Suomessa käynnistettiin vuonna 2014 uudenlainen, vapaaehtoisuuteen perustuva tapa kirittää kestävää kehitystä. Sitoumus2050 -prosessissa eri tahot ovat antaneet jo noin 700 sitoumusta kansallisten kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi omassa toiminnassaan. Mukana on kaikenlaisia toimijoita suuryrityksistä pikkufirmoihin, valtionhallinnosta kansalaisjärjestöihin ja laajoista verkostoista yksittäisiin kansalaisiin. Sitoumusprosessissa toimijat määrittelevät itse konkreettiset tavoitteensa, niiden toteutustavan ja toteutuksen mittarit….
Suomessa käynnistettiin vuonna 2014 uudenlainen, vapaaehtoisuuteen perustuva tapa kirittää kestävää kehitystä. Sitoumus2050 -prosessissa eri tahot ovat antaneet jo noin 700 sitoumusta kansallisten kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi omassa toiminnassaan. Mukana on kaikenlaisia toimijoita suuryrityksistä pikkufirmoihin, valtionhallinnosta kansalaisjärjestöihin ja laajoista verkostoista yksittäisiin kansalaisiin.
Sitoumusprosessissa toimijat määrittelevät itse konkreettiset tavoitteensa, niiden toteutustavan ja toteutuksen mittarit. Annettavien sitoumusten tulee olla konkreettisia ja niiden pitää luoda jotakin uutta. Sitoumuksista ja niiden edistymisestä pitää raportoida julkisesti sitoumus2050.fi -verkkosivustolle.
Sitoumusten tulee tukea vähintään yhden kansallisen kestävän kehityksen tavoitteen toteuttamista. Näitä yleisen tason tavoitteita on yhteensä kahdeksan ja ne on tarkoitus toteuttaa viimeistään vuoteen 2050 mennessä. Sitoumusten aihepiirit ja kesto vaihtelevat huomattavasti. Lähtökohta on, että pienikin oikeaan suuntaan vievä toimenpide auttaa suurten tavoitteiden saavuttamisessa. Osa sitoumuksista on jo toteutettu, pitkäjänteisimpiä sitoumuksia esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumiseksi jatketaan vielä vuosikymmenien ajan.
Sitoumusprosessin toimivuutta arvioitiin äskettäin. Tulosten mukaan sitoumusten määrää ja vaikuttavuutta pitää edelleen lisätä. Vaikka määrä on kasvanut jatkuvasti, laajaan yhteiskunnalliseen kestävyysmurrokseen on vielä matkaa. Erityisesti tulisi kohentaa sitoumusprosessin kykyä nostaa näkyvästi esiin parhaimpia esimerkkejä malliksi muille. Hyvät esimerkit voivat imaista mukaan aktiiviseen ja vapaaehtoiseen toimintaan niitäkin tahoja, joita kestävän kehityksen kysymykset eivät vielä ihan aidosti innosta.
Jotta toimenpidesitoumuksista tulee Suomen kestävän kehityksen lippulaiva, myös valtiojohdon täytyy sitoutua prosessin kehittämiseen ja tukemiseen päämäärätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Sitoumusten antajien on voitava luottaa siihen, että tukijärjestelmät ovat olemassa myös tulevaisuudessa ja että niitä kehitetään jatkuvasti.
Sitoumuksen antajille suunnatun verkkopalvelun sujuva käyttökokemus on tärkeä edellytys nykyistä laajemman käyttäjäjoukon osallistumiselle. Käyttäjiltä vaaditun raportoinnin on oltava kevyttä, mutta tuotettava eri tarpeisiin soveltuvaa tietoa. Ei riitä, että sitoumuksista syntyvä data on avoimesti saatavilla, vaan tieto pitää myös olla helposti tulkittavassa ja havainnollisessa muodossa. Tällöin esimerkiksi kunnat voivat verkkopalvelusta seurata alueellaan tapahtuvaa konkreettista kestävän kehityksen työtä ja auttaa parhaiden käytäntöjen levittämisessä. Samoin yritykset voivat suhteuttaa omaa toimintaansa alan edelläkävijöihin tai kansalaiset voivat kannustaa itseään ja toisiaan uusiin tekoihin.
Mahdollisuudet ovat suuria. Parhaimmillaan verkkopalvelusta tulee läpinäkyvä foorumi esimerkiksi yritysten kestävyyden ja eettisyyden arvioimiseksi. Avointa dataa voidaan myös käyttää toimenpiteiden vaikuttavuuden tutkimukseen sekä kansalliseen ja kansainväliseen kestävän kehityksen seurantaan.
Sitoumusprosessilla on potentiaalia kehittyä kansainvälisesti mallikelpoiseksi kestävyystyön alustaksi ja olemassa olevien järjestelmien kiinnepisteeksi. Pitkällä aikavälillä muita yksityisen ja julkisen sektorin vastuullisuus- ja kestävyysjärjestelmiä kannattaa integroida sitoumusprosessin yhteyteen.
Tällä hetkellä eri toimijoille on tarjolla suuri joukko erilaisia kestävään kehitykseen eri tavoin liittyviä laatu-, ympäristö- ja vastuullisuusjärjestelmiä. Vuoropuhelua näiden välillä kannattaa lisätä, jotta vapaaehtoista toimintaa kestävän kehityksen edistämiseksi pystytään koordinoimaan nykyistä paremmin eikä eri järjestelmien välille synny turhaa kilpailua. Kestävyyden poluilla päästään paremmin eteenpäin yhtä jalkaa kulkien kuin toinen toistaan nilkkoihin potkien.
Teksti: Jari Lyytimäki, Suomen ympäristökeskus ja Satu Lähteenoja, Demos Helsinki
Teksti on julkaistu myös Tieto käyttöön! -blogissa.