisten toimijoiden kanssa. Uudistamme parhaillaan strategiaamme, jonka tavoitteena on tehdä toiminnastamme yhä enemmän kansainvälistä. Meitä ajaa halu löytää uusia reittejä aikamme merkittävimpien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuun”, kertoo Juha Leppänen.
Leppänen vastaa Demos ry:n toiminnanjohtajana koko organisaation toiminnasta ja jatkaa toistaiseksi myös Demos Effect oy:n toimitusjohtajana.
Lisätietoja:
Tuija Talvitie, 050 5607400, tuija.talvitie@cmi.fi
Juha Leppänen, 040 7006585, juha.leppanen@demoshelsinki.fi
Tuuli Kaskinen, 050 5149752. tuuli.kaskinen@demoshelsinki.fi
Demos Helsinki on yhteiskunnallista muutosta tekevä ajatushautomo, joka työskentelee julkisen sektorin, yritysten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Demos Helsinki tuo erilaisia ihmisiä ja organisaatioita yhteen, tarjoaa konsultointipalveluita ja luo uudenlaisia ajattelu- ja toimintamalleja, jotka ratkaisevat aikamme merkittävimpiä yhteiskunnallisia haasteita. Tavoiteenamme on kestävämpi ja demokraattisempi jälkiteollinen yhteiskunta.