Kunnat sysäävät cleantechin massamarkkinoille?

Valtio ei häiritse yrityksiä vaan avaa niille latua. Hallinto ei näivetä kilpailua vaan herättää sitä. Julkinen sektori ei valtaa markkinoita vaan luo niitä. Seuraavaksi julkinen sektori luo cleantechin kuluttajamarkkinoita, uskovat Demos Helsingin haastattelemat johtavat virkamiehet.

Taloustieteilijä Mariana Mazzucaton kirja The Entrepreneurial State esittää raikkaita väitteitä julkisen sektorin ja yritysten suhteesta. Mazzucato näyttää, että halki historian julkinen sektori on paitsi elvyttänyt vanhaa, myös luonut uutta liiketoimintaa: “Valtio luo markkinoita, ei vain korjaa markkinavirheitä.” Mazzucato käyttää esimerkkeinä Googlen kaupallistaman julkisin varoin kehitetyn hakualgoritmin sekä Applen käyttämät verkkoteknologiat.

Jälleen julkisella sektorilla on mahdollisuus olla markkinoiden luoja. Nyt suuri potentiaali – ja julkisten investointien tarve – on cleantechissä, tuotteiden ja palveluiden ympäristövaikutuksia minimoivassa puhtaassa teknologiassa. Monen muun tavoin Mazzucato näkee ”vihreän vallankumouksen” seuraavana suurena mullistajana sitten internetin. Eikä nyt puhuta vain energiantuotannosta: cleantech tulee kuluttajamarkkinoille ja palveluihin.

Cleantechin demonstraatioalueet kiinnostavat kaikkia. Niillä globaalisti skaalattavat yritykset tekevät ensimmäisen kaupallisen keissinsä. Erityisesti tämä soveltuu cleantechin kuluttajamarkkinoille, joilla menestyminen vaatii palvelun kaupallista testaamista oikeassa elämässä.

“Ainoastaan sellaiset yritykset, jotka huomioivat resurssitehokkuuden, ainoastaan niillä tulee olemaan edellytyksiä jatkossa. Se ei ole vaihtoehto, se on lähtökohta,” sanoo työ- ja elinkeinoministeriön strateginen johtaja Mari Pantsar-Kallio (ja Sitran Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teeman vasta nimitetty johtaja). Suomen elinkeinopolitiikan kärki on jo cleantechissä. Jos pelimerkit pelataan oikein, siitä tulee uutta työtä Suomelle vielä pitkään.

Samaan uskoo myös Tekesin pääjohtaja Pekka Soini. “Yhteiskunnalla voi olla iso merkitys kuluttajamarkkinan luomisessa”, hän toteaa. Eikä investoinneista ole pulaa. Julkisiin hankintoihin käytetään Suomessa vuodessa yli 30 miljardia euroa, puhumattakaan julkisen sektorin tähtitieteellisistä kiinteistömenoista.

Julkisten kulujen näkeminen investointeina on kutkuttavaa. Ajattele, jos esimerkiksi kaikki julkiset toimistotilat olisivat iltaisinkin hyötykäytössä? Entä jos luovuttaisiin kokonaan pysyvistä toimipisteistä? Virkamies voisi aamulla kännykästä katsoa missä tänään tehdään töitä. Tämänkaltaisilla tehokkaan tilankäytön cleantech- palveluilla riittää kysyntää. Suurin osa niin varallisuudesta kuin luonnonvaroistakin on kiinni rakennusneliöissä. Neliöiden todellinen käyttöaste on mitätön.

Yhteisten rahojen ohjailu on tietenkin valtaa ja valintoja: Millaisia markkinoita yhteisillä varoilla halutaan rahoittaa? Vallankäyttöä vain hidastaa se epämukava totuus, että valintoihin liittyy aina riskejä. “Valtiollinen tai julkinen taho ei ole hyvä riskinottaja”, Soini myöntää. ”Mutta uutta innovaatiota ei ole ilman riskiä.” Tekes lupaa julkiseen riskinottoon täsmäapua. Esimerkiksi Huippuostajat ja innovatiiviset kaupungit -ohjelmien tarkoitus on juurikin lisätä virkamiesten kykyä ottaa riskiä ja levittää kokeilukulttuuria julkiselle sektorille.

Paradoksaalisesti valtio voi yhtä aikaa olla myös uusien markkinoiden synnyn esteenä. Samaan aikaan kun julkiset investoinnit karttavat riskejä, uusien markkinoiden syntyä vaikeutetaan vanhoin säädöksin. Cleantechin uuden aallon innovaatioiden pääseminen kuluttajamarkkinoille vaatii vanhasta luopumista. Esimerkiksi rakentamisen, liikenteen ja ruoan markkinat ovat Suomessa läpisäännöstelty harvainkauppa. Siksi liian usein startupit ja uudet ideat törmäävät vanhoihin sääntöihin, jotka suosivat vanhaa liiketoimintaa.

Esimerkiksi Peloton Clubin -startupeista jokainen, jonka liiketoimintamalli perustuu oman omaisuuden innovatiiviseen käyttöön kuten vuokraukseen, vaihtoon tai lainaamiseen, on vaikeuksissa. Uusien palveluiden rahoittaminen, vakuutussäädökset, epäselvä verotus tai työstä maksamisen kustannukset työllistivät startupeja enemmän kuin itse palvelun kehittäminen ja myyminen.

“Ei tahdota tarpeeksi kovasti”, kuittaa työ- ja elinkeinoministeriön Mari Pantsar-Kallio. “Kovasti paasataan vihreää kasvua, mutta käytännössä rajoitetaan samalla monella tavalla sitä. Kun pitäisi tehdä oikeasti uudella tavalla, törmätään siihen, että terveysviranomainen tai vakuutusyhtiö ei hyväksy. Uusilla avauksilla pitäisi olla yhteinen tuki ja tahto. Yksittäinen virkamies ei saa tai uskalla päättää yksin.”

Muutos on kuitenkin vääjäämätön. “Tämä voisi olla visio: Suomesta cleantechin suurvalta”, Pantsar-Kallio toteaa.
Vision toteutumista voisi auttaa portaittainen eteneminen. Jos koko Suomi ei ole kerralla valmis uuden ajattelun markkinapaikaksi, kokeillaan pienemmillä alueilla. On esitetty, että sääntelyn purkamista ja esimerkiksi verotuksen helpottamista voisi kokeilla ensin kokeilualueilla, eräänlaisissa vapaakaupungeissa.

Cleantech-innovaatioiden vapaakaupungeissa voisi paitsi purkaa sääntelyn esteitä joustavalla laintulkinnalla, myös suosia julkisissa hankinnoissa resurssiviisasta teknologiaa: innovatiivisia rakennuksia, ruokaa ja liikkumista. Tätä kautta palvelut leviäisivät alueen kuluttajamarkkinoillekin. Saataisiin todellisia näyttöjä siitä, mitkä ideat lentävät ja mitkä markkinat syntyvät, jos esteitä puretaan.

Mitä markkinoita luovat julkiset hankinnat sitten voisivat Soinin visiossa olla? Vaikkapa sähköautoja julkiseen liikenteeseen. Tuulivoimaa. Led-valoja katulamppuihin. Älypuhelinsovelluksia, jotka auttaisivat kansalaisia liikkumisen suunnittelussa. Vapaakaupungeista toimivat innovaatiot ja uudet toimintatavat leviäisivät markkinatalouden vääjäämättömällä voimalla koko Suomeen, ja Suomesta muualle maailmaan.

“Suomi voisi olla pilottimarkkina, josta menestyskonsepti sitten skaalautuisi isommaksi kansainvälisesti”, Tekesin Soini visioi.

Ympäristöministeriössä kestävän kulutuksen ja tuotannon politiikasta vastaava neuvotteleva virkamies Taina Nikula pitää haastetta innostavana. “Esimerkiksi autojen yhteiskäyttöä ei ole kukaan kokonaan selvittänyt, kansainvälisestikään. Sen tekeminen olisi pioneerityötä.”

Nikula näkee, että Suomen julkinen sektori voisi lähteä pioneerityöhön kokeilujen ja onnistuneiden esimerkkien kautta. Kuntatasolla kilvoittelu hiilivapaakaupungin tittelistä on jo alkanut. On neljäntoista hiilineutraaliksi pyrkivän pienen kaupungin Hinku-hanke, ympäristökaupungiksi brändäytynyt Lahti ja Sitran tuella resurssiviisaaksi pyrkivä Jyväskylä.

“On pieniä kuntia, jotka ovat ihan eturintamassa jo tuoneet ympäristönäkökulmaa hankintoihin ja pystyneet vaikuttamaan omiin kustannuksiinsa”, Nikula toteaa. Hänen mukaansa haasteena on saada kuntien asukkaat mukaan.

Kuluttajakäyttäytymisen lisäksi taklattavana on myös kulttuurin muutos: kunnat ja yritykset pitäisi saada yhteistyöhön aivan uudella tavalla. “On yleisin toimintatapa, että kunnat ostavat halvinta. Ympäristöministeriön taholta yritämme ohjata kestävyysnäkökulmaa, ehkä vähän norsunluutornista”, Nikula myöntää.

Mutta juuri siinä viisaus piileekin: Norsunluutornista todella voi ohjata, jopa villejä markkinoita. Rahan kaataminen älykaupunkiin ei auta, jos samaan aikaan kieltää auton vuokraamisen tai uudenlaisesta palvelusta maksamisen.