Kirjoitus julkaistu Sitran Uusi demokratia -elinvoimafoorumin blogissa 14.11.2011.
Suomessa demokratiakeskustelu on keskittynyt institutionaalisen politiikan ongelmiin ja pohtimaan, miten ihmiset saataisiin kiinnostumaan nykyisen edustuksellisen demokratian tarjoamista osallistumismahdollisuuksista, kuten äänestämään, tulemaan keskustelutilaisuuksiin tai kirjoittamaan mielipiteitään erilaisten demokratiafoorumeiden nettisivuille. Itseäni kiinnostaa kuitenkin demokratian ilmeneminen ja kehittyminen ihmisten omassa tekemisessä.
Olen palkkatöissä ajatushautomo Demos Helsingissä ja muuten aktiivinen kaupunkilaisessa ympäristöjärjestö Dodossa. Vaikka työssäni saan puhua demokratiasta enemmän kuin keskivertokansalainen, voimakkaimmin olen tuntenut demokratian olemassaolon toimiessani yhdessä muiden kanssa suoraan tavoitteidemme toteutumiseksi. En kirjoittaessani vetoomuksia tai pitäessäni mielenosoituksia, vaan rakentaessani konkreettisesti yhteisiä ratkaisuja, joita olemme elämämme ja yhteiskuntamme parantamiseksi kaivanneet, kuten vaikka perustaessamme uusia kaupunkikasvimaita. Tällaisessa toiminnassa olen nähnyt, miten ihmisten kyvyt kehittää elinympäristöään, yhteisöään ja yhteiskuntaansa ovat kasvaneet askel askeleelta. Olen nähnyt, miten ihmiset ovat kasvaneet demokraattisiksi tekijöiksi, jotka haluavat ratkaista yhä isompia haasteita ja ennen kaikkea haluavat saada muut mukaan tekemään itse. Toinen toistuva ”demokratiaelämys” on työpaikkani yhteiseen keskusteluun perustuva päätöksenteko, joka on rankkaa, mutta palkitsevaa tuottaessaan aina paremman ratkaisun kuin mihin yksi tai muutama ihminen olisi itsekseen pystynyt.
”Uusi” demokratia on mielestäni itse tekemisen ja yhdessä kehittämisen demokratiaa, jonka valtakuntaa ovat ennen kaikkea, tai ensiksi, ihmisten arki työpaikoista harrastusyhteisöihin. Siitä kirjoitukseni otsikko, joka näppärästi lainaa vuosien takaisen mainoslauseen lupausta. On tärkeää miettiä, miten instiuutiot ja rakenteet kaupunginosatasolta globaaleille areenoille olisivat demokraattisia, kuuntelisivat ja edustaisivat kaikkia. Mutta minun oma intohimoni ei ole demokratia järjestelmänä ja hallinnon rakenteina, vaan elämäntapana. Tuossa elämäntavassa politiikka on hyvin monenlaisia tekoja kaupunkikasvimaan oma-aloitteisesta perustamisesta valiokuntakeskusteluun. Demokraattinen elämäntapa on edellytys sille, että demokratian sovellukset, kuten demokraattiset päätöksentekokäytännöt voivat toimia. Jotta äänestylipun tipauttamisella uurnaan olisi mieltä yksilön näkökulmasta, ja siten järjestelmän legitimiteetin kannalta, on demokratian kokemuksen toistuttava monta kertaa sitä ennen perhe-elämästämme kaupunginosamme tapahtumiin.
Viime vuosikymmenet olemme pohtineet kovasti EU:n demokraattisuutta, maailmanjärjestöjen demokraattisuutta ja globaalin demokraattisen hallinnon mahdollisuutta. Näille demokratian sovelluksien ympärille on keskustelussa syntynyt paljon sanastoa. Yksi uuden demokratian haaste on luoda sanastoa läpileikkaavalle, arjen ja ihmisten demokratialle, jotta pystymme yhdessä puhumaan siitä, tunnistamaan ja rakentamaan sitä.
Ideaalisti uudessa demokratiassa ei keskustella, miten kriisit hoidetaan, vaan mikä tekisi elämästämme hyvää ja miten siihen pääsisimme. Sen prosessit eivät perustu vastakkainasetteluihin, kuten etujärjestöjen ja puolueiden edustuksellinen ja hierarkinen edunvalvonta, vaan uudessa demokratiassa tuodaan yhteen tahoja ja tekijöitä, jotka täydentävät toisiaan ja pystyvät yhdessä pääsemään parempaan ratkaisuun kuin yksin. Uuden demokratian kehittymiseen ei tarvita niinkään ihmisten ”osallistamista” olemassa oleviin prosessihin, vaan mahdollisuuksia ihmisille kehittää taitojaan toimia toisten kanssa ja ymmärtää toimintansa riippuvuus ja vaikutus muihin ja muualle. Yhdessä tekeminen ei ole helppoa. Se vaatii opettelua ja harjoittelua eikä sitä monessa paikassa meiltä vielä oikeasti vaadita. Itseäni kiinnostaa, miten yhteisöissä kuplivaa demokraattista kulttuuria voitaisiin vahvistaa, miten sitä voidaan synnyttää niiden kanssa, jotka eivät vielä kykene ja miten skaalata sitä yhä ”ylemmille” politiikan tasoille.
Demokratiakeskustelun täytyy mielestäni sisältää aimo annos idealistista kunnianhimoa, sillä demokratia itsessään on idealistinen ajatus yhä paremman tavoittelusta. Odotan kovin, miten Uusi demokratia -foorumissa pääsen käymään monipuolista, ennakkoluulotonta ja haastavaa keskustelua demokratiasta hyvin erilaisia asioita tekevien ja kokevien ihmisten kanssa, ja vielä näkemään ja kehittämään demokratiaa toimintana ihmisten elämässä.