Helppous on hyväntekijän ystävä

Joulun alla olo oli toivoton ja avuton. Aleppon siviilien hätä tuntui sietämättömältä ja sain minut kyseenalaistamaan monien asioiden mielekkyyden. Tiesin, ettei murehtimiseni auta mitään, joten menin SPR:än sivuille ja klikkailin muutaman euron katastrofiapuun. Ajallemme tyypillisesti, jaon tekoni Facebookissa ja anelin muitakin antamaan. Nopeasti postaukseeni ilmeistyi sydämiä ja aika monta kommenttia, että muitakin ahdistaa ja hekin lahjoittivat. Ja suurin osa kiitti mahdollisuudesta lahjoittaa Mobile Payn avulla vaivatta, edes nettipankin tunnuslukukorttia ei tarvitse kaivaa esiin. Jotkut jopa myönsivät, että jos homma olisi ollut yhtään hankalampi, se olisi jäänyt tekemättä. Helsingin Sanomat uutisoi muutaman päivän kuluttua, että lahjoitusten määrä kymmenkertaistui. SPR:n varainhankinnan suunnittelija Tiina Kirves kertoo, että Mobile Payn kautta lahjoituksia tulee vielä murto-osa, mutta palaute on ollut varsinkin nuorilta positiivista.

Jonkin ajan kuluttua teknologiayhtiö Wolt kertoi, että heidän kampanjansa Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa oli ollut menestyksekäs. Woltin ruokatoimituksiin käytettävässä nettisovelluksessa pystyi ostamaan vitosella jouluaterian kodittomalle. Ateriat myytiin loppuun puolessa tunnissa. Kampanjaa jatkettiin ja tällä hetkellä aterioita on ostettu koko ensi vuodelle. On vaikea sanoa, mikä ihmisiä mobilisoi juuri tämän asian äärelle – kodittomat eivät ehkä ole olleet aina mediaseksikkäin auttamisen kohde. Woltin ja heidän yhteistyökumppaneidensa mainonta ja selkeä “tuote” auttoivat. Mutta varmasti vaikutusta oli auttamisen helppoudella.

Auttaminen verkossa on tietenkin ilmiönä on kasvamassa. Nesta ennustaa ensi vuoden ilmiöksi “nojatuolivapaaehtoistyön” kasvua – helpon rahan antamisen lisäksi alamme myös tehdä kätevästi mobiiliajan vapaaehtoistyötä kotonamme päivystämällä chäteissä ja osallistumalla esimerkiksi Ebolan tarttuma-alueiden karttojen kokoamiseen. Työ muuttuu ja niin muuttuu vapaaehtoistyökin.

Nettiauttaminen on vain nautinto?

Muutamaa päivää myöhemmin Reunamediassa ilmestyi kirjoitus Köyhille lahjoitetaan krääsää joulun alla – auttajista on tullut sosiaalisen median sankareita, jossa kritisoitiin sosiaalisen median auttamistemppuja: “Some-apu on auttamisen pikaruokaa: helppoa, nopeaa ja vaivatonta. Myös yritysten auttamisinto herää ennen joulua, sillä lahjoitukset ovat erinomaista markkinointia.” Kirjoituksessa ongelmana pidettiin sitä, että helppo tyydytys auttamisesta vie ihmisen huomiota pois rakenteista ja varsinaisesta ongelmasta, kuten köyhyydestä. Osallistuminen sosiaalisessa mediassa rinnastettiin nuorten passivoitumiseen poliittisesti.

Huoli ei ole uusi, eikä turha. Ihmiset voivat haluta antaa vääriä asioita, eikä kaikkien järjestöjen toiminta ole järkevää.Ei ole filosofisesti ihan selvää, tekeekö ihminen ollenkaan aidosti altruistisia tekoja. Ainakin vasemmistolaiset ovat perinteisesti suhtautuneet kriittisesti hyväntekeväisyysjärjestöihin, koska ne hoitavat yleensä oiretta, eivät syytä. Sympatiaa herättävät kohteet, kuten kärsivät lapset, ovat olleet hyväntekeväisyydelle helppoja kohteita, esimerkiksi vangit eivät niinkään. 

Mutta onko tutkitusti todella näin? Vähentääkö ihmisten osallistuminen hyväntekeväisyyteen todella heidän veronmaksuhalujaan? Jos niin on, olisiko mahdollista esitellä verorahoilla tehtyä työtä jotenkin ihmisläheisemmin? Teatteriohjaaja Aino Kivi aloitti joulukuussa kampanjan #EnOlisiTässä, jossa ihmiset saivat jakaa tarinoita hyvinvointivaltion merkityksestä heidän elämässään eli tekivät juuri tätä, omalta kotisohvaltaan.

Edit. SPR:n Tiina Kirveksen kommentti lisätty.