Hyvä elämä Jampassa

 

Millaiset palvelut ja toiminta parantaisivat asukkaiden hyvinvointia? Kuinka kaupunki voisi jatkossakin olla kehittämässä alueen toimintaa ja palveluita asukaslähtöisesti? Hyvä elämä Jampassa -projektissa kehitetään Järvenpäässä sijaitsevaa Jampan aluetta tukemaan asukkaidensa hyvinvointia.

Hankkeen aikana tunnistetaan asukaslähtöisesti Jampan alueen kehittämiskohteet sekä muodostetaan Järvenpään kaupungille asukaslähtöisen kehittämisen malli. Malli tarjoaa kaupungille työvälineet kehittää alueen palveluita kokeilevasti yhdessä alueen asukkaiden sekä eri toimijoiden kanssa.

Jampan alueella on tehty Lähiöuudistus -hanke vuosina 1995-1999, jossa Valtion asuntorahasto rahoitti vuokratalojen peruskorjausta ja samalla kehitetiin alueen asukkaiden arkea. Hyvä elämä Jampassa – hanke on jatkoa alueen kehittämistyölle, ja tarkoitus on tunnistaa millaiset nykypäivän ja tulevaisuuden tekijät mahdollistavat ja haastavat asukkaiden hyvinvointia alueella.

Järvenpään kaupunki on uudistanut terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen toimintamallinsa ja vahvistanut kunnan kykyä edistää ylisektoraalisesti terveyttä ja hyvinvointia. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kaupungin kykyä olla yhä osaavampi asukaslähtöisten palveluiden ja elinympäristön suunnittelija.

Projektissa tehdään yhdessä Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa asukkaiden osallistavia haastatteluita Jampan nykytilan ymmärtämiseksi sekä järjestetään kaksi yhteiskehittämistyöpajaa asukkaille ja alueen toimijoille. Demos helsinki johtaa projektin toteutusta ja vastaa yhteiskehittämisprosessista sekä alueen asukaslähtöisen kehittämismallin suunnittelusta.

Lisätietoa projektista antaa

Leena Alanko, tutkija, leena.alanko (at) demoshelsinki.fi +358 50 537 33 93